Libanonin terveydenhuolto myrskyn silmässä – terveisiä kansainvälisestä sotalääketieteen konferenssista Beirutista

Teksti ja kuvat: Agneta Kallström
Kirjoittaja on valmistunut Helsingin yliopistosta modernin Lähi-idän tutkimuksesta. Tällä hetkellä hän tekee väitöskirjaa Itä-Suomen yliopiston terveystieteelliseen tiedekuntaan Syyrian konfliktin vaikutuksesta maan terveydenhuoltoon.

Minulla oli mahdollisuus osallistua Beirutin amerikkalainen yliopiston (AUB) järjestämään konfliktilääketieteeseen keskittyvään nelipäiväiseen konferenssiin Libanonissa 11.–14. toukokuuta 2017. Kyseessä oli ensimmäinen maassa järjestettävä sotalääketieteellinen akateeminen tapahtuma, joka kokosi yhteen asiantuntijoita niin lähialueilta kuin laajasti länsimaistakin. Voisi melkein ihmetellä, miksei vastaavaa tapahtumaa ole järjestetty maassa aikaisemmin, vaikka Libanon on itsekin ollut väkivaltaisten poliittisten tapahtumien polttopisteessä, ja sillä on rutkasti kokemusta siviilienhoidosta kriisitilanteissa.

Libanonilla on takanaan viidentoista vuoden mittainen verinen sisällissota vuosina 1975–1990. Tuolloin 250 000 ihmistä kuoli ja miljoonia vammautui. Jo tänä aikana AUB toimi maan keskussairaalana. Sisällissodan jälkeiset vuodet eivät myöskään ole olleet maassa rauhallisia. Israelin sotatoimet ja erinäiset pommi-iskut sekä aseelliset yhteenotot äärijärjestöjen kanssa ovat varmasti kouluttaneet maan terveydenhuoltohenkilöstöä kohtamaan kriisitilanteita ja hoitamaan länsimaissa harvemmin tavattavia vammoja. Omien kansalaisten lisäksi Libanonissa on hoidettu vaikeasti vammautuneita lähialueiden potilaita etenkin Irakista. Syyrian sota ja Irakin vaikeneva poliittinen tilanne ovat johtaneet niin suureen humanitaariseen kriisiin Lähi-idässä, että akateemisessa maailmassa on syntynyt suuri tarve löytää ratkaisuja siviilien auttamiseen ja hoitoon. Toukokuisen konferenssin selkeä tavoite olikin koota eri alan osaajia yhteen sekä jakaa tietoa ja kokemuksia kärsimyksen vähentämiseksi sodan runtelemilla alueilla.

Akuuttia ja kroonista

Konferenssiesitelmien aiheet vaihtelivat vaikeiden sirpalevammojen kirurgisesta hoidosta konfliktialueiden terveydenhuollon organisointiin ja sodan oikeussääntöjen kertaamiseen. Luentoja pidettiin rinnakkain kahdessa luentosalissa, ja osanottajilla olisi myös ollut mahdollisuus osallistua erilaisiin työpajoihin, kuten tilaisuuteen, jossa opiskeltiin dokumentoimaan kidutuksen uhrien vammoja Istanbulin protokollan mukaisesti. Jos aikataulu ei olisi ollut todella tiukka, olisi ollut mielenkiintoista kuunnella myös täysin oman alan ulkopuolelta olevia, puhtaasti lääketieteeseen perustuvia luentoja, kuten esimerkiksi eri kirurgisista toimintamalleista raajan pelastamiseksi konfliktiolosuhteissa tai kasvojen rekonstruktiosta pommi-iskun jälkeen.

