Kierrätys Jordaniassa

Teksti ja kuvat: Saana Sarpo
Kirjoittaja toimii vapaaehtoisena I-Dare -kansalaisjärjestön nuorten radikalisoitumista ehkäisevässä projektissa Jordaniassa.

Innokkaana vaeltajana olen kolunnut Jordanian vuoria ja laaksoja jo useamman kuukauden ajan. Suomalaiseen luontoon ja jätehuoltoon tottuneena roskainen todellisuus iski nopeasti vasten kasvoja: tienvierustat ovat täynnä muoviroskaa, syrjäiseltä polulta keskeltä viljelyspeltoja löytyy sipsipusseja, ja harvat metsäiset alueet ovat käytännössä roskan peitossa. Samankaltaiset näyt toistuvat myös kaupungeissa, joissa jokainen katu on potentiaalinen roskis, koska varsinaisia jätteenkeräyspisteitä ei ole joka kulman takana. Valitettavasti näky on tuttu myös muualla Lähi-idässä. Mutta tehdäänkö asialle mitään? Päätin ottaa asiasta selvää ruohonjuuritasolla.

Jokin aika sitten tapasin Alaa Ziaden, joka haluaa tuoda kierrätyksen osaksi jordanialaisten arkea. Kaikki alkoi Ammanin keskustan tunnetuimman knafe-kioskin ”Habiban” liepeiltä, jossa Alaa ryhtyi keräämään poisheitettyjä muovilusikoita ja muokkaamaan niitä lampunvarjostimiksi. Varjostimien jälkeen alkoi syntyä jätepuusta valmistettuja huonekaluja, sohvapöytiä autonrenkaista ja lamppuja lasipurkeista. Omasta hankkeesta kuoriutui lopulta Ziadat4recycling, jätteestä tavaraksi -hengessä toimiva design- ja kierrätystyöpaja, joka työllistää Alaan itsensä lisäksi viisihenkisen tiimin.

Alaan haaveissa on muuttaa jordanialaisten kierrätystä koskevia asenteita. Jordaniassa jätteiden kanssa ei yleisesti haluta olla tekemisissä: on täysin ok heittää auton ikkunasta tyhjä vesipullo tienvarteen, jättää picnicin kertakäyttöastiat ja muoviroska puiden alle ja olla siivoamatta rakennusjätettä talonvierustoilta. Jätteen kanssa työskentely, kuten roskakuskin työ, käsitetään alempiarvoiseksi. Onkin aika ristiriitaista, että oma koti tai auto halutaan pitää tahrattomana, mutta kodin ulkopuolisten alueiden likaisuus ja siellä täällä lojuvat jätteet eivät tunnu hetkauttavan. Tai vaikka yleinen roskaisuus häiritsisikin, vastuun asiaan puuttumisesta nähdään kuuluvan muille. Yleisesti vastuu siirretään viranomaisille.

Viranomaisten suhtautumista ympäristönsuojeluun on moitittu, etenkin siltä osin, ettei kouluissa opeteta lapsille tarpeeksi ympäristön kunnioittamista. Mikäli kouluissa tapahtuva ympäristökasvatus on puutteellista ja perheiden asenteet nuivia, lapset eivät saa ympäristöstään vahvoja positiivisia käytösmalleja. Sattumalta juuri tämän artikkelin kirjoittamisen aikoihin Jordanian ympäristöministeriö kuitenkin julkaisi pari lyhyttä jordanialaisen suosikkinäyttelijän tähdittämää videota. Niissä kyseenalaistetaan ylemmyydentuntoinen ajattelutapa, joka asettaa jätetyöntekijät alempaan asemaan.
”Kuinka arvokas olet, jos elät itse heittämäsi roskan keskellä? Pelkäät näyttäväsi hölmöltä kerätessäsi roskia, mutta et niitä heittäessäsi”, perää katujenlakaisijaksi pukeutunut suosikkinäyttelijä videolla.

Kysyin mielipiteitä videoista tuttaviltani (ja itse asiassa arabianopettajani halusi näyttää samat videot minulle tunnilla), ja heidän mukaansa videot osuvat juuri nappiin. Lisäksi niissä vedotaan juuri oikeisiin tunteisiin ja arvoihin: kunnioitukseen, arvokkuuteen, isänmaanrakkauteen, ja perheeseen. Ratkaisua asenneongelmaan haetaan perheiden sisältä siirtämällä oppeja lapsille ja nuorille. Kuten aiemmin mainittiin, se on kuitenkin haastavaa, mikäli viranomaiset eivät tue ympäristökasvatusta myös kouluissa.

