Fennougristi arabiaa oppimassa

Teksti ja kuvat: Santeri Junttila
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston tutkijatohtori

Arabian kieleen en ainakaan tuhlaa aikaani ja vaivojani, ajattelin nuorena ylioppilaana, joka oli juuri löytänyt suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen. Minua kiinnosti lähialueitteni kielten kiehtova mosaiikki, joka Pohjois-Euroopasta ulottui etelään vain indoeurooppalaisen kielikunnan alueelle. Arabia oli mahdottoman hankalan kielen maineessa ja sitä paitsi kattoi valtavan alueen yhtenä monotonisena kielimassana vailla historian syvyyden tuomaa vaihtelua. Paljon kiinnostavampana pidin spekulatiivista vaihtoehtomaailmaa, jossa Egyptissä puhuttaisiin edelleen koptia, Syyriassa arameaa, Libanonissa foinikiaa ja kaikkialla Välimeren rannikoilla kreikan murteita.

Beirutin katukilvissä näykyy kielten rinnakkaiselo.

Käsitykseni muuttui vähitellen, kun opin lisää. Nyt ymmärrän, ettei Euroopan kielten kehitystä nykyisilleen voi selittää ilman arabian vaikutusta, joka jatkui koko keskiajan. Etymologian tutkijalle arabian kieli on aarreaitta, suurin yksittäinen ulkopuolinen lähde, josta indoeurooppalaiset kielet ja niitten välityksellä myös itämerensuomi ovat ammentaneet sanastoaan. Venäjällä puhutuissa etäsukukielissämme on kuitenkin vielä monin verroin enemmän arabialaisperäistä sanastoa, jonka ne ovat omaksuneet turkinsukuisten naapurikieltensä välityksellä – varmasti esimerkiksi udmurttia oppii paljon nopeammin suomen, venäjän ja arabian kuin pelkästään suomen ja venäjän pohjalta.

Myöskään kuvitelmani arabian kielialueesta suurena monoliittina ei pidä paikkaansa. Päin vastoin. Arabian kieli levisi puhuma-alueellensa 600–800-luvuilla jKr. eli suunnilleen samoihin aikoihin kuin slaavilainen kielikunta. Niinpä nykyarabian “murteet” eroavatkin toisistaan suunnilleen saman verran kuin slaavilaiset kielet keskenään ja Marokon arabia on yhtä kaukana Irakin arabiasta kuin puola venäjästä. Koraanin kieli, fuṣḥā, on pitänyt arabian murteita yhdessä samaan tapaan kuin kirkkoslaavi yhdisti ortodoksisen alueen slaavilaiskieliä aina nationalismin aikakaudelle saakka. Kristityt arabit vertautuvat tällöin kielellisesti katolisiin slaaveihin, sillä yleiskieli ei sido kumpiakaan uskonnon kautta. Läntisen kirkon slaaveja on kuitenkin suhteellisesti paljon enemmän kuin kristittyjä arabian murteitten puhujia, joten jälkimmäiset ovat lähes kaikki jääneet osaksi arabian kieliyhteisöä – ainoana poikkeuksena ovat maltalaiset, jotka jo ennen nationalismin kautta kehittivät omasta murteestansa latinalaisin aakkosin kirjoitettavan kielen.

Henkilökohtaisesti kiinnostuin arabian kielialueesta ja sen kulttuurista vasta arabikevään myötä. Vartuin aikuiseksi Euroopan vuoden 1989 vallankumouksen hengessä ja samassa hengessä seurasin myös Välimeren etelärannikon asukkaitten kamppailua diktatuurejansa vastaan. Arabien ja eurooppalaisten yhteiskunnallisen kehityksen ero kasvoi kuiluksi oikeastaan vasta toisen maailmansodan jälkeisenä aikana, kun Länsi-Eurooppa rikastui nopeasti kulutusyhteiskunnaksi ja yhdentyi taloudellis-poliittisesti samalla, kun arabimaat vajosivat raakaöljyä tuottaviksi maiksi, joitten keskinäistä ja sisäistä eripuraa lietsomalla saatiin Euroopan energia pidettyä edullisena.

