Bihki arabi! Kokemuksia arabian opiskelusta Lähi-idässä

Kun arabian kielen opinnot etenevät tarpeeksi pitkälle, on opiskelijan edistyäkseen lähes välttämätöntä lähteä opiskelemaan kieltä johonkin arabiankieliseen maahan. Päätös voi olla vaikea, sillä jokaisella maalla on oma puhekielensä ja jokainen kaupunki on täysin omanlaisensa  ympäristö opiskella.

Neljä suomalaista arabianopiskelijaa kertoo Mosaiikille kokemuksistaan eri Lähi-idän valtioissa. Lisää tietoa arabian opiskelusta löytyy FIMEn nettisivuilta http://www.fime.fi/koulutus/arabian-kielen-opiskelu/

Anu Piippo, Oman

“Osallistuin helmikuussa 2014 neljän viikon arabian kielen (Modern Standard Arabic) kurssille Muscatissa, Omanin pääkaupungissa. Center for International Learning (CIL) on yksityinen omanilainen kielikoulu, jossa on tarjolla on yksityisopetusta, räätälöityä opetusta ryhmille (esim. amerikkalaisille ja britannialaisille armeijan henkilöstölle) sekä eritasoisia intensiivikursseja.

Minun kurssini oli juuri tuollainen intensiivikurssi; opetusta oli viitenä päivänä viikossa, keskimäärin kuusi tuntia päivässä. Olin tehnyt etukäteen kielikokeen, jonka perusteella minulle valittiin sopiva taso, jonka sopivuus tarkastettiin vielä paikan päällä ennen opetuksen alkamista. Ryhmässäni oli lisäkseni kuusi muuta opiskelijaa. Tavallisen opetuksen lisäksi meillä oli kolme kertaa viikossa pari tuntia keskustelua PA:n eli Peer Advisorin kanssa. Nämä PAt ovat omanilaisia opiskelijoita, joiden avulla on tarkoitus kehittää juuri puheen tuottamista. PA:ni oli omanilainen parikymppinen mies, joka ei juuri englantia osannut, joten arabiaksi oli selvittävä eikä voinut livetä englantiin.

Muscatissa puhutaan varsin paljon englantia ja minun ei valitettavasti tullut käytettyä arabiaa muualla kuin koulussa. Sitä paitsi Omanissa on paljon muualta tullutta työvoimaa, jotka eivät puhu arabiaa. Majoituin ystävieni luona, mutta osa opiskelijoista asui koulun järjestämissä kimppakämpissä ja pari omanilaisessa perheessä.Monet opiskelijat valittivat, että koulun järjestämä majoitus oli tasoonsa nähden kallis ja että ihan kaikista palveluista veloitettiin.

Muscatin paikallisliikenneverkosto on aika surkea, joten siellä vuokra-auto on kätevä ratkaisu. Etäisyydet ovat nimittäin pitkät ja jalankulkijoita ei ole juuri ajateltu kulkureittejä suunniteltaessa. Kansainvälinen ajokortti tarvitaan, bensa on halpaa ja vuokraus ei maksa paljoa.  Ostosmahdollisuuksia on paljon; soukeja, suuria ostoskeskuksia ja pikkukauppoja. Vilkasta yöelämää ei kannata odottaa, mutta hotelleista löytyy toki baareja ja joitakin yökerhojakin. Omanin rial on sidottu dollarin arvoon, joten ainakin tällä haavaa euromaista tulevalle hinnat ovat melko korkeat.  Jos Omaniin lähtee opiskelemaan, vapaapäivinä kannattaa kyllä satsata retkeilyyn luonnossa ja lähteä aikaisin liikkeelle. Koulu järjestää erilaisia retkiä, mutta Omanissa on helppoa liikkua myös omin päin vuokra-autolla tai vaikka paikallisbussilla. Oman on upea maa, luonto on kaunista ja omanilaiset ovat vieraanvaraista ja ystävällistä väkeä. Pääkaupungin ulkopuolella tarjoutuu myös enemmän mahdollisuuksia treenata arabiaa!

