Matka Tahririn jälkeiseen Egyptiin

Severi Raja-aho
Kirjoittaja opiskelee Tampereen yliopiston Peace, Mediation and Conflict Research-maisteriohjelmassa.

Tahririn aukiota vartioivat poliisit tarkkailevat heidän ympärillään huristelevia autoja ja ihmisiä. Korkealle nostettu Egyptin lippu aukion keskellä kertoo paikan kansallisesta merkityksestä, sivukaduilta löytyvät graffitit muistuttavat vuoden 2011 keväällä tapahtuneesta kansannoususta. Yhdelle parvekkeelle on ripustettu lippu, jossa komeilee 1950- ja 1960-luvuilla Egyptiä hallinnut presidentti Gamal Abdel Nasser, toisaalla kaupanomistaja on ripustanut liikkeensä ikkunaan kuvan nykyisestä presidentistä Abdel Fattah el-Sisistä.

Suomen Lähi-idän instituutti järjesti yhdessä Helsingin yliopiston Lähi-idän opiskelijat ry:n kanssa kurssin, jossa tutustuttiin modernin Egyptin yhteiskuntaan. Matkustimme Kairoon, jossa perehdyimme aiheeseen luentojen, vierailujen ja keskustelujen kautta. Teemoina olivat erityisesti lähihistoria, ulkopolitiikka, media ja kulttuuri sekä uskonto.

Kuva: Iida Markkanen

Armeija valtiossa vai valtio armeijassa?

Egyptin modernin historian kantavana punaisena lankana on ollut armeijan, valtion ja kansan välinen suhde sekä kysymys siitä, kuka omistaa Egyptin valtion. Armeijalla on ollut keskeinen rooli Egyptin modernissa historiassa. Kansallismielisessä narratiivissa armeija on ollut uudistaja, vapauttaja ja suojelija. Armeija toimi modernisaation perustana 1800-luvulla, ja sen uudistusmielisestä siivestä nousseet nuoret upseerit kaappasivat vallan kuningas Farukilta vuonna 1952 ja perustivat Egyptin tasavallan seuraavana vuonna. Egyptin tasavallan kuudesta presidentistä viisi on ollut entisiä kenraaleja.

Gamal Abdel Nasser herättää nostalgiaa monissa egyptiläisissä. Kuva: Severi Raja-aho

Hosni Mubarakin presidenttikautena armeijan valta-asema muuttui, kun julkista omistusta alettiin yksityistää kaksin käsin. Upseerit alkoivat toimia yhteistyössä uusrikkaan liikemiesluokan kanssa. Valtaeliitin, liike-elämän ja julkisen hallinnon ympärille perustetusta Kansallisesta Demokraattisesta Puolueesta muodostui korruption symboli, minkä vuoksi sen puoluetalo poltettiin kahdeksantoista kansannousun päivän aikana vuonna 2011. Vallankumouksen jälkeen armeija julisti poikkeustilan aina vuoden 2012 vaaleihin saakka, jolloin valtaan astui Muslimiveljeskunta sekä presidentti Mohammed Morsi, Egyptin tasavallan ensimmäinen siviilitaustainen presidentti. Korruptiosyytösten myötä ihmiset kuitenkin suuntasivat kaduille jälleen kesällä 2013, ja tällöin myös armeija tuki kansannousua . Vuoden 2013 kansannousu oli skaalassaan valtava, kymmenet miljoonat egyptiläiset saapuivat Kairon kaduille osoittamaan mieltään Mohammend Morsia ja Muslimiveljeskuntaa vastaan. Aiemmin tuntematon kenraali Abdel Fattah el-Sisi julisti, ettei Mohammed Morsi ole enää Egyptin presidentti ja että hänen valmistelemansa perustuslaki tultaisiin kumoamaan. Armeija oli astunut jälleen paikalle, jonka se katsoo itselleen kuuluvan.