Tällä hetkellä arabimaailma ei enää tunnu kovin kaukaisilta. Se on syntymästänsä saakka kasvanut yhteen Euroopan kanssa: Eurooppa ja arabimaailma ovat erilaiset, mutta erottamattomat siamilaiset kaksoset. Meillä on enemmän yhteistä keskenämme kuin vaikka Kiinan ja Japanin kanssa. Tämän päivän ongelmatkin yhdistävät huolimatta kehitystason suurista eroista. Elintapojen muuttumista ja kulttuurien rinnakkaiseloa vastustavat fundamentalistit, kutsuttakoon heitä sitten islamisteiksi, terroristeiksi tai oikeistopopulisteiksi, ovat ryhtyneet väkivalloin palauttamaan loistokkaaksi ja kansallisesti yhtenäiseksi kuvittelemaansa menneisyyttä. Nykyisen konfliktin juuret ovat yhteiset, vaikka se puhkesikin Lähi-idässä. Sen seurauksena arabiankielinen maailma on tahtomattaan levinnyt vielä paljon lähemmäs meitä, uusien sotapakolaisten mukana Pohjois-Eurooppaan saakka.

Arabian kieleen tartuin lopulta joulukuussa 2015, juuri kun arabian puhujien määrä Suomessa oli pakolaisuuden myötä äkillisessä kasvussa. Tämä oli kumminkin pitkälti sattumaa, sillä aiemmin en olisi väitöskirjatyöltäni ennättänyt aloittaa uuden kielen opintoja. Olin sitä paitsi paria vuotta varhemmin antiikin kreikkaa lukiessani ajatellut tarttua seuraavaksi persiaan, mutta sen kirjaimia opettelin arabian oppisivustosta, joka ei päästänytkään irti, ennen kuin olin jo harjoittelemassa arabiankielisiä tervehdyksiä ja toivotuksia. Farsi sai jäädä odottamaan. Minua toki innosti myös ajatus, että opinnoistani voisi olla jotain iloa sotapakolaisille, vaikka asuin tuolloin vielä Tartossa, jonne arabimaista ei tule kovinkaan moni.

Arabian kielioppi ei ole lainkaan niin vaikea kuin huhutaan. Taivutusmuotoja on vähän eikä tärkeimmistä säännöistä ole paljon poikkeuksia. Nominien monikot pitää toki oppia ulkoa, mutta mitäs siitä, kun sijamuotoja on vain kolme eikä niilläkään ole puheessa juuri merkitystä. Hankalampaa on sanasto, joka vaatii paljon harjoitusta ja käyttöä. Kaikkein vaikeinta on minulle lukeminen. Se sujuu edelleenkin hyvin, hyvin hitaasti. Pariakymmentä kieltä olen oppinut puhumaan lähinnä kirjoista, suhteellisen vähällä harjoituksella kielenpuhujien kanssa, mutta arabian kohdalla se ei olisi mitenkään toiminut. Onneksi on internet ja Youtube videoineen. Erityisesti arabiankielisistä lasten piirrossarjoista on minulle ollut valtava apu. Niissä käytetään yleensä selkeästi artikuloitua yleiskieltä.  Muutamat suosikkini olen katsonut läpi varmaan toistakymmentä kertaa.

Libanonissa tulee välillä vastaan mielenkiintoisia kylttejä, joiden kirjaimiston alkuperää voi arvailla.

Opintoni vauhdittuivat, kun tutustuin harvoihin Tartossa asuviin arabianpuhujiin, jotka työskentelevät yliopiston kieliteknologiayrityksessä. Syyrialaisen Samirin ja libanonilaisen Abdullahin kanssa pääsin harjoittelemaan arabian puhumista. Muutettuani viime vuodenvaihteessa Helsinkiin jatkoin harjoituksia fennougristikollegani Janne Saarikiven perustamassa suomi–arabia-tandemryhmässä, joka kokoontuu kahdesti viikossa teemaan parhaiten sopivassa paikassa eli tietenkin Arabian ostoskeskuksessa. Ryhmä on pieni, mutta taustaltaan hyvin kirjava, koska sekä suomalaisten että arabiosallistujien koulutustaustat vaihtelevat suuresti ja suomalaisten osalta myös motiivit arabian opiskelemiseen. Osa vasta aloittelee kirjaimia, toiset jo puhuvat vähän. Arabiankielisiä osallistujia tuntuu yhdistävän vain kaksi asiaa, pakolaistausta ja into oppia nopeasti suomea. Yhteishenki on silti ollut erinomainen ja ainakin minulle on tandemryhmästä ollut valtavasti hyötyä.

