Ramadan-sarjat viihdyttävät, vihastuttavat – ja ottavat kantaa

Teksti: Päivi Miettunen
Kirjoittaja työskentelee FIMEn tutkijakoordinaattorina Libanonissa.

Paastokuukausi Ramadan kokoaa perheet ja suvut iltaisin yhteen paitsi ruokapöydän, myös tv:n ääreen. TV-kanavien kannalta Ramadan on sesonkiaikaa, jolloin katsojille tarjotaan uusimmat sarjat seurattavaksi – vanhoja suosikkejakaan unohtamatta. Sarjat ovat usein 30 jakson mittaisia: yksi jakso jokaiselle illalle. Tällainen standardimitta vaikuttaa tietysti myös juoneen ja kerronnan tyyliin.

Komediaa, toimintaa, jännitystä, romantiikkaa – valinnanvaraa riittää. Ehkä tunnetuimpia – ja usein myös suurimmalla budjetilla valmistettuja – ovat historialliset sarjat. 2000-luvun alkupuolella Syyria oli näiden arabien ja islamin historian tunnettuja hahmoja kuvaavien sarjojen kruunaamaton kuningas. Oman sarjansa saivat niin esi-islamilainen runoilija Imru al-Qays, ayyubididynastian perustaja ja Jerusalemin valloittaja Salah al-Din (Saladin), kuin Cordoban kalifaatin emiiri Abd al-Rahman I.

Sarjoja tutkinut Dick (2005) [i] on todennut, että nämä sarjat eivät suinkaan olleet aihevalinnoissaan täysin sattumanvaraisia. Mm. Saladinista kertova sarja ilmestyi al-Aqsa -intifadan aikana. Loppuhuipennuksessa Saladin katselee valloittamaansa Jerusalemia samalla, kun kaupunkiin palaavat pakolaiset rukoilevat kaupungin porteilla. Kuva sulautuu toiseen, ja näkökulma siirtyy 1900-luvulle. Palestiinalaisten itsenäisyystaistelu vertautuu peittelemättä keskiajan taisteluihin. Muluk al-Tawa’if -sarjassa Dick havainnoi, miten Andalusian korruptoituneet hallitsijat keskittyvät juhlimiseen, hovijuonitteluun ja vaurauksien keräämiseen, ajaen vähitellen valtakunnan tuhoon. Piikin kohdetta ei tarvinne kauaa miettiä.

Syyrian sota romahdutti maan sarjatuotannon. Tänä päivänä tuotantoa on siirtynyt paljon mm. Persianlahden valtioihin. Jordania on myös aktiivinen sarjojen tuottaja, ja sen erikoisaloihin kuuluvat nostalgiset beduiinidraamat. Tämän vuoden ramadan-sarjoista yksi puhutuimmista on ollut “Orkidea”, joka kunnianhimoisesti nimettiin “Arabimaiden Valtaistuinpeliksi”. Sarjan takaa paljastuu ohjaajakonkari, syyrialainen Hatem Ali. Sosiaalisessa mediassa levisivät kuvat, joissa Orkidean hahmoja verrattiin Game of Thrones -sarjan henkilöihin[ii]. Loppujen lopuksi yhteys jää melko etäiseksi. Rinnastus kuitenkin osoittaa, että sarjojen tuottajat ovat hyvin tietoisia länsimaisten sarjojen (kuten Valtaistuinpeli ja Viikingit) suuresta suosiosta arabimaissa, ja haluavat houkutella nuoret katsojat arabisarjojen pariin.

Kuvakaappaus Taistelu hiekalla -sarjasta

Toisin kuin turkkilaisten saippuaoopperoiden tekijät[iii], arabiankielisten ramadan-sarjojen tuottajat eivät ole tähän mennessä osoittaneet suurempaa kiinnostusta tavoitella kansainvälistä katsojakuntaa. Kohdeyleisö on vahvasti arabimaailmassa. Muutamia poikkeuksiakin toki on. Suurella budjetilla ja nimekkäällä näyttelijäkunnalla tuotettu, 1700-luvun beduiiniheimojen välisiä taisteluita kuvannut “Sera’ ‘ala al-remal” (‘Taistelu hiekalla’) sai paljon huomiota, ja siitä povattiin jopa kansainvälistä menestystä. Olihan sarjaa ollut visioimassa myös Dubain emiiri Mohammed bin Rashid al-Maktoum, jonka runoja sarjassa esitettiin. Menestys jäi kuitenkin melko vähäiseksi.