Riittääkö asenteiden muuttaminen ympäristöongelmien ratkaisemiseen? Vaikka asennekampanjan myötä saataisiinkin kansalaiset heittämään roskat roskikseen ja pitämään ympäristönsä puhtaampana, tämä ei vielä ratkaise sitä, mitä jätteelle tapahtuu sen päädyttyä roskapussiin. EcoMENA-sivuston mukaan Jordaniassa tuotetaan noin 2 miljoonaa tonnia jätettä vuodessa, mikä on noin kilo per päivä yhtä henkilöä kohden. Yli 50 % tästä on ruokajätettä. Tämän jätemäärän käyttäminen esimerkiksi bioenergian lähteenä voisi toimia osana siirtymistä kohti kestävämpää kehitystä ja energiantuotantoa. Uusiutuvan energian tuotanto vaatii kuitenkin suuria alkuinvestointeja ja voi siksi tuntua monista vaikealta – etenkin tilanteessa, jossa tukea ympäristöystävällisten ratkaisujen luomiseen ei välttämättä tarjota.

Yhtenä ratkaisuna on ulkopuolinen tuki yrityksen perustamiseksi. Tapasin Aline Bussmannin, joka työskentelee sveitsiläisessä cewas Middle East -järjestössä. Järjestö tukee aloittelevia startup-yrittäjiä, jotka kehittävät kestäviä ratkaisuja veden, sanitaation ja muiden resurssien hallintaan. Veden merkitystä Jordaniassa ei voida korostaa liikaa, sillä maa kärsii jatkuvasta veden puutteesta, jota pahentavat jatkuva väestönkasvu ja pakolaistilanteen luomat erityishaasteet. Toistaiseksi kestäviä ratkaisuja veden säännöstelyyn ja käyttöön ei juurikaan ole. Miten ihmisiä saataisiin rohkaistua kehittämään näitä ratkaisuja? Voitaisiinko ympäristöystävällisellä pienyrittäjyydellä sekä ratkaista ympäristöongelmia että parantaa taloudellista tilannetta ja laskea työttömyyslukuja?

Alaa uskoo tämän olevan mahdollista. Hänen mukaansa pelkällä ympäristötietoisuuden lisäämisellä, koulutuksella ja lakimuutoksilla ei kuitenkaan voida muuttaa ihmisten asenteita, vaan heille täytyy myös näyttää, että jätteen uudelleenkäytöstä on myös henkilökohtaista hyötyä. Alaa haluaa osoittaa, että jokainen voi paitsi kierrättäää, myös tehdä kierrätyksestä bisnestä. Näin ollen jäte ei ole enää vain roskaa, vaan siitä syntyy jotakin tuottavaa, jolla voi elättää itsensä. Alaan tapauksessa tuotteet puhuvat hänen puolestaan: kun nähdään, että jätteestä voidaan tehdä tyylikäs design-pöytä, ehkä suhtautuminen jätteeseen voi muuttua laajemminkin.

Omalla esimerkillä voi johtaa, ja tällainen ideologiselta pohjalta lähtevä yritystoiminta onkin kovasti nousussa Jordaniassa. Social entrepreneurship eli yhteiskunnallinen yrittäjyys on varsin kuuma termi tällä hetkellä. Yritystoiminnalla pyritään siis ennen kaikkea yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen pelkän tulostavoittelun sijaan, mutta samalla varmistetaan oma toimeentulo.

Alaa ei ole ajatustensa kanssa yksin. Yhteiskunnallisen yrittäjyyden kentällä toimii myös Shams Community, jordanialainen yhteisö, joka pyrkii tuomaan ihmisiä yhteen ratkaisemaan Jordanian ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ongelmia innovaatioiden ja yrittäjyyden avulla. Shams Communityn perustajan Saeed Hassanin mukaan yhteisön tavoitteena on kysyä, kyseenalaistaa ja luoda uutta – sekä ennen kaikkea luoda mahdollisuuksia keskustelulle, joka johtaa myös konkreettisiin tuloksiin. Osallistuin yhteisön ympäristöaiheiselle retkelle, joka suuntautui Ammanin lähellä sijaitsevalle ekotilalle ja jonka aikana keskusteltiin ruohonjuuritason ratkaisuista ympäristöongelmiin.

