Hurmaava autokratia

Ella Kaplas harjoittelija Suomen Lähi-idän instituutissa

Kuvat: kirjoittaja sekä Saana Sarpo

Seisoimme tienposkessa ilman käteistä, vettä tai ilmastointia. Olimme kysymässä neuvoa ainoalta kuumuudessa kärvistelevältä ihmiseltä, katua lakaisevalta vierastyöläiseltä, kun omanilainen mies huitoo meitä luokseen uudesta valkeasta autostaan. Selitämme hänelle tilanteemme, ja hän tarjoutuu viemään meidät lähimmälle supermarketille. Muualla Lähi-idässä tällaiset tilanteet ovat tavanneet päättyä mielenkiintoisesti, mutta täällä luotan tuntemattomaan; Omanissa on turvallista.

Oman on henkäisevän kaunis valtio aivan arabian niemimaan kaakkoisimmassa kärjessä. Meillä suomalaisilla on jossain määrin samaistumista Omaniin, sillä maantieteellisesti kumpikin valtio on reilut 300 000 neliökilometriä enimmäkseen korpimaata, jossa väestö on keskittynyt yhteen kaupunkiin – näistä tekijöistä tietysti seuraten, että suurin vientituote on juuri kaunis ja koskematon luonto. Omanilaiset vaikuttavat tyytyväisiltä ja valtiostaan ylpeiltä. Sitä on hallinnut vuodesta 1970 alkaen taitavana diplomaattina ja reformistina pidetty sulttaani Qabus, joka tuli valtaan syrjäyttämällä isänsä Iso-Britannian erikoisjoukkojen tuella. Isä oli hallinnut maata kuin keskiaikainen ruhtinas, ja väitetään, että vuonna 1970 maassa oli vain 10 kilometriä päällystettyä tietä. Muutamassa vuosikymmenessä Oman koki saman vaurastumisen ja modernisaation kuin Gulfin öljyvaltiotkin, tosin pienemmällä rahalla ja subjektiivisesti arvioituna paremmalla maulla. Pääkaupunki Muscat rakennettiin valkeana hohtavaksi helmeksi, joka nousee merestä pitkin vuoristoisia rinteitä. Omanilaisten tyytyväisyys vaikuttaa siis perustellulta, sillä kaikki on uutta, harmonista ja ilmastoitua.

Ajelimme valkoisella ja uudella vuokra-autolla ympäri asumatonta maaseutua radiota kuunnellen. Kanavia ei ollut montaa – pääkaupungin ulkopuolelta löysimme vain muutaman, joista yksi oli kuitenkin englanniksi. En voinut olla virnistelemättä uutislähetykselle, kun varjot helmeilevän pinnan alla alkavat hahmottua. Päivän pääuutiset olivat kuninkaalliset laukkakisat sekä Muscatissa järjestettävä kansainvälinen hammaslääkärikonferenssi. Ulkomaaosio sisälsi tuhoa ja väkivaltaa. Ensimmäinen ajatukseni oli, tässä maassa ei ole vapaata mediaa.

