Opiskelijatytön murha sai turkkilaiset kaduille

Teksti: Sanna Raita-aho

11042653_10153167643779700_6346919012586807199_n

Naisaktivistin musta performanssi kuvasi perheväkivallan uhreina kuolleita naisia Turkissa.

Helmikuussa Turkissa raiskattiin ja murhattiin 20-vuotias lääketieteenopiskelija Özgecan Aslan.  Naisiin kohdistuva väkivalta on Turkissa yleinen ongelma, mutta Aslanin joutuminen täysin tuntemattoman minibussinkuljettajan raiskaamaksi ja murhaamaksi katkaisi jonkinlaisen kamelin selän. Murha sai Turkissa naiset pukeutumaan mustiin, ja aiheutti tuhansien ihmisten protesteja ympäri Turkkia. Twitterissä #sendeanlat (kerrosinäkin) hashtag kehotti turkkilaisia naisia jakamaan kokemuksiaan häirinästä. Tämä sai aikaan valtavan kasan tviittejä, jossa naiset rikkoivat vaikenemisen muurin ja jakoivat viimein kipeitä kokemuksiaan häirinnästä ja syrjinnästä.

Turkin naiskysymys on osa samaa poliittista valtataistelua, jota maassa käydään parhaillaan sekulaarin väestön ja vallassa olevan uskonnollisen AKP-puolueen välillä. Hallituksen vastustajien mielestä AKP:n taantumuksellinen asenne naisia kohtaan on heikentänyt heidän asemaansa, ja monet valtapuolueen johdon kommentit ovat raivostuttaneet tasa-arvon puolesta taistelevia. Oppositio syyttikin AKP:ta Özgecanin kaltaisten surmien lisääntymisestä, ja muistutti, että naisten surmat ovat islamistipuolueen aikana kymmenkertaistuneet.

AKP:n konservatiivinen politiikka korostaa naisen roolia Turkissa ennen kaikkea äitinä. Presidentti Recep Tayyip Erdoğan totesi hiljattain, etteivät naiset voi olla tasa-arvoisia miesten kanssa. Varapääministeri Bülent Arınç taas kehotti naisia pidättäytymään nauramasta julkisilla paikoilla. Poliitikot ovat kehottaneet naisia hankkimaan vähintään kolme lasta ja avioitumaan mahdollisimman aikaisin. Kuvaavaa on myös se, että entinen tasa-arvoministeriö muutettiin Turkissa perheministeriöksi, joka vastaa nykyisin ”naisten, vammaisten ja lasten” asioista.

Väkivalta on ollut ennen Aslanin surmaakin Turkissa säännöllinen uutisaihe, ja maan mediassa raportoidaan viikoittain tapauksista, joissa mies tai joku muu lähiomainen on surmannut naisen. Naisjärjestöt ovatkin tehneet sinnikkäästi työtä perheväkivallan kitkemiseksi. Vuonna 2012 Turkkiin säädettiin paranneltu perheväkivaltalaki. Naisjärjestöjen mukaan laki on itsessään hyvä, mutta sen toteuttamisessa on ongelmia. Esimerkiksi tuomarit ja poliisit eivät ole vielä tarpeeksi koulutettuja käsittelemään väkivaltakysymyksiä. Joissain tapauksissa väkivaltaa tehneiden miesten tuomioita on lievennetty esimerkiksi sillä perusteella, että nainen on ”pukeutunut provosoivasti” tai ”flirttaillut toisen miehen” kanssa.

10407127_10153167644649700_6264811058365545584_n (1)

Naistenpäivänä turkkilaiset osoittivat mieltään naisten oikeuksien puolesta ja kantoivat murhatun Özgecan Aslanin kuvia.

Yksi Turkkia jakanut kysymys on ollut myös pitkään suhtautuminen naisten päähuiviin, jonka käyttö oli vuosikymmeniä kiellettyä valtion julkisissa viroissa ja yliopistoissa. AKP kumosi kiellon, mikä aiheutti myös runsaasti protesteja sekä huivikieltoa vastaan että sen puolesta. Huivia käyttäville naisille kiellon kumoaminen oli luonnollisesti voitto, ja monet heistä vetosivatkin ihmisoikeuksiinsa huivin käytön sallimiseksi. Monille naisille oli helpotus, että he saivat nyt marssia omina itsenään niin parlamenttiin kuin julkisiin virkoihin.

Monet turkkilaisista naisista kulkevat kuitenkin yhä ilman päähuivia, ja he ovat kokeneet, että AKP:n konservatiivinen politiikka on nyt ajanut puolestaan heidät ahtaalle. Erään naisasia-aktivistin mukaan hallitus lähettää hiljaista viestiä, että huivia käyttämättömät naiset ovat vapaampia häirinnälle ja vastaavat itse siitä koetuista seurauksista. Puhe on osa AKP:n populistista diskurssia, jossa turkkilaiset on jaettu AKP:n kannattajiin – ”aitoihin, oikeisiin ja uskonnollisiin” turkkilaisiin ja ”heihin” eli sekulaariin eliittiin, jonka käytös on paheksuttavaa eikä edusta aitoa turkkilaisuutta.  Huivia käyttävät naiset edustavat tässä puheessa ”hyviä naisia”. AKP onkin ottanut politiikassaan irti siitä syrjinnäksi tulemisen tunteesta, jota uskonnollisempi väestö puolestaan koki sekulaarin oppositiopuolueen valtakautena.

Ongelma Turkin naiskysymyksessä onkin se, että se on jäämässä yleisen poliittisen populismin jalkoihin.  Kun vääntöä käydään huivin kaltaisista kysymyksistä, naisten yhteiset ongelmat jäävät sivuun. On myös muistettava, että naisten tasa-arvossa on ollut Turkissa ongelmia jo ennen AKP:n valtakautta, ja esimerkiksi naisten kokema väkivalta ja alhainen töissä käynti ovat olleet ongelmia jo vuosikymmenten ajan. Sekulaarit ja islamistit naisjärjestöt eivät ole kyenneet kokoamaan rivejään naisten yhteisten ongelmien ajamiseksi. Nykyhallitukselta ei myöskään tunnu löytyvän ainakaan julkisten puheiden perusteella mielenkiintoa naisten aseman parantamiseksi. Nähtäväksi jää, miten AKP:n konservatiivinen politiikka muuttaa naisten asemaa Turkissa.

Huolimatta synkistä uutisista, Turkissa on myös menossa toisenlainen muutos, missä yhä useammat naiset ovat tulleet tietoisiksi oikeuksistaan. Gezi-puiston mielenosoituksissa iso osa osallistujista oli naisia. Vaikka perheväkivalta on yhä ongelma Turkissa, naisjärjestöjen sinnikkään työn ansiosta yhä useammat naiset uskaltavat hakea apua perheväkivaltaan ja ovat tietoisempia oikeuksistaan, mikä on omalta osaltaan voinut johtaa perheväkivallasta tehtyjen ilmoituksien lisääntymiseen. Tämä liike voi haastaa AKP:n politiikkaa. Ainakin Aslanin murha onnistui rikkomaan jo yhden tabun saamalla naiset puhumaan julkisesti kokemastaan syrjinnästä ja väkivallasta.