CIL ei todellakaan ole halpa koulu. Nettisivulta näkyvät hinnat, mutta niistä kannattaa kysyä vielä alennusta.  En ole ihan varma, suosittelisinko juuri tätä koulua suomalaisille opiskelijoille jo yksinkertaisesti sen hintatason takia. Mielestäni opetuksen taso ei vastannut ihan sitä, mitä siitä joutui maksamaan. Vai olinko vain liian laiska, kun en käyttänyt oppimaani siellä paikan päällä käytännössä? ; )

Aishi Zidan, Libanon

“Olin opiskelemassa Beirutissa Saifi instituutissa. Olin itse edistyneemmällä kurssilla, jossa keskusteltiin yhteiskunnallisista aiheista ja luettiin artikkeleita. Kurssi oli todella hyödyllinen kielen käyttämisen ja sanavaraston kartuttamisen kannalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Saifi-instituutti. Kuva: Jaakko Pylvänäinen

Beirut on ihana kaupunki, jossa on aina tekemistä ja mukavia ihmisiä. Beirutista löytyy kaikkea mahdollista kulttuurista yöelämään. Libanonissa on mukavaa asua, vaikka toki on asennoiduttava niin, etteivät asiat toimi aina. Arabian opiskelun kannalta se ei kuitenkaan ole välttämättä paras maa. Libanonilaiset ovat kielitaitoisia ja puhuvat usein sitkeästi englantia takaisin. Beirut vaatii päättäväisyyttä, että muistaa puhua arabiaa. Libanon on myös pieni maa, joten sen sisällä reissaaminen on edullista ja suhteellisen helppoa. Toki tietyillä alueilla ei kannata liikkua tai kannattaa vähintään seurata turvallisuustilannetta. Libanon on kiinnostava Lähi-idästä laajemminkin kiinnostuneen kannalta, sillä niin monet alueen poliittiset kysymykset heijastuvat Libanoniin.

Emmiina Vesalainen, Tunisia

“Lähdin muutama vuosi sitten Espanjaan viettämään välivuotta. Sierra Nevadan vuoriston kupeessa Granadassa, aikanaan 800 vuotta arabivallan alla kukoistaneessa kaupungissa, kiinnostuin arabian kielestä ja kulttuurista. Päätin aloittaa arabialaisen filologian opinnot, joihin kuuluu kielen ja kulttuurin lisäksi kirjallisuuden, historian ja islamin opintoja. Kaksi ja puoli vuotta sitten lähdin opiskelijavaihtoon Tunisiaan. Vaikka opin intensiivikurssilla paljon, päänsärkyä aiheutti jokaiselle arabian opiskelijalle tuttu diglossia, joka tarkoittaa kirjakielen ja puhekielen suurta eroa. Arabimaat jakavat yhteisen kirjakielen, mutta joka valtiolla on oma murteensa, joka eroaa kirjakielestä paljon. Kirjakielen opiskeleminen on välttämätöntä lukemisen kannalta, ja se on myös avain murteiden oppimiseen. Puhekielen oppiminen taas on välttämätöntä, jotta voisi keskustella luontevasti paikallisten kanssa heidän omalla kielellään. Kirjakieltä puhutaan lähinnä vain kansainvälisissä tapaamisissa ja konferensseissa. Opin puhekieltä lähinnä paikallisten ystävieni kanssa, sillä ei ole olemassa Tunisian arabian oppikirjaa tai sanakirjaa, koska sillä ei ole (vielä) kielen statusta.

Douiret,17.3.2014

Douiret Tunisiassa

Nykyään olen Tunisissa jälleen. Sain suureksi ilokseni töitä Suomen Tunisin suurlähetystöstä kesällä 2015. Viihdyn maassa mainiosti ja minulla on mahdollisuus parantaa kielitaitoani. Valmistun kesällä filosofian kandidaatiksi. Tällä hetkellä en opiskele arabian kirjakieltä aktiivisesti, vaan työn ohella keskityn Tunisian arabian murteeseen. Se hyödyttää minua työssäni, jokapäiväisessä elämässäni sekä tavoitteessani ymmärtää paikallisia ja heidän kulttuuriaan. Opin edelleen kieltä ystävieni kanssa, mutta käyn myös Tunisian arabian tunneilla, jotta ymmärtäisin paremmin puhekielen rakennetta. Oppiminen on tehokasta, koska meillä on yksityisopettaja minulle ja työkaverilleni. Arabian kirjakielen oppiminen yliopistolla ja vaihtovuoden aikana oli “koulumaisempaa”, koska opetettavana oli koko ryhmä.

