Haluaisin ostaa vokaalin – Libanonin arabian kurssilla Beirutissa

Kaisa Honka-Hallila, Roosa Paakkola
Kuvat: Ella Kaplas

 

Klassinen arabia on huikean vaikea kieli, jota ei puhuta missään. Sen jonkinasteinen osaaminen auttaa, kun haluaa oppia jonkun puhutun arabian useista variaatioista. Suomen instituutti Lähi-idässä (FIME) ja Helsingin seudun kesäyliopisto järjestivät jälleen kerran arabian kielen intensiivikurssin, tällä kertaa Beirutissa kahden viikon mittaisena ja tavoitteena oppia juuri Libanonin puhekieltä. Täysin suomalaiselle seitsemän hengen ryhmälle oli räätälöity oma kurssi ALPS-kielikoulussa, joka sijaitsee Beirutin Punavuoressa eli Hamrassa (joka arabiaksi tarkoittaa punaista). Me seitsemän eli Elisa, Eve, Eerik, Kaisa, Marika, Mathilda ja Roosa. Kullakin oma hyvä syy olla Beirutissa oppimassa arabiaa.

alps-3

Arabiaa opiskelevan on syytä osata nauraa itselleen – ja huumorintajua ei kurssiltamme puuttunut. Kun pelkkä sana “aamu” muuttuu hyvänaamuntoivotuksiksi kesken lauseen tai kun perfektiin ei saa taivutettua kuin lauseen “olen syönyt tabouleh’ta” viidennen kerran, ei voi kuin rämähtää äänekkääseen nauruun. Myös ihanalla, kärsivällisellä opettajallamme Rimalla oli usein hymy herkässä hänen kuunnellessaan tarinointiamme arabiaksi.

Libanonin puhekieltä ja sen kanssa hyvin samanlaista arabiaa puhutaan Levantin eli Syyrian, Palestiinan, Libanonin ja Jordanian alueella. Puhekielessä vedetään klassisen arabian mutkia suoriksi, muutetaan jotkut äänteet ihan toisiksi, unohdetaan useita verbin taivutusmuotoja, kehitetään omia sanoja, lainataan surutta muista kielistä ja puhutaan. Siis puhutaan, eli suomalaiselle kielenopiskelijalle kielen vaikein osuus, puhe. Arabiassa ei merkitä vokaaleja pitkiä vokaaleja lukuun ottamatta. Vokaali puuttuu joskus kokonaan ja tällöin saa parhaimmillaan ääntää kolme konsonanttia peräkkäin. Haluaisin ostaa vokaalin, tokaisi Eerik, kun tällainen sana tuli eteen tunnilla.

Vaikka kaksi viikkoa on lyhyt aika, pääsimme kurssin aikana käyttämään arabiaa myös ihan käytännössä. Me suomalaisetkin siis uskalsimme puhua! Luonnollisimmaksi harjoituspaikaksi muodostui paikallinen taksi, joissa puheliaat kuskit haastoivat meitä hintaneuvottelujen lisäksi mitä jännittävimpiin keskusteluihin elämäntarinoistaan ja libanonilaisesta yhteiskunnasta.

Hauska ilmiö Libanonin puhekielessä on ranskan ja englannin yhdistyminen arabiaan. Kohtelias tervehdys on Bonjourein! Eli ranskan bonjour arabian duualitaivutukslla täydennettynä. Lähtiessä sanotaan vaan yksinkertaisesti Yalla bye!