Osallistujat olivat pääsääntöisesti libanonilaisia ja länsimaalaisia, mutta myös Syyriasta oli tullut luennoitsijoita kertomaan maan tilanteesta. Itse kuuntelin syyrialaisen onkologin esitelmää syövän hoidosta – tai pikemminkin sen puutteesta. Olen väitöskirjaani varten haastatellut Pohjois-Syyriassa työskenteleviä terveydenhuoltoalan ammattilaisia, jotka ovat olleet huolissaan sairaanhoidon hyvin heikosta tilasta ja siviilien kärsimyksestä. Tämä Damaskoksen valtiollisessa sairaalassa työskentelevä erikoislääkäri jakoi oppositioalueilla olevien kollegoidensa huolen. Hän valotti terveydenhuollon epätoivoista tilannetta syöpähoitojen näkökulmasta. Syöpä, kuten muutkin krooniset sairaudet, jäävät usein huomiotta henkeä uhkaavien traumaperäisten vammojen viedessä kaiken huomion ja resurssit. Syöpäpotilaat kuolevat hoidon puutteeseen, koska hoito joudutaan usein keskeyttämään, käytössä ei ole toimivia laitteita, sähkön saanti vaihtelee ja potilaiden pääsy sairaaloihin saattaa olla mahdotonta taisteluiden vuoksi. Lisäksi erikoisosaaminen puuttuu, sillä joissakin kaupungeissa ei ole enää lainkaan onkologeja. Luennoitsija kertoi omakohtaisen kokemuksen läheisen kollegansa menehtymisestä syöpään. Kollega oli joutunut lopettamaan rintasyövän seurannan ja hoidon, sillä se olisi vaatinut säännöllistä matkustamista sairaalaan. Matkustaminen taas olisi ollut liian vaarallista jatkuvien taisteluiden vuoksi. Kollega menehtyi kaksi viikkoa ennen konferenssimme alkua.

Libanonin terveydenhuolto ratkeamispisteessä

Syyrian konflikti ja siitä seurannut pakolaisuus ovat vaikuttaneet Libanonin terveydenhuollon toimivuuteen ja saatavuuteen. Jo ennen vuotta 2011 maan terveydenhuolto oli vakavissa ongelmissa. Se on hajanaista ja pitkälti yksityistettyä. Julkista terveydenhuoltoa ovat paikkaamassa erilaiset uskonnolliset ryhmät ja poliittiset puolueet. Itse en pidä hyvänä käytäntöä toimintamallia, jossa uskontoon ja mielipiteeseen perustuvat organisaatiot ottavat valtion roolia terveydenhuoltopalveluiden tuottamisessa. Tämä uhkaa väestön yhdenvertaisen hoitoonpääsyn periaatetta. Pahimmillaan tilanne kärjistää eri ryhmittymien välistä kuilua ja epäoikeudenmukaisuuden tunnetta. Epävakaa poliittinen ympäristö taas vaikeuttaa terveydenhuollon toimivuutta ja yhteneväisyyttä.

Nyt maan terveydenhuolto on ratkeamispisteessä. Libanonilaiset ammattilaiset vaikuttivat kokevan suurta ahdinkoa tilanteesta, jossa he eivät kykene riittävästi auttamaan pakolaisia. Tämä tuli ilmi raskaana olevia syyrialaisia naisia käsittelevällä luennolla. Julkisella sektorilla naiset eivät ole minkäänlaisessa seurannassa ennen synnytystä, vaikka joukossa on paljon riskiraskauksia. Konfliktiolosuhteet lisäävät ongelmia raskauden kulussa. Eri järjestöt pyrkivät tarjoamaan naisille apua, mutta ne työskentelevät aivan äärirajoilla. Toiminta on kokonaan ulkoisen rahoituksen varassa, eikä Libanonin valtio tue järjestöjä lainkaan.  Myös syöpäpotilaille on hyvin niukasti hoitoa tarjolla. Tilanne on katastrofaalinen. Kuten yksi luennoitsijoista totesi, “Health care in Lebanon is not prepared for this kind of magnitude of crisis, not in national level nor even on international level. We are at the eye of the storm.” Libanonissa olevien pakolaisten lisäksi maassa on myös omia köyhyysrajan alapuolella eläviä kansalaisia, ja heidän mahdollisuutensa saada hoitoa ovat taloudellisista syistä johtuen myös heikot – terveydenhuoltohan toimii pitkälti kalliin yksityissektorin varassa. Tämä valitettava tosiaasia tuntuu ajoin jäävän pakolaiskeskustelun taakse.