“Leipää, vapautta ja sosiaalista oikeutta” olivat asioita, joiden vuoksi ihmiset astuivat kaduille keväällä 2011. Kuva: Severi Raja-aho

Epävarmuus

Kairon keskustassa kulkiessa huomaa ja aistii turvallisuuteen liittyvän epävarmuuden. Lähetystöjen ja julkisten virastojen liepeillä vartioi raskaasti varustettuja poliiseja ja meidänkin kurssilaisryhmämme parhaaksi katsottiin, että puvuntakkiin pukeutunut turistipoliisi kulki mukanamme, minne ikinä menimmekään. Tiukka suhtautuminen erityisesti ulkomaalaisten turvallisuuteen perinteisessä matkailun kohdemaassa on ymmärrettävää. Vuodesta 2011 asti jatkunut poliittinen epävakaus, terrori-iskussa tuhoutunut venäläinen matkustajakone sekä Siinailla tapahtuneet terrori-iskut ovat kaikki vaikuttaneet maahan tulevien turistien määrään, mutta myös egyptiläisten turvallisuuteen. Mielikuvaa vahvasta armeijasta pidetään yllä osittain poliittisista, osittain turvallisuuteen liittyvistä syistä.

Tyttöjä osallistumassa ADEW:in (Association for the Development and Enhancement of Women) järjestämälle oppitunnille. Oppitunneilla tytöille järjestetään opetusta kansalaistaidoista ja kannustetaan opiskeluun. Julkisen koulutuksen laadun puute, köyhyys ja sukupuolten välinen epätasa-arvo ovat suuria ongelmia Egyptissä. Kuva: Nädia Radi

Vieraillessamme paikallisissa julkisomisteisissa mediataloissa päätoimittajat julistivat tehtäväkseen isänmaansa puolustamisen. Median puolueellisuus tuli esille myös Aleksandriassa paikalliselle televisiokanavalle antamassani haastattelussa. Toimittajan kysymysten johdattelemana vakuuttelin, etten ole tuntenut oloani turvattomaksi ja Egyptin olevan turvallinen paikka matkustaa. Toisaalta kokemukseni turvallisuudesta oli myös aito: vastoin kovien varotoimien synnyttämää kuvaa, en tuntenut oloani turvattomaksi missään vaiheessa matkaa. Kaduilla kävellessä egyptiläiset olivat hyvin ystävällisiä ja auttavaisia. Herätimme erityistä mielenkiintoa lasten ja varhaisteinien parissa, jotka tulivat innokkaasti ottamaan yhteiskuvia meidän kanssamme.

AUC kissa

Ihmisten lisäksi monet katukissatkin halusivat tehdä tuttavuutta kanssamme. Kuva: Iida Markkanen

Epävarmuus ja turvattomuus liittyvät myös Egyptin talouden ongelmiin. Tavatessamme opiskelijoita Egyptin tunnetuimmassa (ja kalleimmassa) oppilaitoksessa, Kairon amerikkalaisessa yliopistossa, opiskelijat kertoivat olevansa huolissaan tulevaisuudestaan kotimaassaan, sillä lukukausimaksut ovat valtavat eikä edes korkeatasoinen koulutus takaa välttämättä työpaikkaa. Julkinen koulutus on Egyptissä perusopetuksesta aina yliopistoon ilmaista, mutta sen taso verrattuna yksityiseen koulutussektoriin, kuten Kairon amerikkalaiseen yliopistoon, on yleisesti paljon heikompi. Tämän vuoksi rikkaat perheet maksavat lapsilleen yksityisen koulutuksen, jolloin työpaikan saanti on varmempaa. Maailmanpankin arvion mukaan nuorisotyöttömyys on Egyptissä noin 40 prosenttia.

Vierailimme Suomen suurlähetystössä, jossa keskustelimme suurlähettiläs Laura Kansikas-Debraisen ja ulkoasiainsihteeri Jukka Välimaan kanssa Suomen tekemästä kehitystyöstä Egyptissä. Kuva: Iida Markkanen

Monimuotoisuus ja suvaitsevaisuus

Egypti on yksi ihmisten pisimpään asuttamista alueista. Se sijaitsee keskeisellä paikalla maailman suurimman joen alajuoksulla, Välimeren ja Punaisenmeren rannalla sekä Afrikan ja Lähi-idän välissä. Egypti onkin monikulttuurinen maa, joka kokemistaan vaikeista ajoista huolimatta pyrkii ylläpitämään suvaitsevaisuuden ja rauhan uskonnollisten ja etnisten ryhmien välillä. Viimeaikaisiin hyökkäyksiin koptikristittyjä vastaan Tantassa, Aleksandriassa, Siinailla ja Kairossa on suhtauduttu tyrmäävästi valtion taholta. Valtion virallisessa retoriikassa ne nähdään hyökkäyksenä koko Egyptin kansaa kohtaan. Nykyinen presidentti nauttiikin laajaa koptikristittyjen suosiota.