Parhaiten maailmalla lienee menestynyt “Omar ibn al-Khattab”. Sarja herätti paljon huomiota ja närkästystäkin kuvatessaan merkittävää islamin historian hahmoa – toista kalifia. Vaikka näkökulma on Omarin, sarja keskittyy kuvaaman islamin alkuvaiheita ja seurailee juonen puolesta mm. Ibn Hishamin Profeetan elämänkertaa. Perinteen mukaisesti Profeetta Muhammedia ei sarjassa näytetä, vaikka hän on vahvasti läsnä. Toisinaan tapahtumia kuvataan suoraan hänen näkökulmastaan, kuin hänen silmiensä kautta nähtynä. Omar on tekstitetty mm. englanniksi, espanjaksi ja indonesiaksi, ja se selvästi pyrkii tavoittamaan muslimiyleisöä myös arabimaiden ulkopuolella.[iv]

Tämänvuotisista sarjoista länsimaihin suuntaa kenties kohutuin ja paljon keskustelua herättänyt MBC:n tuottama “Gharabib su’ud” (“Mustat varikset”). Englanniksi tekstitetty versio kustakin jaksosta ilmestyy nähtäväksi verkkoon yhtä aikaa alkuperäisen kanssa. Voi olla, että sarja yrittää tavoitella länsimaisia katsojiakin, mutta todennäköisemmin yleisöksi houkutellaan ensisijaisesti Euroopan ja Yhdysvaltojen muslimeja, jotka eivät osaa sujuvasti (tai juuri lainkaan) arabiaa. Tekijät ovat valinneet kuvattavaksi harvinaisen rankan ja ajankohtaisen aiheen – ISIS -järjestön. Pääosassa ja tarinan kuljettajina ovat järjestön parissa toimivat naiset. Vaikka tarina on fiktiivinen, ovat taustalla todelliset kokemukset ja silminnäkijöiden kertomukset järjestön toiminnasta. Sarja ei kaihda raakojakaan teemoja, vaan jaksoissa käsitellään niin joukkoteloituksia, jesidiorjien asemaa, lasten seksuaalista hyväksikäyttöä kuin itsemurhaiskujakin.

Kohuttu Mustat varikset -sarja käsittelee Isis-järjestön parissa toimivia naisia. Kuva: MBC

Näkökulma on vahvasti kriittinen ja ISIS-vastainen. Ryhmässä tärkeissä rooleissa olevat henkilöt kuvataan vallanhimoisiksi, ahneiksi ja moraalittomiksi. Järjestöön sarjan alussa liittyvät saavat tarinan edetessä yksi toisensa jälkeen huomata, että Islamilainen valtio ei ollutkaan paratiisi maan päällä. Into, aatteen palo ja taistelutahto hiipuvat valheiden, kaksinaismoraalin ja julmuuksien paljastuessa. Silti kirjoittajilta löytyy myös halua ymmärtää järjestöön liittyviä: jokaisella on henkilökohtaiset motiivinsa ja syynsä, ja näitä taustoja myös avataan sarjan aikana.