Terveitä ensiaskeleita

Vaikeista ja vakavista aiheista huolimatta tunnelma konferenssissa oli erinomainen. Merkille pantavaa oli poliittisen ilmapiirin puuttuminen siitäkin huolimatta, että osanottajissa oli taatusti monen eri näkemyksen ja osapuolen edustajia. Yhdelläkään luennolla ei yleisön joukosta kuulunut voimakasta vasta-argumentointia – vaikka Lähi-idän tutkijana olisin odottanut juuri tätä. Konferenssissa ei pohdittu, ”kuka teki ja miksi”, vaan paino oli pikemminkin siinä, mitä nyt ja tulevaisuudessa pitää tehdä, jotta siviilien kuolleisuus vähenisi ja heidän elämänlaatuaan voitaisiin parantaa konfliktiolosuhteissa. Tämä poliittinen korrektius sai minut tuntemaan, etteivät libanonilaiset asiantuntijat tahtoneet, tai uskaltaneet, tuoda esille omia kokemuksiaan vaikeista ajankohtaisista asioista, kuten pommi-iskujen uhrien ja tilanteiden hoitamisesta, vaikka näitä tilanteita on maassa ollut valitettavan usein.

Vaikka esitykset olivat hyvin lyhyitä ja vain pintaa raapaisevia, konferenssin järjestäminen osoittaa, että konfliktialueiden terveydenhuoltoon ja siviiliväestön kärsimykseen on vihdoinkin alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota. Positiivista oli myös se, että lääketiede ymmärrettiin konferenssissa laajasti. Se ei rajoittunut ainoastaan yksilöiden fyysisten vammojen hoitamiseen, vaan se nähtiin laajana, yhteiskunnan huomioon ottavana kokonaisuutena. Toimivan, laadukkaan ja tasapuolisen terveydenhuollon tarjoaminen on jo itsessään haastava tehtävä. Kun tähän yhdistetään aseellinen konflikti, jossa koko siviili-infrastruktuuri on romahtamassa tai jo tuhoutunut, haaste vaikuttaa mahdottomalta. Ongelmaa on lähestyttävä monitieteellisellä osaamisella ja kansainvälisellä yhteistyöllä, joiden suhteen konferenssi oli erinomainen avaus. Toivottavasti sen neljä päivää synnyttävät ratkaisuja, tuloksia ja lisääntynyttä kiinnostusta akuuttiia, koko Lähi-itään vaikuttavaa ja inhimillistä kärsimystä tuottavaan ongelmaa kohtaan.

Lääkärit ilman rajoja osallistui myös konferenssiin.

Maahanmuuttoa ja maastamuuttoa – Libanon hurmaa matkailijat, mutta työntää omansa pois

Teksti ja kuvat: Sanja Sillanpää
Kirjoittaja opiskelee Advanced Migration studies -maisteriohjelmassa Kööpenhaminan yliopistossa ja oli Libanonissa keväällä 2017 tekemässä kenttätutkimusta graduunsa.

Libanon, melun, saasteiden ja henkeäsalpaavien maisemien kummallinen sekoitus. Beirut, jonka katukuvassa pyhimykset, marttyyrit, poliitikot ja armeija tankkeineen valvovat ohikulkijaa.

Olen täällä tekemässä tutkimusta graduani varten ja kuten useimmat länsimaalaiset, saan ensikosketukseni Beirutiin Gemmayzen ja Mar Mikhailin kaupunginosissa, jotka ovat tunnettuja vilkkaasta yöelämästään sekä pienistä taideputiikeistaan ja kahviloistaan. Koska Libanonilla on edelleen konfliktimaan maine lännessä, ei massaturismia juurikaan ole. Suurin osa tänne saapuvista matkailijoista on kiinnostunut Lähi-idästä, opiskelee arabian kieltä tai tuntee jonkun paikallisen. Monet tulevat pidemmäksi aikaa opiskellakseen kieltä tai tekemään töitä. Yksi merkittävä vetotekijä on Syyrian sodan takia Libanoniin tulleet pakolaiset, joiden tilanne tuo maahan kansainvälisiä työntekijöitä, tutkijoita ja vapaaehtoisia.