Keskustelimme esimerkiksi siitä, voidaanko ympäristöongelmia ratkaista parhaiten valtion, talouden vai paikallisyhteisöjen ja -järjestöjen kautta, millainen luontosuhde eri taustoista tulevilla ihmisillä on ja miten taloudellinen tilanne vaikuttaa ympäristöä koskeviin asenteisiin. Oli hienoa nähdä, että ympäristökysymykset kiinnostivat niin monia, sekä jordanialaisia että meitä ulkomaalaisia. Ja tietenkin uusiin ihmisiin tutustuminen ja herkullinen kasvisruoka houkuttelivat paikalle paljon porukkaa.
Kun tavoitellaan konkreettisia ratkaisuja, keskusteleminen ja verkostoituminen ovat hyviä ensiaskelia. Mutta kuten Alaa asian ilmaisi, on päästävä tilanteeseen, jossa ratkaisut ovat hyödyllisiä sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Pyyteetön maailmanparannusajattelu ei välttämättä innosta, jos päällimmäisenä mielessä on se, riittävätkö rahat ruokaan ja vuokraan. Myös Saeed toivoo, että yhteisön verkostoista syntyisi konkreettisia startup-yrityksiä ratkaisemaan ongelmia eikä yhteisön toiminta jäisi pelkän inspiraation tasolle.

Ehkä nämä yritykset, kampanjat ja aloitteet voivat olla mukana muuttamassa asenteita ympäristöystävällisempään suuntaan. Se on kuitenkin haastavaa tilanteessa, jossa asenteet jätettä ja sen parissa työskentelyä kohtaan ovat negatiivisia, ja toisaalta ympäristöystävälliset tuotteet ovat kalliita ja ne saatetaan mieltää varakkaampien haihatteluksi. Sen vuoksi on pystyttävä luomaan ratkaisuja, jotka sekä inspiroivat säilyttämään ympäristöä jälkipolville, että hyödyttävät ihmisiä arkielämässä.


 

Advertisements

Ammanin suojassa arabiaa oppimassa

Teksti ja kuvat: Elena Sipola
Kirjoittaja oli vaihto-opiskelijana Jordanian yliopistossa syksyllä 2016 osana Helsingin yliopistossa suorittamaansa maailmanpolitiikan tutkintoa.

Arabianopiskelusta innostunut kohtaa jossain vaiheessa opintojaan päätöksenteon hetken. Kun standardiarabia eli fusha alkaa olla jotenkuten hallussa, tulisi päästä harjoittelemaan itse puhumista. Opittuja arabian taitoja ei kuitenkaan useimmissa maissa pääse harjoittamaan luonnollisessa ympäristössä, sillä arabit käyttävät kielen standardiversiota vain virallisissa tilaisuuksissa. Arjessa käytetään puhekieltä, joka käytännön tasolla on usein kokonaan toinen kieli. Mihin siis suunnata, kun puhekielen vaihtoehtoja on ainakin yhtä monta kuin maitakin? Mikäli kieltä haluaa päästä käyttämään heti, tarjoaa Syyrian, Saudi-Arabian, Irakin sekä Israelin ympäröimä Jordania pehmeän laskun, sillä paikallinen murre on hyvin lähellä fushaa. Kielellisten etujensa lisäksi alueensa vakaimpiin maihin kuuluva Jordania tarjoaa Lähi-idästä kiinnostuneelle helposti lähestyttävän mutta autenttisen mahdollisuuden tutustua Levantin kulttuuriin ja historiaan.

Intensiivikurssilla Jordanian yliopistossa

Toisin kuin vaikkapa useissa Ranskan entisissä siirtomaissa, arabian kielen asema on Jordanian yhteiskunnassa vahva ja sitä käytetään myös koulutuksessa. Etenkin maan pääkaupungin Ammanin ulkopuolella arabiaa joutuu käyttämään pakostakin. Ymmärretyksi tulemista helpottaa se, että kirjainten lausuminen on lähes identtistä standardiarabian kanssa. Verrattuna toiseen arabian opiskelijoiden suosikkimaahan alueella eli Libanoniin, Jordanian etuna on myös se, että maassa on suhteellisen vähän länsimaalaisia. Tämä vähentää houkutusta jäädä pyörimään pelkästään muiden ulkomaalaisten kanssa.

Ammanissa sijaitseva Jordanian yliopisto tarjoaa arabian opiskeluun erinomaiset puitteet, sillä hyvin pitkälti arabien kansoittamalla kampuksella mahdollisuuksia puhekielen harjoitteluun on runsaasti. Yliopiston kielikeskus tarjoaa standardiarabian intensiivikursseja, joilla opetusta on viitenä päivänä viikossa, kolme ja puoli tuntia päivässä. Lukukauden alussa oppilaat tekevät tasotestin, jonka perusteella heidät sijoitetaan yhdelle yhdeksästä eri tasosta. Tasojen määrän ansiosta keskus pystyykin vastaamaan hyvin oppilaiden erilaisiin tarpeisiin. Kurssit sisältävät omat oppituntinsa ja opettajansa niin kirjoittamiselle, lukemiselle kuin puhumisellekin. Yksi oppitunti viikossa on myös omistettu paikalliselle murteelle. Alkeistasoja lukuun ottamatta opetus tapahtuu hyvin pitkälti kokonaan arabiaksi. Kun lisäksi ympäri maailmaa tulleiden kanssaopiskelijoiden kanssa ainut yhteinen kieli on usein arabia, puhetaito ja sanavarasto kehittyvät nopeasti. Kirjoitelmien ja keskusteluharjoitusten lisäksi tunneilla luetaan artikkeleita ja pidetään esitelmiä. Opettajien taso on pääsääntöisesti erittäin hyvä. Alemmilla tasoilla opiskelevia joidenkin opettajien puutteellinen englannin kielen taito voi kuitenkin häiritä.