Tartonlibanonilainen ystäväni Abdullah Makkeh istutti vähitellen päähäni ajatuksen lähteä kieliharjoitteluun Libanoniin. En ole aiemmin käynyt arabimaissa lukuun ottamatta yhtä lapsuuden lomamatkaa Marokon Agadiriin. Nyt minua kiehtoi enemmän Lähi-itä, josta on lähtöisin niin moni eurooppalaisen kulttuurin elementti aina uskonnosta alkaen. Libanon on osa Välimeren kulttuuripiiriä ja sikäli paljon lähempänä Eurooppaa kuin itäisemmät ja eteläisemmät arabimaat. Ratkaisevaa matkakohteen valinnassa oli kuitenkin mahdollisuus päästä Libanoniin lentämättä: jo 25 vuotta sitten päätin, etten halua tuhota ympäristöäni lentämällä, ja päätös on pitänyt.

Arabiaa pääsee Libanonissa harjoittelemaan vaikkapa basaarissa.

Tie Euroopasta Libanoniin maitse Syyrian kautta on nyt sodan vuoksi poikki, mutta Turkin Taşucusta kulkee kahdesti viikossa lautta Libanonin Tripoliin. Menomatka oli varsin mukava, sillä kyytipalvelu Blablacarista löysin Suomessa asuneen antalyalaisen Firatin, joka ajoi minut koko matkan kotikaupunkiinsa asti. Automatkaan meni vain viikko, vaikka vietimme kaksi yötä Budapestissä reitin varrella. Alanyassa pääsin jopa äänestämään Suomen kunnallisvaaleissa. Lauttareissukin oli mukavan kotoisa, sillä laivoja kierrätetään Itämereltä Välimerelle ja Tripolin-laivassa oli moni vironkielinen kyltti vielä paikallaan.

Paluumatkasta en osaa sanoa vielä paljoakaan, sillä kirjoitan tätä Beirutissa vietettyäni suunnittelemistani kolmesta viikosta kaksi. Laivan paluulippu ja Interrail-lippu ovat kumminkin jo pakattuina. Myönnettäköön, että saapumiseni Libanoniin oli kulttuurišokki ja kaikki tuntui aluksi täydeltä kaaokselta, mutta nyt olen jo sopeutunut osaani matkailijana ja kielenoppijana. Olen nähnyt uskomattoman upeita paikkoja ja tavannut mahtavia tyyppejä. Tuskin silti viihtyisin täällä paljon kolmea viikkoa kauempaa, sillä Beirutin saasteet ja meteli rasittavat jo nyt.

Beirut ei ole tunnettu kovin jalankulkijaystävällisenä kaupunkina.

Kielikoulusta, Ḥamrān ALPSista minulla on vain hyvää sanottavaa. Koulun johtaja Joelle arvioi ensin fuṣḥān taitoni sen verran hyväksi, ettei minun kannattanut mennä mukaan libanoninarabian ensimmäistä oppikirjaa tankkaavaan alkeisryhmään, vaan käydä kahden oppitunnin aikana kirjan tärkein kielioppi ja sanasto läpi yleiskielen pohjalta yksityisopettajan kanssa. Tämän jälkeen olisin valmis toiseen, kakkoskirjaa käsittelevään ryhmään. Olinkin, koska opettajani Zeynab oli todella tehokas ja hyvä.  Päätin kuitenkin ottaa häneltä vielä kolmannen yksityistunnin päästäkseni vielä edistyneempään ryhmään puhtaasti sen vuoksi, että kakkosryhmä tapaa aamukahdeksalta eli juuri silloin, kun oma oppimiskykyni on matalimmillaan. Järjestely toimi hyvin ja opettaja Ranyan iltapäiväryhmässä olen oppinut paljon.