Libanon huumaa mutta myös uuvuttaa vierailijansa; etenkin ne, jotka haluavat jäädä pidemmäksi aikaa. Libanon rajoittaa ulkomaalaisten työllistymismahdollisuuksia, ja kuten EU:ssakin, työnantajan tulisi täällä ensisijaisesti suosia paikallisia työntekijöitä. Sen vuoksi työviisumeita on usein vaikea saada, ja monia kansainvälisiä työnantajia koskevat kiintiöt, jotka sallivat korkeintaan 10–15% työntekijöistä olevan ulkomaalaisia. Samaan aikaan moni kuitenkin työskentelee maassa vuosia turistiviisumilla viranomaisten tyytyessä katsomaan tätä sormien läpi.

Monet kyllästyvät byrokratiaan ja päättävät lähteä. Vapaus lähteä onkin turistien ja expattien etuoikeus. He voivat nauttia kaikesta, mitä Libanon tarjoaa tietäen samalla voivansa poistua maasta, jos poliittinen tilanne kiristyy tai uusi sota syttyy. Monet niistä paikallisista, joita olen tavannut, eivät voi ymmärtää, miksi ulkomaalaiset pitävät Libanonista. Tilastojen mukaan vuonna 2015 34% libanonilaisista suunnitteli maastamuuttoa. Samana vuonna jo 25% maan kansalaisista asui muualla kuin Libanonissa. Syitä maastamuuttoon ovat muun muassa kasvava köyhyys ja työttömyys. Monet kokevat myös, että muualla on helpompi edetä uralla, työstä maksetaan paremmin ja työntekijöiden oikeuksia kunnioitetaan enemmän. Monet libanonilaiset asuvat vielä kolmekymppisinä kotonaan, sillä heidän tuloillaan ei ole mahdollista ostaa asuntoa tai mennä naimisiin. (Mona Alami http://www.al-monitor.com/pulse/originals/2016/01/lebanon-immigrate-career-opportunities.html)

Vielä vaikeampi tilanne on niille yli miljoonalle syyrialaiselle, palestiinalaiselle ja irakilaiselle, jotka oleskelevat Libanonissa usein ilman työ- ja oleskelulupaa. Syyrialainen ystäväni oli juuri aloittanut yliopisto-opinnot kotikaupungissaan, kun sota Syyriassa alkoi. Hän on joutunut keskeyttämään opintonsa jo useammaksi vuodeksi ja tekee töitä pimeästi beirutilaisessa ravintolassa jo kolmatta vuotta ilman lomaa. Usein työpäivät ovat 16-tuntisia. Opiskelu töiden ohessa olisi mahdotonta ja maasta poistuminen on vaikeaa. Jo Libanonin sisällä liikkuminen on syyrialaisille riskialtista, sillä eri hallintoalueiden välillä olevilla armeijan tarkastuspisteillä kiinnijääminen ilman virallista oleskelulupaa voi tarkoittaa pidätystä tai jopa karkotusta takaisin Syyriaan. Ravintola, jossa ystäväni on töissä, on suosittu turistien ja expattien parissa. Samalla kun hän on kolmen vuoden aikana katsonut vierailijoiden tulevan ja menevän, sota Syyriassa on jatkunut ja Libanonin politiikka ulkomaalaisia työntekijöitä kohtaan on kiristynyt. Ystäväni tilanne taas on turhauttavan staattinen.