Mutta Beirut, ah niin upea kaupunki, jossa ei kuitenkaan voi olla ajattelematta rajan takana Syyriassa samaan aikaan jatkuvaa kauheaa sotaa tai Libanonin omaa sotaisaa lähihistoriaa. Libanonin poliittinen tilanne on hankala, maassa ei ole ollut presidenttiä kahteen vuoteen ja se on yksi Lähi-idän kahden alueellisen suurvallan, Iranin ja Saudi-Arabian, välisen vastakkainasettelun näyttämöistä. Maahan saapuessa on syytä vaieta vierailuista Israeliin. Kuitenkin, when in Lebanon, do as the Lebanese do, eli nauti elämästä. Beirutin baareista suosituimmat ovat Hamrassa, Gemmayzehissa ja Mar Mikhaelissa. Kaupunki ei ole museoistaan tunnettu, mutta Sursockin museo vanhassa palatsissa Achrafiessa oli mielenkiintoinen ja erityisesti kansallismuseo Baradossa hieno paikka.

Libanon on todella pieni maa (10 400 km2) eli hieman Uudenmaan maakuntaa isompi. Kurssin retkillä käytiin Beirutin ulkopuolella, eikä minnekkään ollut pitkä matka. Retkelle Byblokseen saapuessa tuntui, ettei edes ehditty poistua Beirutista, kun rannikko on kuin yhtä pitkää kaupunkia. Bybloksen historia ulottuu niin kauas kuin kaupunkeja ylipäätään on tuossa Välimeren kolkassa ollut. Arkeologisilla kaivauksilla oli löydetty jälkiä niin foinikialaisista, egyptiläisistä, roomalaisista kuin ristiretkeläisistä. Libanon oli ammoisina aikoina tunnettu setripuistaan, sellainen koristaa myös maan lippua. Setrimetsiä ei kuitenkaan ole juuri enää jäljellä. Toisella retkellä kävimme katsomassa suurinta jäljellä olevista metsistä Shuufissa vuoristossa Beirutin eteläpuolella. Täysin kuivan ja mutkittelevan vuoristotietaipaleen jälkeen löytyi vehreä paratiisi, jossa ylväät setrit kasvoivat, aluskasvillisuus oli runsasta ja metsässä kävi raikas tuuli.

Ja ruoka, siitä Libanon tunnetaan. Hummus, baba ganoush, tabouleh, mitä kaikkia niitä olikaan. Pöytään katetaan sen seitsemän sorttia mezejä ja usein vasta on täynnä jo ennen pääruoan saapumista. Erän kurssilaisista totesi kerran, että olisipa kiva nousta joskus pöydästä ilman että on aivan ähkyssä. Mitenköhän usein tämä toteutui, kerran? Kuin pisteenä I:n päälle, kurssin viimeisenä iltana nautimme iftar-illallisen paikallisen perheen kanssa – kiitos vielä kerran seurasta, Manal, Khaled sekä lapset!

Kielitaidon ja kulttuurintuntemuksen lisäksi kurssi antoi myös itsekriittisille suomalaisille kielenystäville myös vähän perspektiiviä. Kun lentokenttävirkailija Beirutin kentällä kysyy meiltä vuoron perään “Hur mår du? Är ni tillsammans?”, nähtyään suomalaiset passimme, ruotsi tuntuu arabiaan verrattuna maailman helpoimmalta kieleltä.

Ihanaa, voin unohtaa ne kaikki hankalat verbimuodot ja persoonataivutukset. Ihanaa, voin heittää väliin englantia ja ranskaa, eikä kukaan välitä. Ihanaa, voin samalla nauttia kylmän Almaza-oluen Beirutin Corniche-rantakadulla ihaillen auringonlaskua Välimereen. Ihanaa, että saimme viettää kaksi viikkoa arabian kielikurssilla juuri Beirutissa! Kiitos FIME, kiitos HSKY! Yalla bye!

alps-2

 

Advertisements

Pilvenpiirtäjien juurelta aavikon äärettömyyteen

Teksti: Senni Raunio

Maaliskuun lopussa kymmenen nuorta suomalaista lähti unohtumattomalle matkalle Arabian niemimaalle. Helsingissä toimiva Lähi-idän opiskelijat ry. järjesti yhteistyössä Suomen Lähi-idän instituutin kanssa opintomatkan Yhdistyneisiin Arabiemiraatteihin ja Omaniin. Olin yksi onnellisista mukana olijoista ja kokemus olikin yksi parhaimmista matkoista elämässäni.