Itse yliopisto on Jordanian vanhin ja sitä pidetään myös maan parhaimpana. Jordanian yliopisto on Helsingin yliopiston virallinen vaihtokohde. Yliopistoon voi kuitenkin rekisteröityä myös pelkästään kielikurssille, ja suurin osa opiskelijoista saapuukin itsenäisinä opiskelijoina. Yksi lukukausi maksaa noin 1700e. Mikäli Jordaniaan tulee vaihto-oppilaana, voi yliopistolla opiskella kielikurssin lisäksi esimerkiksi kansainvälisiä suhteita tai islamiin perehdyttäviä kursseja. Luentoja on myös englanniksi, tosin käytännössä kieli vaihtuu usein arabiaksi väittelyn yltyessä. Paikalliset opiskelijat osallistuvat hyvin innokkaasti keskusteluun ja luokkahuoneissa vallitsee niitä ympäröivään yhteiskuntaan verrattuna suhteellisen avoin ilmapiiri. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei sananvapaus ole Jordaniassa yhtä pitkällä kuin yliopistossa käytyjen keskustelujen perusteella voisi päätellä. Maan media on valtion kontrollissa ja esimerkiksi kuninkaan kritisoiminen on yhä laissa kiellettyä. Myös politiikkaa käsitellään paikallisissa lehdissä usein hyvinkin hienotunteisesti.

Makeisia ja tupakansavua

Yliopiston jättimäiseltä kampukselta löytyy niin urheilukenttä, kirjakauppa, kirjasto kuin oma moskeijakin. Kampuksella sijaitsee myös yliopiston oma ruokala, joka tarjoilee paikallista ruokaa huokeaan hintaan. Muuta tarjontaa edustavat lähinnä jordanialaisten rakastamat pikaruokaketjut. Yleensä ottaen terveellisen ruokavalion noudattamisesta ei ole tehty turhan helppoa ja esimerkiksi välipalaksi jordanialaiset nauttivat mieluiten pieniä kakkuja tai makeisia. Hiukan kevyempää ravintoa etsivän pelastukseksi kampukselta löytyy kuitenkin maalle tyypillinen hedelmäbaari, josta voi napata mukaansa smoothien. Mikäli juomansa pyytää ilman automaattisesti sekaan heitettyä sokerikourallista kannattaa kuitenkin varautua saamaan osakseen oudoksuvan katseen varustettuna kysymyksellä: ”Kai tajuat ettei se maistu sitten miltään?”. Kasvissyöjänä esittäytyminen taas herättää useimmissa jordanialaisissa jo suoranaisia epäilyjä puhujan mielenterveyden tilasta.

Ulkomaalaisia vastaanottamaan varustettu kielikeskus tarjoaa yliopiston parhaat opiskelutilat. Muiden tiedekuntien fasiliteetit voivat suomalaiseen tasoon tottuneesta tuntua sen sijaan melko alkeellisilta. Luokkahuoneet ovat hyvin yksinkertaisia ja sisäilmalämmitys hoidetaan talvisin puhaltamalla sisään täydellä teholla kuumaa ilmaa. Wc-tiloissa taas voi joutua välillä kamppailemaan selvittääkseen tiensä ehostautuvien tyttölaumojen läpi koppeihin, joissa vessanpöntön virkaa toimittaa reikä lattiassa. Koppien oven alta kiemurtelevasta savusta ei puolestaan kannata huolestua. Maassa, jossa naisten julkista tupakointia ei katsota hyvällä, naistenhuoneet toimittavat nimittäin myös tupakkakopin virkaa. Kaikkeen kuitenkin tottuu nopeasti ja pian sitä kuljettaa jo automaattisesti mukanaan omia nenäliinoja ja saippuaa ja muistaa raottaa ovea vain sen verran kuin on tarpeen varjellakseen hämärässä huntujaan asettelevien naisten yksityisyyttä.