Tuntuu vähän ristiriitaiselta, että niin monet länsimaalaiset, minä mukaan lukien, rakastuvat maahan, josta niin  moni haluaa pois. Monet libanonilaiset ovat sanoneet minulle, että Libanon on paratiisi rikkaille, jotka voivat elää arjen ongelmien yläpuolella. Maassa työskentelevien länsimaalaisten olisi hyvä tiedostaa, miten esimerkiksi kansainvälisten järjestöjen ja yritysten läsnäolo maassa voi vaikuttaa paikallisesti. Esimerkiksi useat libanonilaiset avustusjärjestöt ovat ongelmissa, sillä monet heidän työntekijöistään ovat siirtyneet töihin kansainvälisiin järjestöihin, jotka pystyvät maksamaan paljon korkeampia palkkoja. Gradussani tutkin mm. tätä teemaa ja toivon löytäväni esimerkkejä siitä, miten kansainväliset järjestöt voisivat tehdä humanitääristä työtä kunnioittaen paremmin paikallisia toimijoita.

Lapsettomuuden kokemuksesta kouluttamassa Beit Atfal Assumoudin kongressissa Beirutissa

Riikka Toivanen & Maiju Tokola

Kuvat: Saara Haapanen

Palestiinalaisten identiteettiä ja mielenterveyttä pohtiessa ei ensimmäiseksi tule mieleen tahaton lapsettomuus, sen merkitys ja vaikutukset. Perheet ovat lähtökohtaisesti melko suuria ja perhesuunnittelun päämääränä on ensisijaisesti lapsiluvun rajaaminen. Perhe perustetaan länsimaihin verrattuna nuorella iällä, joten sitä kautta länsimaiden yksi suurimmista lapsettomuuden syistä ei ole vaikuttamassa eli myöhäinen ikä lapsitoiveelle. Palestiinalainen yhteisö on hyvin perhekeskeinen, ja lapset ovat luonnollinen osa perhettä.

Tahattoman lapsettomuuden kokemus on aina erittäin kuormittava, mutta kulttuurissa ja yhteisössä, joka on perhekeskeinen ja normina on saada lapsia pian avioitumisen jälkeen, lapsettomuuden ulkopuolisuutta aiheuttava vaikutus saattaa entisestään korostua. Lisäksi naisen ja miehen asemaan sekä seksuaalisuuteen liittyvien näkökulmien vuoksi arabikulttuurissa lapsettomuuden ja siihen liittyvien tunteiden avoin käsittely voi olla vaikeaa.

Tahattoman lapsettomuuden vaikutus identiteettiin oli kuitenkin aihe, josta minä ja kollegani psykologi, psykoterapeutti Maiju Tokola saimme mahdollisuuden pitää workshopin Beit Atfal Assumoud (BAS)-järjestön 10-vuotis-juhlakongressissa ”Being Palestinian –Human rights, identity, and mental health” Beirutissa Libanonissa 13-14.5.2016. Teemme Maiju Tokolan kanssa psykologin ja psykoterapeutin työtä Helsingissä omalla vastaanotolla Psykoterapiapalvelu Tunnetilassa. Erityisosaamistamme on raskauteen, synnytyksiin ja lapsettomuuteen liittyvät psyykkiset ongelmat. Tahaton lapsettomuus on asia, joka kohdalle osuessaan vaikuttaa voimakkaasti yksilön, parin, perheen ja yhteisönkin tasolla identiteettiin. Vanhemmuus tai se ettei vanhemmuus toteudu on identiteetin yksi perustekijöistä PSV:n ja BASin hankekoordinaattori psykologi Sirkku Kivistö kannusti meitä osallistumaan juhlakongressiin ja jakamaan tietouttamme lapsettomuus-aiheesta. Tarjous oli houkutteleva ja haastava, mutta ehdottoman kiinnostava, joten tartuimme haasteeseen.