“Mustat varikset” on lähtenyt taisteluun ISISiä vastaan yhdessä sen aktiivisimmista toimintaympäristöistä – mediassa. Myös sarjassa “sähköinen jihad” näytetään jatkuvasti keskeisenä osana järjestön toimintaa. Tämä taistelu ei ole mitenkään riskitöntä: sarjan tekijät ja näyttelijät ovat kertoneet saaneensa tappouhkauksia.[v]

Historiallisissa sarjoissa puhutaan usein selkeää ja huoliteltua standardiarabiaa, kun taas lähihistoriaan ja nykypäivään sijoittuvat sarjat käyttävät murteita. Mustissa variksissa kuullaan lukuisia eri murteita, mikä heijastelee ISIS-järjestön kansainvälisyyttä. Arabian opiskelijalle sarjat tarjoavat siis kätevän keinon kehittää kielen ymmärtämistä. Vanhempia sarjoja löytyy kattavasti Youtubesta ja uusimmatkin sarjat ovat usein katsottavissa tv-kanavien kotisivuilla. Länsimaisiin sarjoihin tottuneelle arabialainen tv-draama voi joskus tuntua hitaammin etenevältä ja venytetyltä. Dramaattiset hidastukset ja tunteelliset kohtaukset ovat toistuvia tehokeinoja. Näihin piirteisiin tottuu kuitenkin ajan mittaan, ja parhaimmillaan sarjat voivat olla varsin koukuttavia.


[i] Marlin Dick (2005): Arab Television Drama and Comedy and the Politics of the Satellite Era. https://web.archive.org/web/20121231090255/http://www.tbsjournal.com:80/Archives/Fall05/Dick.html

[ii] http://stepfeed.com/there-s-a-new-arabic-series-copying-game-of-thrones-4203

[iii] https://mosaiikki.wordpress.com/2016/11/29/rakkautta-dramatiikkaa-ja-soft-poweria-turkkilaiset-saippuaoopperat-valloittavat-maailmaa/

[iv] https://www.scribd.com/doc/231024116/Omar-Ibn-Khattab-MBC-TV-Series-Study-Guide

[v] https://www.ansamed.info/ansamed/en/news/nations/lebanon/2017/05/31/isis-threatens-producers-cast-of-black-crows-tv-show_5dbc97bc-9a68-483a-8fc5-d4c0c500ff17.html

 

Rakkautta, dramatiikkaa ja soft poweria – turkkilaiset saippuaoopperat valloittavat maailmaa

Sanna Raita-aho
Kirjoittaja on Turkissa asuva toimittaja.
 

Kyyneleitä, dramaattista taustamusiikkia ja hitaita kohtauksia, joissa pariskunta tuijottaa toisiaan tiivisti silmiin. Lisäksi tarinaan sekoitetaan dramaattisia käänteitä ja luokkaeroista ja konservatiivisesta yhteiskunnasta johtuvia jännitteitä.  Näistä aineksista on syntynyt ympäri maailmaa miljoonia katsojia keränneiden turkkilaisten saippuaoopperoiden menestysresepti.

Turkkilaiset saippuaoopperat ovat saavuttaneet suosiota niin Lähi-idässä, Latinalaisessa Amerikassa, Venäjällä kuin Kreikassakin.  Turkkilaislehti Daily Sabahin mukaan saippuaoopperoiden vientiarvo oli viime vuonna 350 miljoonaa dollaria. Saippuaoopperoiden suosio maailmalla on synnyttänyt myös mielenkiintoisia ilmiöitä. IB Times -lehden mukaan ne ovat tehneet turkkilaisista nimistä trendikkäitä Latinalaisessa Amerikassa ja saaneet vanhempia nimeämään lapsiaan niiden mukaan.

IMG_1378.JPG

Saippuaoopperat ovat myös houkutelleet monia turisteja tutustumaan Turkkiin ja sarjan kuvauspaikkoihin.

Vaikka sarjoja ei ole suunniteltu erityisesti ulkomaiselle yleisölle, ne ovat niin suosittuja, että osa tutkijoista on alkanut pitää sarjoja jopa Turkin soft powerin välineenä.  Istanbulilaisen Bilgin yliopiston mediatutkijan Aslı Tunçin mukaan Turkki on vahvistanut saippuaoopperoiden avulla maata koskevia positiivisia mielikuvia erityisesti Lähi-idässä, jossa Turkin hallitus on viime vuosina pyrkinyt ottamaan muutenkin aktiivisempaa roolia.