Egyptiläinen zar-musiikki on kiehtova yhdistelmä suufilaista hengellisyyttä, nubialaisia rytmejä ja arabialaista musiikkiperinnettä ja se kuvastaa hyvin miten rikas, kiehtova ja monimuotoinen egyptiläinen kulttuuri on. Kuva: Nädia Radi

Egyptissä uskonnollisten ryhmien rauhanomaisesta yhteiseloa edistetään monin tavoin. Al-Azhar, yksi maailman merkittävimmistä ja vanhimmista sunnalaisista yliopistoista, pyrkii opetusohjelmansa sekä erilaisten instituuttien ja konferenssien avulla lisäämään yhteisymmärrystä uskontojen välillä ja ennaltaehkäisemään radikalisoitumista. Vatikaanin ja al-Azharin välinen tapaaminen maaliskuussa on merkki suunnan muutoksesta, sillä edellisestä tapaamisesta on kulunut seitsemän vuotta. Instituutioiden suhteet jäätyivät vuonna 2008 paavi Benedict XVI:n viitattua islamin ja väkivallan väliseen yhteyteen ja paavin vaadittua suurempia toimia Egyptin kristittyjen suojelemiseksi vuonna 2011.

Al-Azharissa tapaamassa perusopetuksesta vastaavaa sheikiä. Kuva: Iida Markkanen

Vierailimme Aleksandrian ruotsalaisessa instituutissa, jonka johtaja Peter Weiderud kertoi meille instituutin tekemästä työstä. Instituutti pyrkii edistämään dialogia eri uskontojen välillä sekä lisäämään kansalaistaitoja Egyptissä ja muissa Välimeren maissa. Kuva: Iida Markkanen

Vakaus vai uusi kansannousu?

Monet asiat Egyptissä näyttävät palanneen samaan tilaan, jossa ne olivat ennen Tahririlta alkanutta kansannousua. Myös monet juurisyyt kansan tyytymättömyydelle ovat yhä olemassa. Maassa vallitsee yhtäältä odottava kärsivällisyys, toisaalta pettymyksen tunne. Pettymys kohdistuu ennen kaikkea siihen, ettei vallankumous helpottanutkaan rivikansalaisen kokemaa ahdinkoa, vaan vanha järjestelmä pysyi paikallaan horjahduksista huolimatta. Nykyisessä tilanteessa yhteiskunnan turvallisuus ja vakaus asettuvat kuitenkin vallankumouksen edelle ja Abdel Fattah el-Sisin vahvaan johtajuuteen ja taloudellisiin reformeihin suhtaudutaan toiveikkaasti. Kuten vallankumouksen jälkeisissä vaaleissa selvisi, vaihtoehto vallitsevalle systeemille ei välttämättä ole sen parempi, vaan jopa huonompi kuin status quon säilyminen.

Vuoden 2011 vallankumouksen kahdeksantoista päivää ovat saaneet Egyptissä monia merkityksiä.  Tapahtumaa kutsutaan vallankumoukseksi, kansannousuksi ja mielenosoitukseksi. Osallistujia oli kaikista yhteiskuntaluokista ja kaikista uskonnollisista ryhmistä. Tapahtuma muistetaankin ennen kaikkea kaikkia egyptiläisiä yhdistäneenä asiana. Tulevien vuosien näytettäväksi jää, kylvikö kansannousu yhteiskuntaan demokratian siemenet ja käytetäänkö vastaavaa keinoa jatkossakin hallituksen painostamiseen, mikäli kansan tyytymättömyys yhteiskunnan tilanteeseen kasvaa.

Niili ja Kairo eivät nuku milloinkaan, vaan jatkavat virtaansa ajasta toiseen. Kuva: Iida Markkanen

Jordania äänestää epäluottamuksen ilmapiirissä

Elena Sipola
Kirjoittaja on maailmanpolitiikan opiskelija ja  vaihdossa Jordanian yliopistossa.