Omanista harvoin kuuluu yhtään mitään. Tämä ei ole ihme, sillä ihmiset ovat toki tyytyväisiä ja valtion ongelmat ovat pieniä verrattuna ympäröiviin maihin. Kerrottavan puute on tuskin kuitenkaan ainut syy. Sulttaani Qabus itse suhtautuu kaupalliseen lehdistöön nihkeästi ja hallinto pitää mediasta tiukkaa otetta. Freedomhousen mukaan toimittajien on esimerkiksi anottava toimittaja-lupaa vuosittain, ja kokeneet ammattilaiset ovat kouliintuneet välttämään vaikeat aiheet kokonaan.  Ongelmia ovatkin aiheuttaneet itsenäisesti toimivat online-journalistit, jotka eivät ole sidottuja lupiin tai lehtitaloihin. Amnestyn tuoreen selvityksen mukaan online-toimittajia ja bloggaajia pidätetään hatarin perustein muun muassa ”sulttaanin loukkaamisesta”. Esimerkiksi aktivisti Saeed Jaddad tuomittiin viime vuonna kolmeksi vuodeksi vankilaan näinkin herkullisella rikosnimikkeellä: sosiaalisen median käyttäminen julkisen järjestyksen pyhyyttä loukkaavan tiedon levittämiseen. Toinen viimeaikainen esimerkki ongelmakohtien esiin nostamisen vaarallisuudesta on Muwatin-nettilehden päätoimittaja Mohammed Al-Fazari, joka yllättäen pysäytettiin lentokentällä; hänet oli tietämättään määrätty matkustuskieltoon. Al- Farazin ongelmat olivat alkaneet vuonna 2012, kun hänet oli pidätetty rauhanomaisessa protestissa mielipidevankien vapauttamiseksi. Viime vuonna al-Fazari lopulta pakeni maasta, jolloin viranomaiset pidättivät hänen veljensä avunannosta syytettynä. Mainittakoon vielä, että vaikka Muwatin-lehdessä uutisoidaan myös valtion kannalta ongelmallisista asioista, ei sen sävy ole rienaava.

Meille nämä ongelmat eivät näy tai kuulu. Uituamme koko päivän ihanan kirkasvetisissä wadeissa, lähdemme viettämään torstai-iltaa kaupungille. Jordaniassa, Turkissa ja Libanonissa olen tottunut näkemään onnellisia perheitä, jotka kokoontuvat piknikille metsälämpäreille ja rannoille auringon laskiessa. Täällä niitä ei näy. Sen sijaan istumme oluilla ylellisessä Intercontinental-hotellissa. Baarissa on lisäksemme traditionaalisiin valkeisiin kaapuihin pukeutuneita omanilaisia, muutama brittituristi ja paljon sensuelleja filippiiniläisnaisia.

Tunne jonkin puuttumisesta on häiritsevä. Onko näkemämme lisäksi jotain muutakin, josta meidän pitäisi olla tietoisia? Nyt kaikki on hyvin, viiden vuoden kuluttua tilanne voi olla toinen. Kun valta maassa perustuu yhden henkilön absoluuttiselle, vaikkakin legitiiminä pidetylle hallinnalle, on vallanperimys suuri kysymys. Iäkkäällä sulttaani Qabusilla ei ole lapsia, ja hän on eristänyt sukulaisensa poliittisen eliitin ulkopuolelle, mikä lienee ollut poliittisesti fiksu veto hänen oma historiansa huomioiden. Mitä tapahtuu, kun hänen valtakautensa lähitulevaisuudessa päättyy? Onko omanilaisessa identiteetissä halkeamia, jotka vain odottavat kipinää levitäkseen raivoaviksi vastakkainasetteluiksi?

Hiljaisuus on karmivampaa ja arvaamattomampaa kuin avoin tyytymättömyys.

 

 

Advertisements

Bihki arabi! Kokemuksia arabian opiskelusta Lähi-idässä

Kun arabian kielen opinnot etenevät tarpeeksi pitkälle, on opiskelijan edistyäkseen lähes välttämätöntä lähteä opiskelemaan kieltä johonkin arabiankieliseen maahan. Päätös voi olla vaikea, sillä jokaisella maalla on oma puhekielensä ja jokainen kaupunki on täysin omanlaisensa  ympäristö opiskella.

Neljä suomalaista arabianopiskelijaa kertoo Mosaiikille kokemuksistaan eri Lähi-idän valtioissa. Lisää tietoa arabian opiskelusta löytyy FIMEn nettisivuilta http://www.fime.fi/koulutus/arabian-kielen-opiskelu/

Anu Piippo, Oman

“Osallistuin helmikuussa 2014 neljän viikon arabian kielen (Modern Standard Arabic) kurssille Muscatissa, Omanin pääkaupungissa. Center for International Learning (CIL) on yksityinen omanilainen kielikoulu, jossa on tarjolla on yksityisopetusta, räätälöityä opetusta ryhmille (esim. amerikkalaisille ja britannialaisille armeijan henkilöstölle) sekä eritasoisia intensiivikursseja.