Aion tehdä myös maisterin tutkintoni arabian kirjakielestä. Tavoitteeni on tulevaisuudessa puhua sujuvasi yhtä läntisen Pohjois-Afrikan murretta, kuten Tunisian arabiaa, yhtä Lähi-Idän murretta ja kirjakieltä. Haluan myös pystyä lukemaan ongelmitta vaikeitakin arabiankielisiä tekstejä. Unelmoin diplomaatin urasta ja kansainvälisistä tehtävistä, ja alalla kaivataankin arabian kielen osaajia. Silti suurimmat syyni kielen opiskelulle ovat henkilökohtaisia: arabian ja sen kautta kulttuurin oppimisen avulla on helpompi ymmärtää nykypäivän konflikteja ja tarkastella niiden uutisointia mediakriittisesti. Lisäksi voin nauttia elokuvista, musiikista ja kirjallisuudesta, joiden olemassaolosta harva tietää.

Ella Kaplas, Jordania

“Opiskelin arabiaa Ammanissa yhdessä neljän muun suomalaisen kanssa FIMEn järjestämällä arabian intensiivikurssilla. Opiskelimme hyvämaineisessa Qasid-insitituutissa, jonka opetus oli periaatteessa hyvin laadukasta, mutta itseäni häiritsi tunnelman jäykkyys ja tiukat pukeutumisohjeet. Qasid-kurssista oli kuitenkin minulle paljon hyötyä, sillä oppilaat laitettiin puhumaan arabiaa jatkuvasti.

Kurssi oli hyvin intensiivinen, ja meillä oli standardiarabiaa kymmenen oppituntia ja puhekieltä viisi tuntia viikossa. Kurssilla huomasinkin, että kieltä ei voi päntätä loputtoman monta tuntia päivässä. Opin itse eniten, kun liikuimme itsenäisesti kaupungilla ja jouduimme käyttämään arabiaa arkipäiväisissä tilanteissa. Ammanissa tosiaankin pääsee puhumaan arabiaa, sillä paikalliset puhuvat englantia harvoin. Ammanilaiset kuitenkin ovat hyvin ystävällisiä ja tulevat mielellään juttelemaan, mikä on mielestäni kaupungin suurin vahvuus.

Amman on hyvä vaihtoehto kielen opiskeluun, jos etsii turvallista ja kohtuuhintaista kaupunkia. Esimerkiksi Beirutiin verrattuna siellä ei kuitenkaan ole paljon kulttuurielämää, puistoja tai länsimaalaistyylisiä ravintoloita ja kauppoja. Vähän ajan kuluttua kaupunki saattaakin alkaa tuntua tylsältä. Vapaa-ajalla voi kuitenkin tehdä retkiä kaupungin ulkopuolelle esimerkiksi Kuolleellemerelle tai luontokohteisiin, joita on paljon. Erityisesti mieleeni jäi retki Wadi Rumiin, jossa yövyimme beduiinileirissä. Vaikka leiri olikin rakennettu turisteja varten, oli autiomaassa yöpyminen silti aivan uskomaton kokemus.

Lue myös: Sonja Mitroshin kirjoittaa kurssista Fimen uutiskirjeessä 3/2014 http://www.fime.fi/uutiskirje-3-2014/#4

 Kuvat kirjoittajien jos ei toisin mainita. Jutun on koonnut FIMEn harjoittelija Ella Kaplas.

 

Advertisements

Tunisia – Arabimaailman toivo?

Teksti: Johannes Jauhiainen
Kuvat: Iiris Heikka

“Arabikevät” viittaa vuoden 2011 mielenosoitusten aaltoon, joka syrjäytti kolme pohjoisafrikkalaista diktaattoria. Nyt Libya on kaaoksessa ja pakolaisvirta Eurooppaan kasvaa. Armeija johtaa taas Egyptiä eikä kansan vaatimia uudistuksia ole toteutettu. Sitten on Tunisia, jossa tuloerot ovat pienempiä kuin naapurimaissa ja naisten oikeuksilla on vahvat perinteet.  Polygamia on kielletty ja abortti on ollut saatavissa kymmenien vuosien ajan. “Arabikevään” jälkeen Tunisia on Egyptin lisäksi ainoa maa, jossa uuden perustuslain kirjoittaminen on saatu päätökseen.