Maijulla ja minulla on molemmilla AKYSin kautta kummilapset eli tuemme perheiden kautta lasten psykososiaalista apua tuottavia hankkeita. Saavuttuamme Beirutiin pääsimme kongressia edeltävänä päivänä tapaamaan kummilapsiamme, minä Libanonin pohjoisosaan Nah el Bareedissa asuvaa Amira-tyttöä Beddawin perhekeskukseen ja Maiju Maya-tyttöä Bourj Al Barajneh leirelle. Samalla saimme mahdollisuuden tutustua lähemmin BAS-järjestön toimintaan, perhekeskusten monipuoliseen päivätoimintaan, päiväkotiin ja terapiatoimintaan pakolaisleireillä.

1

Tässä lapset harjoittelevat kirjoitusta eskariryhmässä

2

Tämän ryhmän lapset olivat aamupiirissä kertomassa kuulumisiaan.

Itse pääsin seuraaman puheterapeutin työskentelyä ja vanhempainohjaus-sessiota, jossa äidille pyrittiin opettamaan, kuinka tukea yliaktiivista poikaansa kotioloissa. Työmenetelmissä oli paljon itselle tuttuja menetelmiä pienen lapsen kanssa työskentelystä ja huomion kiinnitti lapsen kokemuksen esiin nostaminen ja keskuksen lasten rauhallinen, kiinnostunut ja innostunut ilmapiiri.

3

Beddawin perhekeskuksen työntekijöitä

Varsinaisen kongressin punaisena lankana kulki eri esityksissä identiteetti ja sen muotoutuminen, tukeminen, ja haasteet. Olimme koettaneet tutustua omaan aiheemme eli tahattoman lapsettomuuden merkitykseen ja käsittelyyn palestiinalaisessa kulttuurissa etukäteen, mutta tutustumalla kirjalliseen materiaaliin ja keskustelemalla muutamien palestiinalaisten kanssa lapsettomuuden merkityksistä ja käsittelystä, jäi monia kysymysmerkkejä. Selvää kuitenkin tuntui olevan, ettei lapsettomuutta, siihen liittyviä tunteita ja eettisiä kysymyksiä käsitellä kovinkaan avoimesti yhteiskunnassa.

Koska ilmoittautumiset workshopeihin tapahtuivat vasta päivän aikana, jännitystä riitti alkaen siitä, että saammeko kerättyä paikalle edes muutaman aiheesta kiinnostuneen, sillä samaan aikaan oli monta muutakin kiinnostavaa esitystä, kuten muun muassa musiikkiterapeuttisten menetelmien käytöstä leireillä ja ihmisoikeuksien tunnistamisesta ja oikeutuksesta. Lisäksi perhekeskuskäyntien yhteydessä tuli vaikutelma, ettei osa työntekijöistä tuntunut ymmärtävän tahattoman lapsettomuuden käsitettä. Todennäköisesti emme osanneet selkiyttää aihetta riittävästi, mutta hämmennys kertoi ehkä myös siitä, että aihe on enemmän vaiettu kuin keskusteltu. Kongressin järjestäjien toiveena oli, että workshopin tuli olla kokemuksellinen, joten oman haasteen toi realiteetti, että osa osallistujista puhui vain arabiaa, suurimman osan ollessa onneksi englanninkielentaitoisia. Arabiankielisille osallistujille oli järjestetty simultaanitulkkaus. Paikalle saapui kuitenkin parikymmentä pakolaisleirien ja kansalaisjärjestöjen työntekijää eli maksimimäärä osallistujia.

Workshopimme tavoitteena oli lisätä osallistujien ymmärrystä tahattoman lapsettomuuden kokemuksesta, lapsettomuuden vaikutuksesta identiteettiin ja tuoda näkyväksi lapsettomuuteen liittyviä usein näkymättömiksi jääviä tunteita.