Levantinarabian taitoni on jo sillä tasolla, että pystyn käymään yksinkertaisia keskusteluja esittämällä kysymyksiä ja teeskentelemällä ymmärtäväni vastaukset. Helpointa on tietenkin kysyä jotakin, johon jo tietää vastauksen. Seutu on kielenharjoittelijalle mitä mainiointa, koska täällä saa täysin unohtaa mietteet siitä, kehtaako mennä häiritsemään tuntemattomia ihmisiä kysymyksillään. Kaikki nimittäin kehtaavat. Kun haluan kuitenkin oikeasti saada keskustelusta irti jotain muuta kuin kieliharjoitusta, joudun vaihtamaan joko fuṣḥaan tai englantiin, riippuen kiireestä, mielentilasta, metelistä sekä keskustelukumppanin kielitaidoista ja kielenkäyttöhalukkuudesta. Yleensä libanonilaiset tuntuvat puhuvan vieraalle mieluummin englantia tai ranskaa kuin yleisarabiaa, mutta kun olen sinnikkäästi vaihtanut takaisin fuṣḥaan, niin siinä on yleensä pysytty niin kauan, kun keskustelukumppanini on uskonut minun ymmärtävän (eli pari lausetta pitempäänkin kuin mitä todella olen ymmärtänyt).

Opettajieni seurassa: Rania Fawwaz (keskellä) oli pienryhmäni opettaja, mutta ennen ryhmään liittymistäni Zeynab antoi minulle yksityistunteja.

Levantinarabian opiskelu on ollut työläämpää kuin kuvittelin, sillä se eroaa fuṣḥāsta aika paljon niin fonologialtaan, kieliopiltaan kuin sanastoltaan – mutta käsittääkseni selvästi vähemmän kuin useimmat muut nykyarabian murteet. Nyt kahden viikon jälkeen erotan kuulemistani keskusteluista kuitenkin paljon enemmän tuttuja sanoja kuin tullessani. Jos olisin tullessani puhunut hieman sujuvammin joko fuṣḥaa tai jotain muuta nykyarabian murretta, olisin varmasti oppinut kolmessa viikossa ainakin ymmärtämään libanoninarabiaa yhtä sujuvasti. Nytkin opin varmasti jonkinlaisen pohjan, ja koska Libanonin kieli eroaa vain vähän muista Levantin puhekielistä, opin sitä puhumalla ja kuuntelemalla ymmärtämään myös Syyrian, Palestiinan ja Jordanian arabiaa.

Viikon päästä olen – jos Jumala suo – jo kotimatkalla, ja seuraavaksi opin varmaankin Helsingissä tavallisinta arabiaa eli Irakin murretta. Jos joskus palaan Beirutiin, pääsen hauskuttamaan sillä täkäläisiä – libanonilaiset nimittäin tuntuvat pitävän irakilaisten puhetta kovin vitsikkäänä.

 

Bihki arabi! Kokemuksia arabian opiskelusta Lähi-idässä

Kun arabian kielen opinnot etenevät tarpeeksi pitkälle, on opiskelijan edistyäkseen lähes välttämätöntä lähteä opiskelemaan kieltä johonkin arabiankieliseen maahan. Päätös voi olla vaikea, sillä jokaisella maalla on oma puhekielensä ja jokainen kaupunki on täysin omanlaisensa  ympäristö opiskella.

Neljä suomalaista arabianopiskelijaa kertoo Mosaiikille kokemuksistaan eri Lähi-idän valtioissa. Lisää tietoa arabian opiskelusta löytyy FIMEn nettisivuilta http://www.fime.fi/koulutus/arabian-kielen-opiskelu/

Anu Piippo, Oman

“Osallistuin helmikuussa 2014 neljän viikon arabian kielen (Modern Standard Arabic) kurssille Muscatissa, Omanin pääkaupungissa. Center for International Learning (CIL) on yksityinen omanilainen kielikoulu, jossa on tarjolla on yksityisopetusta, räätälöityä opetusta ryhmille (esim. amerikkalaisille ja britannialaisille armeijan henkilöstölle) sekä eritasoisia intensiivikursseja.