Minun kurssini oli juuri tuollainen intensiivikurssi; opetusta oli viitenä päivänä viikossa, keskimäärin kuusi tuntia päivässä. Olin tehnyt etukäteen kielikokeen, jonka perusteella minulle valittiin sopiva taso, jonka sopivuus tarkastettiin vielä paikan päällä ennen opetuksen alkamista. Ryhmässäni oli lisäkseni kuusi muuta opiskelijaa. Tavallisen opetuksen lisäksi meillä oli kolme kertaa viikossa pari tuntia keskustelua PA:n eli Peer Advisorin kanssa. Nämä PAt ovat omanilaisia opiskelijoita, joiden avulla on tarkoitus kehittää juuri puheen tuottamista. PA:ni oli omanilainen parikymppinen mies, joka ei juuri englantia osannut, joten arabiaksi oli selvittävä eikä voinut livetä englantiin.

Muscatissa puhutaan varsin paljon englantia ja minun ei valitettavasti tullut käytettyä arabiaa muualla kuin koulussa. Sitä paitsi Omanissa on paljon muualta tullutta työvoimaa, jotka eivät puhu arabiaa. Majoituin ystävieni luona, mutta osa opiskelijoista asui koulun järjestämissä kimppakämpissä ja pari omanilaisessa perheessä.Monet opiskelijat valittivat, että koulun järjestämä majoitus oli tasoonsa nähden kallis ja että ihan kaikista palveluista veloitettiin.

Muscatin paikallisliikenneverkosto on aika surkea, joten siellä vuokra-auto on kätevä ratkaisu. Etäisyydet ovat nimittäin pitkät ja jalankulkijoita ei ole juuri ajateltu kulkureittejä suunniteltaessa. Kansainvälinen ajokortti tarvitaan, bensa on halpaa ja vuokraus ei maksa paljoa.  Ostosmahdollisuuksia on paljon; soukeja, suuria ostoskeskuksia ja pikkukauppoja. Vilkasta yöelämää ei kannata odottaa, mutta hotelleista löytyy toki baareja ja joitakin yökerhojakin. Omanin rial on sidottu dollarin arvoon, joten ainakin tällä haavaa euromaista tulevalle hinnat ovat melko korkeat.  Jos Omaniin lähtee opiskelemaan, vapaapäivinä kannattaa kyllä satsata retkeilyyn luonnossa ja lähteä aikaisin liikkeelle. Koulu järjestää erilaisia retkiä, mutta Omanissa on helppoa liikkua myös omin päin vuokra-autolla tai vaikka paikallisbussilla. Oman on upea maa, luonto on kaunista ja omanilaiset ovat vieraanvaraista ja ystävällistä väkeä. Pääkaupungin ulkopuolella tarjoutuu myös enemmän mahdollisuuksia treenata arabiaa!

CIL ei todellakaan ole halpa koulu. Nettisivulta näkyvät hinnat, mutta niistä kannattaa kysyä vielä alennusta.  En ole ihan varma, suosittelisinko juuri tätä koulua suomalaisille opiskelijoille jo yksinkertaisesti sen hintatason takia. Mielestäni opetuksen taso ei vastannut ihan sitä, mitä siitä joutui maksamaan. Vai olinko vain liian laiska, kun en käyttänyt oppimaani siellä paikan päällä käytännössä? ; )

Aishi Zidan, Libanon

“Olin opiskelemassa Beirutissa Saifi instituutissa. Olin itse edistyneemmällä kurssilla, jossa keskusteltiin yhteiskunnallisista aiheista ja luettiin artikkeleita. Kurssi oli todella hyödyllinen kielen käyttämisen ja sanavaraston kartuttamisen kannalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Saifi-instituutti. Kuva: Jaakko Pylvänäinen