4

Psykologit Riikka Toivanen ja Maiju Tokola aloittelemassa workshopia aiheesta ”Unvoluntary infertility and identity”

Workshop sisälsi kaksi videota aiheesta, luentoalustuksen lapsettomuuden yleisyydestä, syistä ja tahattomaan lapsettomuuteen tavallisesti liittyvistä kokemuksista. Osallistujat pohtivat pienryhmissä, miten kukin mieltää, että mitä on lapsettomuus ja ketkä siitä kärsivät. Todetuksi yhteisesti tuli, että lapsettomuus ja siihen liittyvät tunteet koskettavat välillisesti paljon suurempaa joukkoa, kuin vain ihmisiä, joille asia on omakohtainen ja että kuinka lapsettomuutta on monenlaista, erilaisista syistä johtuvaa. Parikeskusteluissa tuli esiin myös, että elämäntilanteeseen liittyvä lapsettomuus, esimerkiksi elämänkumppanin löytymiseen liittyvä vaikeus, tuottaa kuormitusta. Osa koki, että sukulaisten lapsiin syntynyt läheinen suhde saattaa auttaa oman lapsettomuuden läpikäymisessä. Osa taas koki, että läheisten pienet lapset ja erityisesti naisen elämän kietoutuminen lasten ympärille lisäsi ulkopuolisuuden kokemusta. Lisäksi keskusteltiin siitä, kuinka keskenmenojen surulle on vaikea löytää sanoja ja mahdollisuuksia jakaa tunteita.

Erona pohjoismaiseen kokemukseen useampi osallistuja kertoi kokevansa lapsettomuudeksi myös sen, jos perheeseen syntyi vain tyttöjä tai että lapsettomuuden syy on Libanonissa vaikea mieltää miehestä johtuvaksi, vaikka niin olisi tutkimuksissa niin todettu. Lapsettomuutta saatetaan pyrkiä ratkaisemaan ottamalla uusi vaimo ja naisen asema on erityisen haavoittuva, jos lapsettomuus johtuu naisesta. Tällöin nainen voi joutua sekä miehen, että suvun emotionaalisesti hylkäämäksi ja miten vaikea näistä tunteista on puhu yhteisössä, jossa lapsia on paljon ja perhekeskeisyys on vallitseva arvo.

5

Keskustelussa tuli esille erilaisuuksia ja yhtäläisyyksiä lapsettomuuden kokemuksesta

Myös lainsäädännöissä ja -tulkinnoissa oli huomattavia eroja. Muun muassa hedelmöityshoidot lahjoitetuilla sukusoluilla oli kielletty, mutta paikalla olleet lääkärit kertoivat, että hoitoja kuitenkin käytännössä tehdään. Adoptio oli samoin kielletty, mutta sukulaisten lapsia saatetaan ottaa huollettavaksi elämäntilanteesta riippuen.

Workshopin lopuksi teimme harjoituksen, jossa tarkoituksena oli eläytyä lapsettoman kokemukseen. Tehtävänä oli kirjoittaa kirje kuvaten siinä omia oletettuja tunteitaan lapsettomuudesta. Osa kirjoitti kirjeen arabiaksi, osa englanniksi. Kirjeet sekoitettiin ja jaettiin luettavaksi. Näin jokainen sai sekä eläytyä itse kokemukseen, että lukea toisen kokemuksesta. Pienryhmissä osallistujat jakoivat harjoituksessa heränneitä tunteita. Osassa kirjeissä kuvattiin vihaa, osassa surua, osassa ulkopuolisuutta. Joidenkin oli alkuun vaikea eläytyä tilanteeseen, joka ei ollut itselle tuttu. Useampi osallistuja totesi harjoituksen jälkeen, että sai kosketuksen siihen, että lapsettomuuden voi kokea hyvin eri tavoin. Keskustelua syntyi paljon, vertailtiin erilaisia kulttuurillisia näkökulmia ja toisaalta löydettiin enemmän yhteistä kokemusmaaperää kuin erilaisuutta. Seuraavana päivänä useampi osallistuja tuli jakamaan workshopin herättämiä ajatuksia. Meille Maijun kanssa tuli tunne, että koulutus saavutti sille asettuja tavoitteita: lisätä tietoisuutta lapsettomuuteen liittyvistä tunteista ja antaa eväitä kohdata yhteisön sisällä ihmisiä, joita lapsettomuus tavalla tai toisella koskettaa.