Minun kurssini oli juuri tuollainen intensiivikurssi; opetusta oli viitenä päivänä viikossa, keskimäärin kuusi tuntia päivässä. Olin tehnyt etukäteen kielikokeen, jonka perusteella minulle valittiin sopiva taso, jonka sopivuus tarkastettiin vielä paikan päällä ennen opetuksen alkamista. Ryhmässäni oli lisäkseni kuusi muuta opiskelijaa. Tavallisen opetuksen lisäksi meillä oli kolme kertaa viikossa pari tuntia keskustelua PA:n eli Peer Advisorin kanssa. Nämä PAt ovat omanilaisia opiskelijoita, joiden avulla on tarkoitus kehittää juuri puheen tuottamista. PA:ni oli omanilainen parikymppinen mies, joka ei juuri englantia osannut, joten arabiaksi oli selvittävä eikä voinut livetä englantiin.

Muscatissa puhutaan varsin paljon englantia ja minun ei valitettavasti tullut käytettyä arabiaa muualla kuin koulussa. Sitä paitsi Omanissa on paljon muualta tullutta työvoimaa, jotka eivät puhu arabiaa. Majoituin ystävieni luona, mutta osa opiskelijoista asui koulun järjestämissä kimppakämpissä ja pari omanilaisessa perheessä.Monet opiskelijat valittivat, että koulun järjestämä majoitus oli tasoonsa nähden kallis ja että ihan kaikista palveluista veloitettiin.

Muscatin paikallisliikenneverkosto on aika surkea, joten siellä vuokra-auto on kätevä ratkaisu. Etäisyydet ovat nimittäin pitkät ja jalankulkijoita ei ole juuri ajateltu kulkureittejä suunniteltaessa. Kansainvälinen ajokortti tarvitaan, bensa on halpaa ja vuokraus ei maksa paljoa.  Ostosmahdollisuuksia on paljon; soukeja, suuria ostoskeskuksia ja pikkukauppoja. Vilkasta yöelämää ei kannata odottaa, mutta hotelleista löytyy toki baareja ja joitakin yökerhojakin. Omanin rial on sidottu dollarin arvoon, joten ainakin tällä haavaa euromaista tulevalle hinnat ovat melko korkeat.  Jos Omaniin lähtee opiskelemaan, vapaapäivinä kannattaa kyllä satsata retkeilyyn luonnossa ja lähteä aikaisin liikkeelle. Koulu järjestää erilaisia retkiä, mutta Omanissa on helppoa liikkua myös omin päin vuokra-autolla tai vaikka paikallisbussilla. Oman on upea maa, luonto on kaunista ja omanilaiset ovat vieraanvaraista ja ystävällistä väkeä. Pääkaupungin ulkopuolella tarjoutuu myös enemmän mahdollisuuksia treenata arabiaa!

CIL ei todellakaan ole halpa koulu. Nettisivulta näkyvät hinnat, mutta niistä kannattaa kysyä vielä alennusta.  En ole ihan varma, suosittelisinko juuri tätä koulua suomalaisille opiskelijoille jo yksinkertaisesti sen hintatason takia. Mielestäni opetuksen taso ei vastannut ihan sitä, mitä siitä joutui maksamaan. Vai olinko vain liian laiska, kun en käyttänyt oppimaani siellä paikan päällä käytännössä? ; )

Aishi Zidan, Libanon

“Olin opiskelemassa Beirutissa Saifi instituutissa. Olin itse edistyneemmällä kurssilla, jossa keskusteltiin yhteiskunnallisista aiheista ja luettiin artikkeleita. Kurssi oli todella hyödyllinen kielen käyttämisen ja sanavaraston kartuttamisen kannalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Saifi-instituutti. Kuva: Jaakko Pylvänäinen

Beirut on ihana kaupunki, jossa on aina tekemistä ja mukavia ihmisiä. Beirutista löytyy kaikkea mahdollista kulttuurista yöelämään. Libanonissa on mukavaa asua, vaikka toki on asennoiduttava niin, etteivät asiat toimi aina. Arabian opiskelun kannalta se ei kuitenkaan ole välttämättä paras maa. Libanonilaiset ovat kielitaitoisia ja puhuvat usein sitkeästi englantia takaisin. Beirut vaatii päättäväisyyttä, että muistaa puhua arabiaa. Libanon on myös pieni maa, joten sen sisällä reissaaminen on edullista ja suhteellisen helppoa. Toki tietyillä alueilla ei kannata liikkua tai kannattaa vähintään seurata turvallisuustilannetta. Libanon on kiinnostava Lähi-idästä laajemminkin kiinnostuneen kannalta, sillä niin monet alueen poliittiset kysymykset heijastuvat Libanoniin.