Beirut on ihana kaupunki, jossa on aina tekemistä ja mukavia ihmisiä. Beirutista löytyy kaikkea mahdollista kulttuurista yöelämään. Libanonissa on mukavaa asua, vaikka toki on asennoiduttava niin, etteivät asiat toimi aina. Arabian opiskelun kannalta se ei kuitenkaan ole välttämättä paras maa. Libanonilaiset ovat kielitaitoisia ja puhuvat usein sitkeästi englantia takaisin. Beirut vaatii päättäväisyyttä, että muistaa puhua arabiaa. Libanon on myös pieni maa, joten sen sisällä reissaaminen on edullista ja suhteellisen helppoa. Toki tietyillä alueilla ei kannata liikkua tai kannattaa vähintään seurata turvallisuustilannetta. Libanon on kiinnostava Lähi-idästä laajemminkin kiinnostuneen kannalta, sillä niin monet alueen poliittiset kysymykset heijastuvat Libanoniin.

Emmiina Vesalainen, Tunisia

“Lähdin muutama vuosi sitten Espanjaan viettämään välivuotta. Sierra Nevadan vuoriston kupeessa Granadassa, aikanaan 800 vuotta arabivallan alla kukoistaneessa kaupungissa, kiinnostuin arabian kielestä ja kulttuurista. Päätin aloittaa arabialaisen filologian opinnot, joihin kuuluu kielen ja kulttuurin lisäksi kirjallisuuden, historian ja islamin opintoja. Kaksi ja puoli vuotta sitten lähdin opiskelijavaihtoon Tunisiaan. Vaikka opin intensiivikurssilla paljon, päänsärkyä aiheutti jokaiselle arabian opiskelijalle tuttu diglossia, joka tarkoittaa kirjakielen ja puhekielen suurta eroa. Arabimaat jakavat yhteisen kirjakielen, mutta joka valtiolla on oma murteensa, joka eroaa kirjakielestä paljon. Kirjakielen opiskeleminen on välttämätöntä lukemisen kannalta, ja se on myös avain murteiden oppimiseen. Puhekielen oppiminen taas on välttämätöntä, jotta voisi keskustella luontevasti paikallisten kanssa heidän omalla kielellään. Kirjakieltä puhutaan lähinnä vain kansainvälisissä tapaamisissa ja konferensseissa. Opin puhekieltä lähinnä paikallisten ystävieni kanssa, sillä ei ole olemassa Tunisian arabian oppikirjaa tai sanakirjaa, koska sillä ei ole (vielä) kielen statusta.

Douiret,17.3.2014

Douiret Tunisiassa

Nykyään olen Tunisissa jälleen. Sain suureksi ilokseni töitä Suomen Tunisin suurlähetystöstä kesällä 2015. Viihdyn maassa mainiosti ja minulla on mahdollisuus parantaa kielitaitoani. Valmistun kesällä filosofian kandidaatiksi. Tällä hetkellä en opiskele arabian kirjakieltä aktiivisesti, vaan työn ohella keskityn Tunisian arabian murteeseen. Se hyödyttää minua työssäni, jokapäiväisessä elämässäni sekä tavoitteessani ymmärtää paikallisia ja heidän kulttuuriaan. Opin edelleen kieltä ystävieni kanssa, mutta käyn myös Tunisian arabian tunneilla, jotta ymmärtäisin paremmin puhekielen rakennetta. Oppiminen on tehokasta, koska meillä on yksityisopettaja minulle ja työkaverilleni. Arabian kirjakielen oppiminen yliopistolla ja vaihtovuoden aikana oli “koulumaisempaa”, koska opetettavana oli koko ryhmä.