Sanoja muurissa

Onko Tunisiasta siis tulossa arabimaailman ensimmäinen demokratia? Kansanliikkeiden painostama hallitus on tehnyt uudistuksia, ja maassa järjestettiin ensimmäiset vapaat presidentinvaalit 2014.  Ehdolle asettautui myös ensimmäistä kertaa nainen, asianajaja Kalthoum Kannou.  Ja vaikka Kannoulla ei ollutkaan todellisia mahdollisuuksia tulla valituksi, hänen ehdokkuutensa poisti mielikuvan siitä, ettei Tunisialla voisi olla naispuolista johtajaa. Mutta eihän kansan luottamusta politiikkaan käden käänteessä ansaita.  Tunisialaiset ovat pitäneet hallitusta, presidenttiä ja poliittista eliittiä rosvoina, jotka ovat tyhjentäneet valtion kassan sekä tukahduttaneet kafkamaisilla säädöksillään vapaan keskustelun ja kansalaisten oma-aloitteisuuden.  Suomalainen byroslavia kalpenee verrattuna Tunisian vallankumousta edeltäneeseen korruption riivaamaan lupaviidakkoon.

Vaikuttaa siltä, että nuoriso, joka on väestön suurin ryhmä, on omaksunut Ingleheartin post-modernin yhteiskunnan normit ja osallistumistavat. Tällöin suosituimpia tapoja vaikuttaa ovat sosiaaliset liikkeet, suora toiminta ja yksilölliset ratkaisut ilman puoluekirjaa tai yksittäistä poliittista ideologiaa. Vallankumouksen jälkeen kansalaisyhteiskunta on puhjennut kukkaan. Medioita ja järjestöjä on enemmän kuin koskaan. Sensuuri, joka ennen teki bloggareiden elämästä sietämättömän, vaikuttaa kadonneen. Ihmiset siis haluavat olla aktiivisia ja osallistua. Ja vaikka presidentinpalatsiin pyrkivät ja eduskuntavaalien ehdokkaat olivat vanhempaan ikäluokkaan kuuluvia setiä ja tätejä, äänestysprosentti liikkui 65 ja 70 prosentin välillä.

Tyttö, joka ei puhunut sanaakaan

Tunisian täyttäessä jo joitakin demokratian ehtoja vaarana onkin tuudittautua itsekehuun. Menestys sokaisi Nokian insinöörit. Ennen Erdoganin aikaa turkkilaiset ylistivät Ataturkin uudistuksia, erityisesti naisten oikeuksia. Samalla tavalla tunisialaisten kunnianhimo kehittää yhteiskuntaansa ja olla edelläkävijä voi hiipua. Siksi tunisialaisten tulisikin pohtia, miksi tyytyä olemaan Pohjois-Afrikan paras, kun on potentiaalia olla demokraattisempi ja tasa-arvoisempi kuin monet Euroopan maat?

Muutoksia hidastaa myös se, että maan talous on jumiutunut ja Libyan sisällissodan seurauksena Tunisian rajan yli kulkeutuu aseistautuneita ryhmiä, jotka voivat horjuttaa maan sisäistä tasa-painoa. Potentiaalinen uhka ovat myös Levanttiin lähteneet jihadistit, jotka saattavat palata.

Kolme poikaa Soussessa

Kolme poikaa Soussessa

Viimeiseksi vielä käsitteestä “arabikevät”. Kyseinen sana herättää tunisialaisissa erityisen paljon antipatioita ja ärsyyntyneisyyttä bloggareiden, akateemikkojen ja kansan keskuudessa. Parhaiten suhtautumista kuvaa haastattelemani bloggaajan Lina Ben Mhennin kommentti:

”Arabikevät on käsite, jota länsi rakastaa ja jonka ranskalaismedia popularisoi. Mutta se ei kuvaa todellisuutta. Tunisiassa ei myöskään tapahtunut niin sanottua jasmiinivallankumousta, koska missään ei ollut jasmiinia. Kyseessä oli pikemminkin vallankumous arvokkuudesta. Oikeus arvokkaaseen elämään.”

Kirjoittaja on freelancetoimittaja, joka vietti valokuvaaja Iiris Heikan kanssa 3,5 viikkoa Tunisiassa ulkoministeriön toimittaja-apurahalla.