Luokkahuoneen ulkopuolella

Maana Jordania on konservatiivinen ja esimerkiksi yliopistolla valtaosa naisista käyttää huntua. Näinollen olkapäät ja polvet peittävä pukeutuminen on suositeltavaa, ainakin mikäli haluaa välttyä ylimääräiseltä huomiolta. Paikallinen kulttuuri on hyvin koti- ja perhekeskeinen, minkä voi huomata kun katselee iltaisin ravintoloiden ja baarien lähinnä ulkomaalaisista muodostuvaa asiakaskuntaa. Ulkona myöhään notkuminen ei kuulu paikallisten tapoihin. Nuorten aikuisten keskuudessa on kuitenkin myös liikehdintää eri alakulttuurien parissa, ja tutustumalla samanhenkisiin ihmisiin utelias löytää Ammanista myös ainutlaatuisia kulttuuri- ja taide-elämyksiä. Sosiaalisen henkilön kannattaa ehdottomasti harkita yhteisasumista, tai mikä parasta paikallisen perheen parissa majoittumista. Tällöin voi myös päästä maistamaan paikallisia herkkuja kuten keitetyistä pavuista valmistettua fasouliaa tai maan kansallisruokaa mansafia. Ravintoloista täytyy ehdottomasti testata ainakin kerran myös paikallisten suosima falafel-ravintola ”Hashem” Ammanin ydinkeskustassa. Mikäli tilaa jää, voi sen jälkeen siirtyä parin korttelin päässä sijaitsevalle kojulle jonottamaan maan parasta knefeä, eli juustosta ja sokerista valmistettua palestiinalaisherkkua.

Amman ei tarjoa juurikaan viheralueita, joten luontoelämyksiä täytyy hakea sen ulkopuolelta. Pääkaupungin ulkopuolisista kohteista ehdottomasti koettavien listalle kuuluvat ainakin UNESCOn maailmanperintökohteisiin kuuluva Petra, Aqaban rantakaupunki, Kuolleenmeren ranta sekä kreikkalais-roomalaista arkkitehtuuria tarjoileva Jerash. Lisäksi kannattaa tehdä yön yli ulottuva retki Wadi Rumin aavikkoalueelle, jossa matkailija voi yöpyä avoimen taivaan alla. Samalla voi laajentaa arabiantaitojaan jutustelemalla omaa murrettaan taittavien beduiinien kanssa. Jordaniassa on myös useita luonnonsuojelualueita, joissa pääsee nauttimaan vaikkapa kuumista lähteistä.  Jordanian yliopistoon rekisteröityneiden kannattaa ehdottomasti hyödyntää yliopiston jokaviikonloppuisia matkoja, joita se järjestää eri puolille Jordaniaa edulliseen hintaan. Omatoimimatkailija voi kierrellä maata myös bussilla tai vuokraamalla auton.  Ammanin sisällä kulkeminen taas hoituu edullisesti joko busseilla tai takseilla. Karttaa bussien reiteistä saati aikataulua on turha etsiä maassa jossa osoitteet ylipäätään ovat lähinnä kuriositeetti. Paras keino löytää oikeaan bussiin onkin marssia rohkeasti tienvarteen ja kertoa kohteensa bussin sisäänheittäjälle, jonka tunnistaa kovaäänisestä huutamisesta.

Yöelämästä nauttiva löytää pääkaupungista baareja etenkin Jabal Ammanin alueelta Rainbow streetiltä. Kuten todettua, länsimainen ravintola- ja baarikulttuuri ei kuitenkaan ole maassa valtavirtaa, ja tanssilattialla voi havahtua huomaamaan, että koko baari on eurooppalaisten kansoittama. Paikallisia jututtamaan pyrkivän kannattaakin lähteä mieluummin yhteen kampuksen lähistöllä sijaitsevista kahviloista, tai mikäli keuhkot kestävät, shisha– eli vesipiippubaariin. Paikallisten kanssa on helppo päästä puhekontaktiin, ja etenkin yliopiston kampuksella pyöriessä on kielivaihdosta kiinnostuneita tarjolla usein melkein tungokseksi asti.  Ylipäätään ulkomaalaisiin suhtaudutaan hyvin positiivisesti vieraanvaraisuudestaan tunnetussa maassa. Parvekkeilta ja ohi ajavista autoista huikatut ”Welcome to Jordan!” – huudahdukset tulevatkin pian tutuksi hiukankaan ulkonäöltään kantaväestöstä erottuvalle.

Jordania jättää jäljen

Jordaniaa kuvaillaan usein suojasatamaksi keskellä konfliktiherkkää aluetta. Maa on pyrkinyt pitämään yllä hyviä suhteita länteen, ja kuningashuone on tunnettu poliittisista ja taloudellisista uudistuspyrkimyksistään. Jordanian talous on kuitenkin viime vuosina ollut koetuksella alueellisen epävakauden vuoksi. Jordania on ottanut vuosien saatossa huomattavan määrän palestiinalaispakolaisia, ja lisäksi maahan on Syyrian sodan myötä tullut yli puolitoista miljoonaa uutta pakolaista. Jordanian väestö on hyvin nuorta, sillä jopa 70 % maan väestöstä on alle 30-vuotiaita.  Lisäksi maan työttömyysaste on korkea. Tämä näkyy myös kaduilla aikaansa tappavien nuorten miesten määrässä. Länsimainen nainen ei Jordaniassa voi välttyä tämän ihmisryhmän osoittamalta huomiolta, johon sisältyy usein myös huutelua ja tuijotusta.