Sarjojen suosion erityisesti Lähi-idässä on arvioitu johtuvan siitä, että ne pysyttelevät yhteiskunnan normien sisällä ja käsittelevät katsojille tuttuja ongelmia. Toisin kuin länsimaisissa sarjoissa, televisioruudussa ei nähdä seksiä tai alkoholia. Lisäksi sarjat käsittelevät aiheita, jotka ovat arabimaissa todellisuutta mutta samalla julkisessa keskustelussa vaiettuja tabuja – kuten seksiä ennen avioliittoa ja ei-toivottuja raskauksia. Episodit kestävät pisimmillään kaksi tuntia, eikä niissä säästellä tunteita tai kyyneleitä. Kaikkialla tosin näin melodramaattinen tyyli ei ole iskenyt. Esimerkiksi Son-saippuasarjan neljä minuuttia kestänyt itkemiskohtaus jouduttiin lyhentämään vain 30 sekunnin mittaiseksi Ruotsissa.

Saippuaoopperoita on ehditty juhlia myös Lähi-idän naisten voimaantumisen välineenä.  Ilmiötä on käsitellyt esimerkiksi kreikkalaisohjaaja Nina-Maria Paschalidoun Kismet-dokumentissaan. Paschalidoun dokumenttiin haastattelema syyrialaisnainen kertoi, että seksuaalista häirintää käsittelevä saippuaooppera Fatmagül’ün Suçu Ne? (vapaasti suomennettuna Mikä on Fatmagülin syy?) sai hänet hakemaan eroa onnettomasta ja alistavasta avioliitostaan. Arabimediassa on muutenkin raportoitu turkkilaisten saippuasarjojen aiheuttamista avioeroista, kun naiset ovat halunneet eroon huonoista liitoista nähtyään onnellisia pareja televisioruudulla.

Turkkilaistutkija Tunç suhtautuu ajatukseen saippuasarjoista tasa-arvon lähteenä kuitenkin varauksellisesti. Vaikka sarjat tapahtuvatkin pääosin moderneissa ympäristöissä, naisten roolihahmot ovat konservatiivisia. Naisen olemassaolo välittyy lähinnä suhteessa mieheen. Sinkkunaisia tai uraan keskittyviä naisia sarjoissa ei juuri näy. Toisaalta monelle turkkilaiselle katsojalle konservatiiviset sukupuoliroolit ovat normi, joten he eivät valita sisällöstä. Tekijät tietävät mikä myy, ja viihdettä kaipaavat katsojat eivät jää analysoimaan sukupuoliroolien vanhakantaisuutta, Tunç sanoo.

Saippuasarjojen tuotanto on myös kaukana niiden kuvaamasta glamour-maailmasta. Uusia jaksoja kuvataan tiukalla tahdilla usein työntekijöiden terveyden kustannuksella. Työpäivät venyvät usein yli 12 tuntisiksi, ja kuvauksissa on raportoitu niin onnettomuuksista kuin työntekijöiden uupumuksesta johtuvista sairauskohtauksista. Tammikuussa 2015 Turkin työministeriö määrittelikin saippuaoopperoiden kuvauspaikat vaarallisiksi työpaikoiksi, mikä tarkoittaa, että sarjojen tuotantoa tulisi valvoa tietyillä turvallisuusmääräyksillä. Koska monet näyttelijät tekevät töitä freelancer-suhteissa, he jäävät kuitenkin sääntelyn ja ammattiliittojen ulkopuolelle. Tunçin mukaan ongelmiin voitaisiin puuttua vasta, jos tähtinäyttelijät ja -ohjaajat uskaltautuisivat puhumaan ongelmista enemmän julkisuudessa. Jos freelance-näyttelijät puhuvat ongelmista, he ovat riskissä menettää työpaikkansa, koska kovan kilpailun takia uusia tekijöitä löytyy aina. Rahoittajilla taas ei ole myöskään kiinnostusta puuttua ongelmiin, koska heille sarjojen tehokas massatuotanto on hyödyllistä, Tunç arvioi.