Aion tehdä myös maisterin tutkintoni arabian kirjakielestä. Tavoitteeni on tulevaisuudessa puhua sujuvasi yhtä läntisen Pohjois-Afrikan murretta, kuten Tunisian arabiaa, yhtä Lähi-Idän murretta ja kirjakieltä. Haluan myös pystyä lukemaan ongelmitta vaikeitakin arabiankielisiä tekstejä. Unelmoin diplomaatin urasta ja kansainvälisistä tehtävistä, ja alalla kaivataankin arabian kielen osaajia. Silti suurimmat syyni kielen opiskelulle ovat henkilökohtaisia: arabian ja sen kautta kulttuurin oppimisen avulla on helpompi ymmärtää nykypäivän konflikteja ja tarkastella niiden uutisointia mediakriittisesti. Lisäksi voin nauttia elokuvista, musiikista ja kirjallisuudesta, joiden olemassaolosta harva tietää.

Ella Kaplas, Jordania

“Opiskelin arabiaa Ammanissa yhdessä neljän muun suomalaisen kanssa FIMEn järjestämällä arabian intensiivikurssilla. Opiskelimme hyvämaineisessa Qasid-insitituutissa, jonka opetus oli periaatteessa hyvin laadukasta, mutta itseäni häiritsi tunnelman jäykkyys ja tiukat pukeutumisohjeet. Qasid-kurssista oli kuitenkin minulle paljon hyötyä, sillä oppilaat laitettiin puhumaan arabiaa jatkuvasti.

Kurssi oli hyvin intensiivinen, ja meillä oli standardiarabiaa kymmenen oppituntia ja puhekieltä viisi tuntia viikossa. Kurssilla huomasinkin, että kieltä ei voi päntätä loputtoman monta tuntia päivässä. Opin itse eniten, kun liikuimme itsenäisesti kaupungilla ja jouduimme käyttämään arabiaa arkipäiväisissä tilanteissa. Ammanissa tosiaankin pääsee puhumaan arabiaa, sillä paikalliset puhuvat englantia harvoin. Ammanilaiset kuitenkin ovat hyvin ystävällisiä ja tulevat mielellään juttelemaan, mikä on mielestäni kaupungin suurin vahvuus.

Amman on hyvä vaihtoehto kielen opiskeluun, jos etsii turvallista ja kohtuuhintaista kaupunkia. Esimerkiksi Beirutiin verrattuna siellä ei kuitenkaan ole paljon kulttuurielämää, puistoja tai länsimaalaistyylisiä ravintoloita ja kauppoja. Vähän ajan kuluttua kaupunki saattaakin alkaa tuntua tylsältä. Vapaa-ajalla voi kuitenkin tehdä retkiä kaupungin ulkopuolelle esimerkiksi Kuolleellemerelle tai luontokohteisiin, joita on paljon. Erityisesti mieleeni jäi retki Wadi Rumiin, jossa yövyimme beduiinileirissä. Vaikka leiri olikin rakennettu turisteja varten, oli autiomaassa yöpyminen silti aivan uskomaton kokemus.

Lue myös: Sonja Mitroshin kirjoittaa kurssista Fimen uutiskirjeessä 3/2014 http://www.fime.fi/uutiskirje-3-2014/#4

 Kuvat kirjoittajien jos ei toisin mainita. Jutun on koonnut FIMEn harjoittelija Ella Kaplas.

 

Pilvenpiirtäjien juurelta aavikon äärettömyyteen

Teksti: Senni Raunio

Maaliskuun lopussa kymmenen nuorta suomalaista lähti unohtumattomalle matkalle Arabian niemimaalle. Helsingissä toimiva Lähi-idän opiskelijat ry. järjesti yhteistyössä Suomen Lähi-idän instituutin kanssa opintomatkan Yhdistyneisiin Arabiemiraatteihin ja Omaniin. Olin yksi onnellisista mukana olijoista ja kokemus olikin yksi parhaimmista matkoista elämässäni.