Matkustimme ensimmäisenä Dubaihin, itselleni se oli ensimmäinen kerta kyseisessä kaupungissa. Dubaissa todella huomaa sen, että ainoastaan 15% kansakunnasta on alkuperäisiä emiraatteja, kansainvälinen tunnelma leijailee kiireisessä kaupungissa ja kulkiessa kuuli enemmän englantia kuin arabiaa. Dubaita halkovat pilvenpiirtäjät ylittävät käsityskyvyn; on hämmästyttävää mihin ihminen kykenee. Tapasimme Dubaissa mielenkiintoisia ihmisiä, muun muassa suomalaisen naisen joka tekee bisnestä, emiraatteja paikallisessa koulutuksen laadunvalvonnassa ja egyptiläisen joka johtaa matkailualan yritystä.

dubai

Dubain rantaviivaa

Oli mielenkiintoista käydä virastossa kuulemassa millaista on koulutuspolitiikka emiraateissa. Mielenkiintoisinta oli todella ymmärtää koulutuksen tuotteistaminen ja mitä se käytännössä tarkoittaa koulutusmarkkinoille verrattuna Suomeen. Kun meillä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen laatua valvotaan ja seurataan, niitä pyritään myös parantamaan silloin kun jokin ei toimi tai menee huonommin. Emiraateissa koulutuksen ollessa maksullista ja yliopistojen kilpaillessa keskenään huonot yliopistot lopettavat toimintansa asiakkaiden lähtiessä. Eihän huonoa tuotetta kannata pitää markkinoilla, mutta heräsi kyllä kysymyksiä siitä että millaiset vähäosaisten kouluttautumismahdollisuudet ovat opiskelun ollessa kallista. On aina yhtä hämmentävää todella ymmärtää miten etuoikeutetussa asemassa me olemme  Suomessa, meidän ei tarvitse murehtia siitä että riittävätkö varat koulutukseen vai eivät.

Koulutus teemana onkin mielenkiintoinen kokonaisuus Lähi-idässä käydessä, me pääsimme onneksi tutustumaan myös suomalaiseen koulutusvientiin Abu Dhabissa. Siellä suomalaiset opettajat hyvin innoissaan esittelivät meille koulua ja viisivuotista vientihanketta, jossa suomalaisia opetusmetodeja sovelletaan paikalliseen opetussuunnitelmaan ala-asteella. Erityisesti paikallinen ystävällinen arabikulttuuri oli selkeästi tehnyt heille hyvää; vieraanvaraisuus ja ilo paistoivat heistä. Hanke itsessään oli kuulemamme mukaan erittäin onnistunut ja nyt he toivovatkin sen saavan seuraavan viiden vuoden jatkokauden.

Arabien ystävällisyys ja vieraanvaraisuus on kyllä vertaansa vailla. Tämä tuli erityisen hyvin esille maassa, jota kovasti rakastan, Omanissa. Olen käynyt Omanissa pari vuotta sitten ensimmäisen kerran ja maan ystävälliset ihmiset ja käsittämätön kauneus jättivät minuun lähtemättömät jäljet, joten oli kiva päästä sinne takaisin. Matkustimme Omaniin puolessa välissä reissua bussilla. Oli mielestäni yksi matkan hauskimmista päivistä kun seikkailimme kahden muun matkalaisen kanssa halki Dubain etsimään pienen omanilaisen bussifirman toimistoa. Tuo pieni toimisto Dubain sivukujilla oli hiljainen ja kylmästi valaistu, kyllästynyt myyjä järkyttyi kuulleessaan, että joutuu kirjoittamaan käsin meille kymmenen matkalippua. Retki noille sivukujille, siirtolaistyöläisten asuttamille kaduille, joissa yhtäkkiä Dubaissa vallitseva puhtaus vaihtui kulkukissoihin ja kadun reunoilla istuviin miehiin, jotka tuijottivat meitä mustilla silmillään, oli pysäyttävä. Pohdin seuraavan aamun bussimatkalla Omaniin paljon sitä, miten paljon Dubaissa on köyhyyttä ja eriarvoisuutta. Kuka päättää mikä on hyvää elämää? Ja kuka päättää kuka sitä saa elää? Onko bussifirman toimiston kyllästynyt mies onnellinen?