Emmiina Vesalainen, Tunisia

“Lähdin muutama vuosi sitten Espanjaan viettämään välivuotta. Sierra Nevadan vuoriston kupeessa Granadassa, aikanaan 800 vuotta arabivallan alla kukoistaneessa kaupungissa, kiinnostuin arabian kielestä ja kulttuurista. Päätin aloittaa arabialaisen filologian opinnot, joihin kuuluu kielen ja kulttuurin lisäksi kirjallisuuden, historian ja islamin opintoja. Kaksi ja puoli vuotta sitten lähdin opiskelijavaihtoon Tunisiaan. Vaikka opin intensiivikurssilla paljon, päänsärkyä aiheutti jokaiselle arabian opiskelijalle tuttu diglossia, joka tarkoittaa kirjakielen ja puhekielen suurta eroa. Arabimaat jakavat yhteisen kirjakielen, mutta joka valtiolla on oma murteensa, joka eroaa kirjakielestä paljon. Kirjakielen opiskeleminen on välttämätöntä lukemisen kannalta, ja se on myös avain murteiden oppimiseen. Puhekielen oppiminen taas on välttämätöntä, jotta voisi keskustella luontevasti paikallisten kanssa heidän omalla kielellään. Kirjakieltä puhutaan lähinnä vain kansainvälisissä tapaamisissa ja konferensseissa. Opin puhekieltä lähinnä paikallisten ystävieni kanssa, sillä ei ole olemassa Tunisian arabian oppikirjaa tai sanakirjaa, koska sillä ei ole (vielä) kielen statusta.

Douiret,17.3.2014

Douiret Tunisiassa

Nykyään olen Tunisissa jälleen. Sain suureksi ilokseni töitä Suomen Tunisin suurlähetystöstä kesällä 2015. Viihdyn maassa mainiosti ja minulla on mahdollisuus parantaa kielitaitoani. Valmistun kesällä filosofian kandidaatiksi. Tällä hetkellä en opiskele arabian kirjakieltä aktiivisesti, vaan työn ohella keskityn Tunisian arabian murteeseen. Se hyödyttää minua työssäni, jokapäiväisessä elämässäni sekä tavoitteessani ymmärtää paikallisia ja heidän kulttuuriaan. Opin edelleen kieltä ystävieni kanssa, mutta käyn myös Tunisian arabian tunneilla, jotta ymmärtäisin paremmin puhekielen rakennetta. Oppiminen on tehokasta, koska meillä on yksityisopettaja minulle ja työkaverilleni. Arabian kirjakielen oppiminen yliopistolla ja vaihtovuoden aikana oli “koulumaisempaa”, koska opetettavana oli koko ryhmä.

Aion tehdä myös maisterin tutkintoni arabian kirjakielestä. Tavoitteeni on tulevaisuudessa puhua sujuvasi yhtä läntisen Pohjois-Afrikan murretta, kuten Tunisian arabiaa, yhtä Lähi-Idän murretta ja kirjakieltä. Haluan myös pystyä lukemaan ongelmitta vaikeitakin arabiankielisiä tekstejä. Unelmoin diplomaatin urasta ja kansainvälisistä tehtävistä, ja alalla kaivataankin arabian kielen osaajia. Silti suurimmat syyni kielen opiskelulle ovat henkilökohtaisia: arabian ja sen kautta kulttuurin oppimisen avulla on helpompi ymmärtää nykypäivän konflikteja ja tarkastella niiden uutisointia mediakriittisesti. Lisäksi voin nauttia elokuvista, musiikista ja kirjallisuudesta, joiden olemassaolosta harva tietää.

Ella Kaplas, Jordania

“Opiskelin arabiaa Ammanissa yhdessä neljän muun suomalaisen kanssa FIMEn järjestämällä arabian intensiivikurssilla. Opiskelimme hyvämaineisessa Qasid-insitituutissa, jonka opetus oli periaatteessa hyvin laadukasta, mutta itseäni häiritsi tunnelman jäykkyys ja tiukat pukeutumisohjeet. Qasid-kurssista oli kuitenkin minulle paljon hyötyä, sillä oppilaat laitettiin puhumaan arabiaa jatkuvasti.