Viimeisen kuukauden aikana tietyt kasvot ovat tulleet tutuksi kaikille Ammanin katuja kulkeneille.  Vakavamieliset pukumiehet ja modernisti pukeutuneet naiset tuijottavat vaativasti arabiankielisistä julisteista. Syynä haastaviin katseisiin ovat 20.  syyskuuta järjestettävät parlamenttivaalit, joiden lähestyessä katuja peittää yhä tiheämpi vaalijulisteiden verkko.

sipola_jordanian_vaalit.jpg

Vuonna 2015 toteutuneen vaalitapauudistuksen on nähty vihdoin mahdollistavan opposition nousun parlamenttiin, ja hallitus ylistääkin vaaleja historiallisina. Ulkomaiset ystäväni ihastelevat myös naisten kattavaa edustusta julisteissa. Yleinen mieliala jordanialaisten keskuudessa on kuitenkin pessimistinen eikä vaaleilta odoteta suuria muutoksia nykyiseen systeemiin. Miksi paikalliset eivät usko muutokseen?

 

Jordania on perustuslaillinen monarkia, jossa kuninkaan asema on vahva.  Kuningas muun muassa muodostaa hallituksen ja nimittää pääministerin. Aiemmin tänä vuonna kuningas vei läpi perustuslain uudistuksen, joka laajensi hallitsijan valtuuksia entisestään. Vuodesta 2001 käytössä ollut yhden äänen (Single Transferable Vote) vaalisysteemi on suosinut vaaleissa yksilöinä listautuvia puolueiden sijaan ja puolueiden asema maan politiikassa on ollut heikko.  Käytännössä kuningas ja tämän lähipiiri pitävät valtaa käsissään erilaisten nimitysten myötä, ja puolueiden sijaan valta jakautuu sukujen kesken.

Vaalitapa on myös syrjinyt huomattavan osan maan populaatiosta muodostavaa palestiinalaisväestöä. Vähemmistöjen asema on hiukan parempi, sillä niiden edustus parlamentissa on pyritty takaamaan kiintiöillä. Paikoista 9 on varattu kristityille ja yhteensä 3 tšetšeeneille ja tšerkesseille. Myös naisten edustus julisteissa selittyy kiintiöillä: 15 paikkaa on varattu pelkästään naisille. Julisteissa useimmat naisehdokkaat esiintyvät ilman huivia, ja kiharrettujen ja vaalennettujen kutrien kontrasti hunnutettuun katukuvaan tuntuu paikoiten suurelta.

Arabikevään myötä myös Jordanian poliittinen systeemi kohtasi aiempaa suurempaa painostusta uudistuksiin.  Edellisiin, vuoden 2013 vaaleihin mennessä tehdyt uudistukset olivat kuitenkin pinnallisia ja oppositiopuolueet, kuten Jordanian muslimiveljeskunnan poliittinen haara, islamistipuolue Islamic Action Front (IAF), boikotoivat vaaleja. Vuonna 2015 nähtiin kuitenkin muutoksen mahdollistava käänne, kun maassa siirryttiin suhteelliseen vaalitapaan. Puolueet hyötyvät nyt kaikista ehdokkaidensa äänistä, minkä ennustetaan hyödyttävän oppositiopuolueita. Myös IAF on ilmoittanut olevansa taas mukana vaaleissa.

 

Opiskelijoiden keskuudessa tuleviin vaaleihin suhtaudutaan epäilyksen ja turhautuneisuuden sekaisin tuntein. Jordanian yliopistossa ravitsemustieteitä opiskeleva Shayma, 20, valottaa pessimismin syitä:  ”En usko näkeväni mitään muutosta näiden vaalien seurauksena. Ehdokkaat ovat pitkälti samoja kuin viime vuonna. On masentavaa nähdä henkilöiden, jotka eivät saaneet mitään aikaan, pääsevän taas valtaan.”

Shayma ei usko lainmuutoksen muuttavan maan politiikkaa ja selittää, että Jordaniassa valtaosa ihmisistä äänestää ideologian sijaan sukulaissuhteiden perusteella. Poliittiset puolueet taas yhdistetään usein uskonnosta poikkeamiseksi. “Niin pitkään kuin meillä on laki, joka kannustaa äänestämään perheenjäseniä, mikään ei muutu. Ihmiset eivät ole kosketuksissa poliittisten puolueiden kanssa. Muutoksen aikaansaamiseksi jordanialaisten tulisi saada enemmän tietoa ja koulutusta poliittisista puolueista”.

Jordanian keskeisimpänä ongelmana Shayma näkee korruption: ”Jokainen täällä on korruptoitunut omalla tavallaan. Niin kauan kuin se ei vaikuta heidän omaan elämäänsä, he katsovat sitä sormien läpi.” Myös naisten kiintiöt kirvoittavat Shaymalta närkästyneen kommentin:  ”Muutaman naisen pitäisi muka edustaa kaikkia naisia, se on loukkaavaa! Jos kiintiöitä halutaan käyttää, niiden pitäisi olla tasavertaisia.”

