Maahanmuuttoa ja maastamuuttoa – Libanon hurmaa matkailijat, mutta työntää omansa pois

Teksti ja kuvat: Sanja Sillanpää
Kirjoittaja opiskelee Advanced Migration studies -maisteriohjelmassa Kööpenhaminan yliopistossa ja oli Libanonissa keväällä 2017 tekemässä kenttätutkimusta graduunsa.

Libanon, melun, saasteiden ja henkeäsalpaavien maisemien kummallinen sekoitus. Beirut, jonka katukuvassa pyhimykset, marttyyrit, poliitikot ja armeija tankkeineen valvovat ohikulkijaa.

Olen täällä tekemässä tutkimusta graduani varten ja kuten useimmat länsimaalaiset, saan ensikosketukseni Beirutiin Gemmayzehin ja Mar Mikhailin kaupunginosissa, jotka ovat tunnettuja vilkkaasta yöelämästään sekä pienistä taideputiikeistaan ja kahviloistaan. Koska Libanonilla on edelleen konfliktimaan maine lännessä, ei massaturismia juurikaan ole. Suurin osa tänne saapuvista matkailijoista on kiinnostunut Lähi-idästä, opiskelee arabian kieltä tai tuntee jonkun paikallisen. Monet tulevat pidemmäksi aikaa opiskellakseen kieltä tai tekemään töitä. Yksi merkittävä vetotekijä on Syyrian sodan takia Libanoniin tulleet pakolaiset, joiden tilanne tuo maahan kansainvälisiä työntekijöitä, tutkijoita ja vapaaehtoisia.

Libanon huumaa mutta myös uuvuttaa vierailijansa; etenkin ne, jotka haluavat jäädä pidemmäksi aikaa. Libanon rajoittaa ulkomaalaisten työllistymismahdollisuuksia, ja kuten EU:ssakin, työnantajan tulisi täällä ensisijaisesti suosia paikallisia työntekijöitä. Sen vuoksi työviisumeita on usein vaikea saada, ja monia kansainvälisiä työnantajia koskevat kiintiöt, jotka sallivat korkeintaan 10–15% työntekijöistä olevan ulkomaalaisia. Samaan aikaan moni kuitenkin työskentelee maassa vuosia turistiviisumilla viranomaisten tyytyessä katsomaan tätä sormien läpi.

Monet kyllästyvät byrokratiaan ja päättävät lähteä. Vapaus lähteä onkin turistien ja expattien etuoikeus. He voivat nauttia kaikesta, mitä Libanon tarjoaa tietäen samalla voivansa poistua maasta, jos poliittinen tilanne kiristyy tai uusi sota syttyy. Monet niistä paikallisista, joita olen tavannut, eivät voi ymmärtää, miksi ulkomaalaiset pitävät Libanonista. Tilastojen mukaan vuonna 2015 34% libanonilaisista suunnitteli maastamuuttoa. Samana vuonna jo 25% maan kansalaisista asui muualla kuin Libanonissa. Syitä maastamuuttoon ovat muun muassa kasvava köyhyys ja työttömyys. Monet kokevat myös, että muualla on helpompi edetä uralla, työstä maksetaan paremmin ja työntekijöiden oikeuksia kunnioitetaan enemmän. Monet libanonilaiset asuvat vielä kolmekymppisinä kotonaan, sillä heidän tuloillaan ei ole mahdollista ostaa asuntoa tai mennä naimisiin. (Mona Alami http://www.al-monitor.com/pulse/originals/2016/01/lebanon-immigrate-career-opportunities.html)

Vielä vaikeampi tilanne on niille yli miljoonalle syyrialaiselle, palestiinalaiselle ja irakilaiselle, jotka oleskelevat Libanonissa usein ilman työ- ja oleskelulupaa. Syyrialainen ystäväni oli juuri aloittanut yliopisto-opinnot kotikaupungissaan, kun sota Syyriassa alkoi. Hän on joutunut keskeyttämään opintonsa jo useammaksi vuodeksi ja tekee töitä pimeästi beirutilaisessa ravintolassa jo kolmatta vuotta ilman lomaa. Usein työpäivät ovat 16-tuntisia. Opiskelu töiden ohessa olisi mahdotonta ja maasta poistuminen on vaikeaa. Jo Libanonin sisällä liikkuminen on syyrialaisille riskialtista, sillä eri hallintoalueiden välillä olevilla armeijan tarkastuspisteillä kiinnijääminen ilman virallista oleskelulupaa voi tarkoittaa pidätystä tai jopa karkotusta takaisin Syyriaan. Ravintola, jossa ystäväni on töissä, on suosittu turistien ja expattien parissa. Samalla kun hän on kolmen vuoden aikana katsonut vierailijoiden tulevan ja menevän, sota Syyriassa on jatkunut ja Libanonin politiikka ulkomaalaisia työntekijöitä kohtaan on kiristynyt. Ystäväni tilanne taas on turhauttavan staattinen.

Tuntuu vähän ristiriitaiselta, että niin monet länsimaalaiset, minä mukaan lukien, rakastuvat maahan, josta niin  moni haluaa pois. Monet libanonilaiset ovat sanoneet minulle, että Libanon on paratiisi rikkaille, jotka voivat elää arjen ongelmien yläpuolella. Maassa työskentelevien länsimaalaisten olisi hyvä tiedostaa, miten esimerkiksi kansainvälisten järjestöjen ja yritysten läsnäolo maassa voi vaikuttaa paikallisesti. Esimerkiksi useat libanonilaiset avustusjärjestöt ovat ongelmissa, sillä monet heidän työntekijöistään ovat siirtyneet töihin kansainvälisiin järjestöihin, jotka pystyvät maksamaan paljon korkeampia palkkoja. Gradussani tutkin mm. tätä teemaa ja toivon löytäväni esimerkkejä siitä, miten kansainväliset järjestöt voisivat tehdä humanitääristä työtä kunnioittaen paremmin paikallisia toimijoita.