Kurssi oli hyvin intensiivinen, ja meillä oli standardiarabiaa kymmenen oppituntia ja puhekieltä viisi tuntia viikossa. Kurssilla huomasinkin, että kieltä ei voi päntätä loputtoman monta tuntia päivässä. Opin itse eniten, kun liikuimme itsenäisesti kaupungilla ja jouduimme käyttämään arabiaa arkipäiväisissä tilanteissa. Ammanissa tosiaankin pääsee puhumaan arabiaa, sillä paikalliset puhuvat englantia harvoin. Ammanilaiset kuitenkin ovat hyvin ystävällisiä ja tulevat mielellään juttelemaan, mikä on mielestäni kaupungin suurin vahvuus.

Amman on hyvä vaihtoehto kielen opiskeluun, jos etsii turvallista ja kohtuuhintaista kaupunkia. Esimerkiksi Beirutiin verrattuna siellä ei kuitenkaan ole paljon kulttuurielämää, puistoja tai länsimaalaistyylisiä ravintoloita ja kauppoja. Vähän ajan kuluttua kaupunki saattaakin alkaa tuntua tylsältä. Vapaa-ajalla voi kuitenkin tehdä retkiä kaupungin ulkopuolelle esimerkiksi Kuolleellemerelle tai luontokohteisiin, joita on paljon. Erityisesti mieleeni jäi retki Wadi Rumiin, jossa yövyimme beduiinileirissä. Vaikka leiri olikin rakennettu turisteja varten, oli autiomaassa yöpyminen silti aivan uskomaton kokemus.

Lue myös: Sonja Mitroshin kirjoittaa kurssista Fimen uutiskirjeessä 3/2014 http://www.fime.fi/uutiskirje-3-2014/#4

 Kuvat kirjoittajien jos ei toisin mainita. Jutun on koonnut FIMEn harjoittelija Ella Kaplas.

 

Arabiaa kirjain kerrallaan

Teksti ja kuva: Virpi Luoma

Arabiaa pidetään yhtenä vaikeimmista kielistä. Ääntäminen, kirjoittaminen ja lukeminen poikkeavat länsimailla totutusta, mikä osaltaan on luonut kielelle maineensa. Kun muutin Beirutiin työharjoitteluun Suomen Lähi-idän instituuttiin elokuun alussa, otin samalla ensiaskeleeni arabian kielen opiskeluun. Seemiläinen kieli tulisi olemaan minulle täysin uusi tuttavuus, mutta opintoni turkin kielestä antoivat hiukan tuntumaa sanastoon useiden arabiankielisten lainasanojen vuoksi. Nyt alkeiskurssin käytyäni näkemykseni arabian kielestä ja opiskelusta Beirutissa ovat saaneet pientä pohjaa, josta kertoa.

Beirutissa on tarjolla monia erilaisia vaihtoehtoja arabian opiskeluun. Itse päätin rekisteröityä arabian alkeiskurssille Saifi Instituuttiin, joka on Beirutin yksi tunnetuimmista arabian kieliopintoja tarjoavista keskuksista. Sitä pidetään tehokkaana ja korkeatasoisena instituuttina, jonka tarkoituksena on opettaa arabiaa päivittäiseen kommunikointiin. Kurssi kuulosti lupaavalta ja yleisesti ottaen se täyttikin odotukset. Viisi viikkoa kestäneen kurssin (yhteensä 30 h) jälkeen osaan kirjaimet, tapailla äänteitä ja keskustella kuulumisista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Beirutissa arabiaa oppii pitämällä silmät auki: keep calm w roueh shway (keep calm and calm a little)

Eroja suomalaiseen kielenopetukseen kuitenkin löytyi esimerkiksi opiskelutahdin suhteen. Puolet kurssista kiisimme eteenpäin kirjaimia ja sanastoa, minkä jälkeen tahti hidastui kuin seinään. Kontrasti oli suuri ja turhauttavakin, sillä nopeuteen tottuessa aiemmin opitun kertaus ei motivoinutkaan. Opettaja oli kuitenkin suuri persoona. Ensimmäisellä tunnilla ryhmä sai kuulla, mitkä olisivat jokaisen heikkoudet opiskelussa. Opettaja varoitteli kurssilaisia muun muassa äitiyden ja liiallisen työnteon ongelmilla. Minulle skandinaavisuus tulisi olemaan ongelma: eksoottisen suomenkieleni vuoksi arabian ääntämykseni oli kuulemma hirveää ensimmäisen puolen tunnin opiskelun jälkeen, mutta ylimääräisillä yksityistunneilla se saataisiin kuntoon. Tässä vaiheessa hoksottimet heräsivät. Opettajan mielessä oli tietenkin lisätienestien mahdollisuus kunnon basaarikauppiaan tapaan.