oman ranta

Omanin rantaviivaa

Omanissa tutustuimme maan pääkaupunkiin Muscatiin, Intian valtamereen, joka hyväili meitä lämpimillä aalloillaan ja teimme pidemmän retken aavikolle. Aavikkoretki alkoi matkalla Nizwan yliopistoon, jossa pääsimme kuulemaan maan historiasta ja yliopiston toiminnasta sekä siellä opiskelusta. Oli mielenkiintoista kuulla että yliopiston opiskelijoista 95% on naisia.

Omanilaiset ovat hieman laiskaa kansaa opiskelujen ja töiden kannalta ajateltuna, tapasimme suomalaisen naisen joka on asunut maassa 30 vuotta ja hän kuvaili meille miten kansa tavallisesti haluaa tehdä lyhyitä päiviä ja lomailla, keskiverto omanilainen on töissä n. 180 päivää vqaboosuodessa, mikä on suhteellisen vähän. Maa on kuitenkin hyvin rikas, ja kansakunta voi selkeästi hyvin. He rakastavat sulttaaniaan, sulttaani Qaboota enemmän kuin Suomessa kukaan rakastaa edes puolisoaan. Sulttaani Qaboon kuvalla mainostetaan kaikkea aina mäkkäristä ostoskeskuksiin, hänen kuvansa koristaa rakennusten seiniä ja jokaista seteliä. Hän on kyllä hallitsijana hyvin oikeudenmukainen ja hyvä, Omanissa on rauhallista ja turvallista ja hän on kehittänyt maata koko hallintokautensa ajan, aina 1970 –luvun loppupuolelta näihin päiviin, mutta sellainen hallitsijan suoranainen henkilöpalvonta on hieman koomista näin länsimaalaisesta näkökulmasta.

Saavuimme oaavikkomanilaisen oppaamme ja ystävämme Juman kanssa aavikkoleiriin yliopistovierailun jälkeen. Aavikon reunattomuus hyväili sielua ja siellä pysähtyminen auttaa keskittymään olennaiseen. Tyhjyydessä olennaiseen keskittyminen on todella paljon helpompaa kuin tavallisessa arkihulinassa tai vaikka Dubain pilvenpiirtäjien juurella.

Aavikkoretkeä seuraavana päivänä teimme matkan kanjonille jonka halki vaelsimme tuntikausia uiden ja kiipeillen. Se oli aivan mielettömän hauskaa ja vaati myös tiimi työskentelyä, oli mukava huomata miten hyvin porukkamme oli hitsautunut yhteen siinä vaiheessa. Kanjonilta ajoimme meren rannalle toiseen leiriin ja katselemaan kilpikonnien nousua yön pimetessä. Ruoka Omanissa on aivan uskomattoman hyvää ja täytyy kyllä sanoa että tuli tuolla reissulla syötyä hyvin.

Mitä sitten sain matkalta? Opin paljon lisää arabialaisesta kulttuurista ja tavoista, tapasin monia ihania ihmisiä ja sain kuulla mielettömiä tarinoita. Olen äärettömän kiitollinen koko matkasta ja erityisesti tiimillemme, oli mieletöntä miten hyvä henki matkalla vallitsi ja miten mukavaa että sain niin monta uutta ystävää! Opin paljon eriarvoisuudesta, alueen poliittisesta tilanteesta, koulutuspolitiikasta, työllistymisestä alueella ja bisnesmahdollisuuksista. Matkan on oltava onnistunut kun sieltä palaa suunnitellen jo seuraavaa reissua alueelle!

ryhmä