Matkustimme ensimmäisenä Dubaihin, itselleni se oli ensimmäinen kerta kyseisessä kaupungissa. Dubaissa todella huomaa sen, että ainoastaan 15% kansakunnasta on alkuperäisiä emiraatteja, kansainvälinen tunnelma leijailee kiireisessä kaupungissa ja kulkiessa kuuli enemmän englantia kuin arabiaa. Dubaita halkovat pilvenpiirtäjät ylittävät käsityskyvyn; on hämmästyttävää mihin ihminen kykenee. Tapasimme Dubaissa mielenkiintoisia ihmisiä, muun muassa suomalaisen naisen joka tekee bisnestä, emiraatteja paikallisessa koulutuksen laadunvalvonnassa ja egyptiläisen joka johtaa matkailualan yritystä.

dubai

Dubain rantaviivaa

Oli mielenkiintoista käydä virastossa kuulemassa millaista on koulutuspolitiikka emiraateissa. Mielenkiintoisinta oli todella ymmärtää koulutuksen tuotteistaminen ja mitä se käytännössä tarkoittaa koulutusmarkkinoille verrattuna Suomeen. Kun meillä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen laatua valvotaan ja seurataan, niitä pyritään myös parantamaan silloin kun jokin ei toimi tai menee huonommin. Emiraateissa koulutuksen ollessa maksullista ja yliopistojen kilpaillessa keskenään huonot yliopistot lopettavat toimintansa asiakkaiden lähtiessä. Eihän huonoa tuotetta kannata pitää markkinoilla, mutta heräsi kyllä kysymyksiä siitä että millaiset vähäosaisten kouluttautumismahdollisuudet ovat opiskelun ollessa kallista. On aina yhtä hämmentävää todella ymmärtää miten etuoikeutetussa asemassa me olemme  Suomessa, meidän ei tarvitse murehtia siitä että riittävätkö varat koulutukseen vai eivät.

Koulutus teemana onkin mielenkiintoinen kokonaisuus Lähi-idässä käydessä, me pääsimme onneksi tutustumaan myös suomalaiseen koulutusvientiin Abu Dhabissa. Siellä suomalaiset opettajat hyvin innoissaan esittelivät meille koulua ja viisivuotista vientihanketta, jossa suomalaisia opetusmetodeja sovelletaan paikalliseen opetussuunnitelmaan ala-asteella. Erityisesti paikallinen ystävällinen arabikulttuuri oli selkeästi tehnyt heille hyvää; vieraanvaraisuus ja ilo paistoivat heistä. Hanke itsessään oli kuulemamme mukaan erittäin onnistunut ja nyt he toivovatkin sen saavan seuraavan viiden vuoden jatkokauden.

Arabien ystävällisyys ja vieraanvaraisuus on kyllä vertaansa vailla. Tämä tuli erityisen hyvin esille maassa, jota kovasti rakastan, Omanissa. Olen käynyt Omanissa pari vuotta sitten ensimmäisen kerran ja maan ystävälliset ihmiset ja käsittämätön kauneus jättivät minuun lähtemättömät jäljet, joten oli kiva päästä sinne takaisin. Matkustimme Omaniin puolessa välissä reissua bussilla. Oli mielestäni yksi matkan hauskimmista päivistä kun seikkailimme kahden muun matkalaisen kanssa halki Dubain etsimään pienen omanilaisen bussifirman toimistoa. Tuo pieni toimisto Dubain sivukujilla oli hiljainen ja kylmästi valaistu, kyllästynyt myyjä järkyttyi kuulleessaan, että joutuu kirjoittamaan käsin meille kymmenen matkalippua. Retki noille sivukujille, siirtolaistyöläisten asuttamille kaduille, joissa yhtäkkiä Dubaissa vallitseva puhtaus vaihtui kulkukissoihin ja kadun reunoilla istuviin miehiin, jotka tuijottivat meitä mustilla silmillään, oli pysäyttävä. Pohdin seuraavan aamun bussimatkalla Omaniin paljon sitä, miten paljon Dubaissa on köyhyyttä ja eriarvoisuutta. Kuka päättää mikä on hyvää elämää? Ja kuka päättää kuka sitä saa elää? Onko bussifirman toimiston kyllästynyt mies onnellinen?