Ympäristönä Saifi on todella mukava ja inspiroiva. Useat ulkomaalaiset nuoret kerääntyvät Saifiin opiskelemaan arabiaa joko ryhmässä tai yksityisopettajan johdolla, sillä kurssivalikoima on laaja. Kielikeskuksen lisäksi samassa yhteydessä toimii hostelli, kahvila ja klubi, joista kaksi jälkimmäistä houkuttelevat paikalle myös paikallisia. Iltaisin paikka täyttyy ihmisistä, joita yhdistää kiinnostus hyvään ruokaan ja paikalliseen musiikkiin. Rennossa ilmapiirissä pääsee testaamaan kielitaitoaan käytännössä. Siellä on ollut helppo tutustua muihin ulkomaalaisiin opiskelijoihin, jotka jakavat samankaltaisen elämäntilanteen, mutta myös paikallisiin arabeihin.

Motivaatio kielen opiskeluun on korkea eläessä keskellä vierasta kieltä ja kulttuuria. Jo pienelläkin osaamisella kokee vapauden tunteen, sillä kieli luo kyvyn olla yhteydessä ympäröivään maailmaan. Tienvarsikylttien tavaaminen, ruuan tilaaminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen paikallista kieltä käyttämällä antaa tunteen omasta kyvystä toimia ja vaikuttaa ympäristöönsä. Vaikka taidot eivät riitäkään oman persoonan kielellisesti taitavaan koodaamiseen, pelkkä ”marhaba, shu fee ma fee ?/ hei, miten menee?”  on jo askel oman itsensä tekemisestä näkyväksi arabian kielen välityksellä. Kun vastapuolen silmiin syttyy pilke ja kiinnostus vastata takaisin, viesti on mennyt perille ja keskustelu on saanut alkunsa.

Yleisesti ottaen Libanonissa osataan kuitenkin hyvin englantia ja ranskaa. Arabian kielen oppimisen kannalta tämä on huono asia, sillä haparoivan arabian edessä monet vaihtavat kohteliaasti englantiin. Oman kielitaidon kehittäminen vaatii siis aktiivista ponnistelua ja jatkuvaa työtä. Jo pienten alkeiden oppiminen oli työläs prosessi. Alkeiskurssilla olimme kuin pikkulapsia ala-asteen ensimmäisellä luokalla tavatessamme vaivalloisesti eteenpäin kirjaimia ja sanoja. Suomalaisen korvaan monet kirjaimet kuulostavat useiden äänteiden yhdistelmältä, joten tähän mennessä vaikeinta ja palkitsevinta on ollutkin äänteiden oppiminen.

Tällä hetkellä tavoitteeni on oppia keskustelemaan arabiaksi. Motivaatio saa tuulta alleen paikallisten ystävien avulla. Kuten naapurini, harmaantuva arabialainen herrasmies, yksi päivä totesi minulle, kieli kehittyy tunteiden välityksellä. Oppiakseni arabiaa sujuvasti minun tulisi hankkia hyviä ystäviä. Tunteet laittaisivat sanat ja lauseet muistiin luoden niille merkityksen. Viisas lausahdus pitää hyvin paikkansa. Mitä järkeä olisi opiskella kieliä, jos sillä ei voisi välittää tietoa ja tunteita, oivallusta ja naurua? Harmillisesti Suomessa mielikuva arabian kielestä on yleisesti ottaen kova ja aggressiivinen median välittäessä kuvaa sodan keskellä elävistä arabeista. Beirutissa eläessä on oppinut huomaamaan, miten kaunis ja kohtelias kieli arabia on. Tervehdykset ja kuulumisten kysely on arkinen rituaali, jossa toivotaan rauhaa kuulijan ylle. Arabialainen runous on sitä vastoin täysin omaa luokkaansa.