Vaikka Jordania on tietyissä asioissa länsimaistunut paljonkin, uskonnon asema yhteiskunnassa on yhä vahva ja näkyvä. Jokapäiväinen elämä Ammanissa vaatiikin tähän tottumattomalle sopeutumista ja kärsivällisyyttä. Toisaalta mukavuusalueelta poistumiseen pakottava arki kasvattaa kokijaansa tavalla, jota vastaavaa ei perinteisen Erasmus-vaihdon kautta pääse kokemaan. Ulkomaalaista ei myöskään Jordaniassa koskaan jätetä pulaan. Juuri paikallisten loputon ystävällisyys ja maassa vallitseva yhteisöllisyyden kulttuuri ovatkin asioita, jotka lämmittävät vielä pitkään maasta poistumisen jälkeenkin.  Parhaassa tapauksessa Jordania sytyttää kokijassaan palon oppia lisää alueen kulttuurista ja elämänmenosta. Enää tarvitsee vain päättää, mihin maahan suunnata seuraavaksi. Samalla voikin oppia taas uuden arabian murteen!

Jordania äänestää epäluottamuksen ilmapiirissä

Elena Sipola
Kirjoittaja on maailmanpolitiikan opiskelija ja  vaihdossa Jordanian yliopistossa.

Viimeisen kuukauden aikana tietyt kasvot ovat tulleet tutuksi kaikille Ammanin katuja kulkeneille.  Vakavamieliset pukumiehet ja modernisti pukeutuneet naiset tuijottavat vaativasti arabiankielisistä julisteista. Syynä haastaviin katseisiin ovat 20.  syyskuuta järjestettävät parlamenttivaalit, joiden lähestyessä katuja peittää yhä tiheämpi vaalijulisteiden verkko.

sipola_jordanian_vaalit.jpg

Vuonna 2015 toteutuneen vaalitapauudistuksen on nähty vihdoin mahdollistavan opposition nousun parlamenttiin, ja hallitus ylistääkin vaaleja historiallisina. Ulkomaiset ystäväni ihastelevat myös naisten kattavaa edustusta julisteissa. Yleinen mieliala jordanialaisten keskuudessa on kuitenkin pessimistinen eikä vaaleilta odoteta suuria muutoksia nykyiseen systeemiin. Miksi paikalliset eivät usko muutokseen?

 

Jordania on perustuslaillinen monarkia, jossa kuninkaan asema on vahva.  Kuningas muun muassa muodostaa hallituksen ja nimittää pääministerin. Aiemmin tänä vuonna kuningas vei läpi perustuslain uudistuksen, joka laajensi hallitsijan valtuuksia entisestään. Vuodesta 2001 käytössä ollut yhden äänen (Single Transferable Vote) vaalisysteemi on suosinut vaaleissa yksilöinä listautuvia puolueiden sijaan ja puolueiden asema maan politiikassa on ollut heikko.  Käytännössä kuningas ja tämän lähipiiri pitävät valtaa käsissään erilaisten nimitysten myötä, ja puolueiden sijaan valta jakautuu sukujen kesken.

Vaalitapa on myös syrjinyt huomattavan osan maan populaatiosta muodostavaa palestiinalaisväestöä. Vähemmistöjen asema on hiukan parempi, sillä niiden edustus parlamentissa on pyritty takaamaan kiintiöillä. Paikoista 9 on varattu kristityille ja yhteensä 3 tšetšeeneille ja tšerkesseille. Myös naisten edustus julisteissa selittyy kiintiöillä: 15 paikkaa on varattu pelkästään naisille. Julisteissa useimmat naisehdokkaat esiintyvät ilman huivia, ja kiharrettujen ja vaalennettujen kutrien kontrasti hunnutettuun katukuvaan tuntuu paikoiten suurelta.

Arabikevään myötä myös Jordanian poliittinen systeemi kohtasi aiempaa suurempaa painostusta uudistuksiin.  Edellisiin, vuoden 2013 vaaleihin mennessä tehdyt uudistukset olivat kuitenkin pinnallisia ja oppositiopuolueet, kuten Jordanian muslimiveljeskunnan poliittinen haara, islamistipuolue Islamic Action Front (IAF), boikotoivat vaaleja. Vuonna 2015 nähtiin kuitenkin muutoksen mahdollistava käänne, kun maassa siirryttiin suhteelliseen vaalitapaan. Puolueet hyötyvät nyt kaikista ehdokkaidensa äänistä, minkä ennustetaan hyödyttävän oppositiopuolueita. Myös IAF on ilmoittanut olevansa taas mukana vaaleissa.