oman ranta

Omanin rantaviivaa

Omanissa tutustuimme maan pääkaupunkiin Muscatiin, Intian valtamereen, joka hyväili meitä lämpimillä aalloillaan ja teimme pidemmän retken aavikolle. Aavikkoretki alkoi matkalla Nizwan yliopistoon, jossa pääsimme kuulemaan maan historiasta ja yliopiston toiminnasta sekä siellä opiskelusta. Oli mielenkiintoista kuulla että yliopiston opiskelijoista 95% on naisia.

Omanilaiset ovat hieman laiskaa kansaa opiskelujen ja töiden kannalta ajateltuna, tapasimme suomalaisen naisen joka on asunut maassa 30 vuotta ja hän kuvaili meille miten kansa tavallisesti haluaa tehdä lyhyitä päiviä ja lomailla, keskiverto omanilainen on töissä n. 180 päivää vqaboosuodessa, mikä on suhteellisen vähän. Maa on kuitenkin hyvin rikas, ja kansakunta voi selkeästi hyvin. He rakastavat sulttaaniaan, sulttaani Qaboota enemmän kuin Suomessa kukaan rakastaa edes puolisoaan. Sulttaani Qaboon kuvalla mainostetaan kaikkea aina mäkkäristä ostoskeskuksiin, hänen kuvansa koristaa rakennusten seiniä ja jokaista seteliä. Hän on kyllä hallitsijana hyvin oikeudenmukainen ja hyvä, Omanissa on rauhallista ja turvallista ja hän on kehittänyt maata koko hallintokautensa ajan, aina 1970 –luvun loppupuolelta näihin päiviin, mutta sellainen hallitsijan suoranainen henkilöpalvonta on hieman koomista näin länsimaalaisesta näkökulmasta.

Saavuimme oaavikkomanilaisen oppaamme ja ystävämme Juman kanssa aavikkoleiriin yliopistovierailun jälkeen. Aavikon reunattomuus hyväili sielua ja siellä pysähtyminen auttaa keskittymään olennaiseen. Tyhjyydessä olennaiseen keskittyminen on todella paljon helpompaa kuin tavallisessa arkihulinassa tai vaikka Dubain pilvenpiirtäjien juurella.

Aavikkoretkeä seuraavana päivänä teimme matkan kanjonille jonka halki vaelsimme tuntikausia uiden ja kiipeillen. Se oli aivan mielettömän hauskaa ja vaati myös tiimi työskentelyä, oli mukava huomata miten hyvin porukkamme oli hitsautunut yhteen siinä vaiheessa. Kanjonilta ajoimme meren rannalle toiseen leiriin ja katselemaan kilpikonnien nousua yön pimetessä. Ruoka Omanissa on aivan uskomattoman hyvää ja täytyy kyllä sanoa että tuli tuolla reissulla syötyä hyvin.

Mitä sitten sain matkalta? Opin paljon lisää arabialaisesta kulttuurista ja tavoista, tapasin monia ihania ihmisiä ja sain kuulla mielettömiä tarinoita. Olen äärettömän kiitollinen koko matkasta ja erityisesti tiimillemme, oli mieletöntä miten hyvä henki matkalla vallitsi ja miten mukavaa että sain niin monta uutta ystävää! Opin paljon eriarvoisuudesta, alueen poliittisesta tilanteesta, koulutuspolitiikasta, työllistymisestä alueella ja bisnesmahdollisuuksista. Matkan on oltava onnistunut kun sieltä palaa suunnitellen jo seuraavaa reissua alueelle!

ryhmä