Politiikasta kiinnostunut Shayma tuntuu edustavan vähemmistöä Jordanian yliopiston Ammanin kampuksella. Useimpien opiskelijoiden näkemyksissä heijastuu kyllästyminen politiikkaan. Jordanian vaalihistoriaa on varjostanut vilppaamisen ja äänien ostamisen kulttuuri, mikä ei selvästikään ole unohtunut.

Tietojenkäsittelyä opiskelevan Ramanin, 20, mukaan vaaleissa ei ole kyse ideologiasta, vaan ehdokkaiden omasta edusta:  ”En aio äänestää, sillä ehdokkaat ajattelevat vain itseään. Tiedäthän, kansanedustajilla on suuret palkat.” Osa välinpitämättömyydestä opitaan ehkä jo kotona.  ”Perheeni ei äänestä. Siksi minäkään en ole kiinnostunut politiikasta”, palestiinalaissyntyinen Raman toteaa.

Raman ottaa kantaa palestiinalaistaustaisten asemaan parlamentissa toteamalla, ettei ole väliä, onko kansanedustaja palestiinalainen vai ei, jos systeemi toimii. Tällä hetkellä se ei hänen mukaansa toimi, ja samaa mieltä on Ramanin kurssitoveri Lujain, 20:  ”En äänestä, koska en luota kehenkään. Vaalit ovat teeskentelyä.” Syy etenkin nuorten negatiivisiin näkemyksiin voi löytyä myös maan talouden tilasta. Lujainin mukaan Jordanian ongelma on, että palkat ovat joko liian suuria tai liian pieniä. Shayma nyökkäilee vieressä: ”Jordanian keskiluokka on katoamassa. Väki on yhä enemmän jakaantunut rikkaaseen elittiin ja köyhiin massoihin.”

 

Skeptisyys maan hallintoa kohden ei rajoitu vain nuorisoon. Insinöörinä työskentelevän Muhammadin, 55, mukaan vaalit eivät juurikaan eroa edellisistä.” ”Uusi” vaalilaki ei muuttanut paljoa. Ehdokkaiden tausta on hyvin samanlainen kuin viime kaudella. Suurin osa heistä ei ole edes kosketuksissa rooleihinsa – lainsäädäntöön ja hallituksen valvomiseen.”

IAF:n mahdollisuuksia Muhammad katsoo pragmaattiselta kannalta:  ”Odotan IAF:n voittavan muutaman paikan parlamentissa, mikä ei tule olemaan ratkaisevaa päätöksenteon kannalta. Puolue kyllä ymmärtää tämän, ja he pyrkivätkin vain asemoimaan itsensä uudelleen laillisena puolueena. ”

 

Muslimiveljeskunnan alkulähteillä Egyptissä IAF-puolue on kulkenut myrskyisän tien, jonka seurauksena useat Lähi-idän maat luokittelevat sen tällä hetkellä terroristijärjestöksi. Viime aikojen tapahtumien valossa Egyptin tie ei näytä houkuttelevalta, ja osallistuessaan jälleen vaaleihin IAF näyttääkin ottavan toisenlaisen suunnan. Regiimin vaihtamisen sijaan puolue on vaatinut poliittisia uudistuksia pienemmässä mittakaavassa. Mallina puolueelle näyttäytyvät ehkä Tunisian kaltaiset arabimaat, jossa islamilaiset puolueet ovat saavuttaneet menestystä vaalien kautta.

IAF:n osallistuminen vaaleihin on myös Jordanian hallituksen intresseissä, sillä oppositiopuolueen saaminen mukaan vaaleihin vahvistaa mielikuvaa maan demokraattisista pyrkimyksistä ja vaalien legitiimiydestä.

Shayman mukaan Arabikevät ja etenkin Egyptin esimerkki, jossa yhden puolueen nähtiin kasvavan liian vahvaksi, nostattivat monissa jordanialaisissa epäilyksiä poliittisia puolueita kohtaan. Hän myöntää kuitenkin vastentahtoisesti, että näkee IAF:ssa toivoa: ”En pidä puolueesta, mutta se on tunnettu, ja uskon että se tuo muutoksen. Puolue voi muuttaa parlamentin ilmapiirin.”

Ensi viikolla ratkeaa, millainen tuo muutos on.