 

Opiskelijoiden keskuudessa tuleviin vaaleihin suhtaudutaan epäilyksen ja turhautuneisuuden sekaisin tuntein. Jordanian yliopistossa ravitsemustieteitä opiskeleva Shayma, 20, valottaa pessimismin syitä:  ”En usko näkeväni mitään muutosta näiden vaalien seurauksena. Ehdokkaat ovat pitkälti samoja kuin viime vuonna. On masentavaa nähdä henkilöiden, jotka eivät saaneet mitään aikaan, pääsevän taas valtaan.”

Shayma ei usko lainmuutoksen muuttavan maan politiikkaa ja selittää, että Jordaniassa valtaosa ihmisistä äänestää ideologian sijaan sukulaissuhteiden perusteella. Poliittiset puolueet taas yhdistetään usein uskonnosta poikkeamiseksi. “Niin pitkään kuin meillä on laki, joka kannustaa äänestämään perheenjäseniä, mikään ei muutu. Ihmiset eivät ole kosketuksissa poliittisten puolueiden kanssa. Muutoksen aikaansaamiseksi jordanialaisten tulisi saada enemmän tietoa ja koulutusta poliittisista puolueista”.

Jordanian keskeisimpänä ongelmana Shayma näkee korruption: ”Jokainen täällä on korruptoitunut omalla tavallaan. Niin kauan kuin se ei vaikuta heidän omaan elämäänsä, he katsovat sitä sormien läpi.” Myös naisten kiintiöt kirvoittavat Shaymalta närkästyneen kommentin:  ”Muutaman naisen pitäisi muka edustaa kaikkia naisia, se on loukkaavaa! Jos kiintiöitä halutaan käyttää, niiden pitäisi olla tasavertaisia.”

Politiikasta kiinnostunut Shayma tuntuu edustavan vähemmistöä Jordanian yliopiston Ammanin kampuksella. Useimpien opiskelijoiden näkemyksissä heijastuu kyllästyminen politiikkaan. Jordanian vaalihistoriaa on varjostanut vilppaamisen ja äänien ostamisen kulttuuri, mikä ei selvästikään ole unohtunut.

Tietojenkäsittelyä opiskelevan Ramanin, 20, mukaan vaaleissa ei ole kyse ideologiasta, vaan ehdokkaiden omasta edusta:  ”En aio äänestää, sillä ehdokkaat ajattelevat vain itseään. Tiedäthän, kansanedustajilla on suuret palkat.” Osa välinpitämättömyydestä opitaan ehkä jo kotona.  ”Perheeni ei äänestä. Siksi minäkään en ole kiinnostunut politiikasta”, palestiinalaissyntyinen Raman toteaa.

Raman ottaa kantaa palestiinalaistaustaisten asemaan parlamentissa toteamalla, ettei ole väliä, onko kansanedustaja palestiinalainen vai ei, jos systeemi toimii. Tällä hetkellä se ei hänen mukaansa toimi, ja samaa mieltä on Ramanin kurssitoveri Lujain, 20:  ”En äänestä, koska en luota kehenkään. Vaalit ovat teeskentelyä.” Syy etenkin nuorten negatiivisiin näkemyksiin voi löytyä myös maan talouden tilasta. Lujainin mukaan Jordanian ongelma on, että palkat ovat joko liian suuria tai liian pieniä. Shayma nyökkäilee vieressä: ”Jordanian keskiluokka on katoamassa. Väki on yhä enemmän jakaantunut rikkaaseen elittiin ja köyhiin massoihin.”

 

Skeptisyys maan hallintoa kohden ei rajoitu vain nuorisoon. Insinöörinä työskentelevän Muhammadin, 55, mukaan vaalit eivät juurikaan eroa edellisistä.” ”Uusi” vaalilaki ei muuttanut paljoa. Ehdokkaiden tausta on hyvin samanlainen kuin viime kaudella. Suurin osa heistä ei ole edes kosketuksissa rooleihinsa – lainsäädäntöön ja hallituksen valvomiseen.”

IAF:n mahdollisuuksia Muhammad katsoo pragmaattiselta kannalta:  ”Odotan IAF:n voittavan muutaman paikan parlamentissa, mikä ei tule olemaan ratkaisevaa päätöksenteon kannalta. Puolue kyllä ymmärtää tämän, ja he pyrkivätkin vain asemoimaan itsensä uudelleen laillisena puolueena. ”

 

Muslimiveljeskunnan alkulähteillä Egyptissä IAF-puolue on kulkenut myrskyisän tien, jonka seurauksena useat Lähi-idän maat luokittelevat sen tällä hetkellä terroristijärjestöksi. Viime aikojen tapahtumien valossa Egyptin tie ei näytä houkuttelevalta, ja osallistuessaan jälleen vaaleihin IAF näyttääkin ottavan toisenlaisen suunnan. Regiimin vaihtamisen sijaan puolue on vaatinut poliittisia uudistuksia pienemmässä mittakaavassa. Mallina puolueelle näyttäytyvät ehkä Tunisian kaltaiset arabimaat, jossa islamilaiset puolueet ovat saavuttaneet menestystä vaalien kautta.

IAF:n osallistuminen vaaleihin on myös Jordanian hallituksen intresseissä, sillä oppositiopuolueen saaminen mukaan vaaleihin vahvistaa mielikuvaa maan demokraattisista pyrkimyksistä ja vaalien legitiimiydestä.

Shayman mukaan Arabikevät ja etenkin Egyptin esimerkki, jossa yhden puolueen nähtiin kasvavan liian vahvaksi, nostattivat monissa jordanialaisissa epäilyksiä poliittisia puolueita kohtaan. Hän myöntää kuitenkin vastentahtoisesti, että näkee IAF:ssa toivoa: ”En pidä puolueesta, mutta se on tunnettu, ja uskon että se tuo muutoksen. Puolue voi muuttaa parlamentin ilmapiirin.”

Ensi viikolla ratkeaa, millainen tuo muutos on.

 

Bihki arabi! Kokemuksia arabian opiskelusta Lähi-idässä

Kun arabian kielen opinnot etenevät tarpeeksi pitkälle, on opiskelijan edistyäkseen lähes välttämätöntä lähteä opiskelemaan kieltä johonkin arabiankieliseen maahan. Päätös voi olla vaikea, sillä jokaisella maalla on oma puhekielensä ja jokainen kaupunki on täysin omanlaisensa  ympäristö opiskella.

Neljä suomalaista arabianopiskelijaa kertoo Mosaiikille kokemuksistaan eri Lähi-idän valtioissa. Lisää tietoa arabian opiskelusta löytyy FIMEn nettisivuilta http://www.fime.fi/koulutus/arabian-kielen-opiskelu/

Anu Piippo, Oman

“Osallistuin helmikuussa 2014 neljän viikon arabian kielen (Modern Standard Arabic) kurssille Muscatissa, Omanin pääkaupungissa. Center for International Learning (CIL) on yksityinen omanilainen kielikoulu, jossa on tarjolla on yksityisopetusta, räätälöityä opetusta ryhmille (esim. amerikkalaisille ja britannialaisille armeijan henkilöstölle) sekä eritasoisia intensiivikursseja.

Minun kurssini oli juuri tuollainen intensiivikurssi; opetusta oli viitenä päivänä viikossa, keskimäärin kuusi tuntia päivässä. Olin tehnyt etukäteen kielikokeen, jonka perusteella minulle valittiin sopiva taso, jonka sopivuus tarkastettiin vielä paikan päällä ennen opetuksen alkamista. Ryhmässäni oli lisäkseni kuusi muuta opiskelijaa. Tavallisen opetuksen lisäksi meillä oli kolme kertaa viikossa pari tuntia keskustelua PA:n eli Peer Advisorin kanssa. Nämä PAt ovat omanilaisia opiskelijoita, joiden avulla on tarkoitus kehittää juuri puheen tuottamista. PA:ni oli omanilainen parikymppinen mies, joka ei juuri englantia osannut, joten arabiaksi oli selvittävä eikä voinut livetä englantiin.

Muscatissa puhutaan varsin paljon englantia ja minun ei valitettavasti tullut käytettyä arabiaa muualla kuin koulussa. Sitä paitsi Omanissa on paljon muualta tullutta työvoimaa, jotka eivät puhu arabiaa. Majoituin ystävieni luona, mutta osa opiskelijoista asui koulun järjestämissä kimppakämpissä ja pari omanilaisessa perheessä.Monet opiskelijat valittivat, että koulun järjestämä majoitus oli tasoonsa nähden kallis ja että ihan kaikista palveluista veloitettiin.

Muscatin paikallisliikenneverkosto on aika surkea, joten siellä vuokra-auto on kätevä ratkaisu. Etäisyydet ovat nimittäin pitkät ja jalankulkijoita ei ole juuri ajateltu kulkureittejä suunniteltaessa. Kansainvälinen ajokortti tarvitaan, bensa on halpaa ja vuokraus ei maksa paljoa.  Ostosmahdollisuuksia on paljon; soukeja, suuria ostoskeskuksia ja pikkukauppoja. Vilkasta yöelämää ei kannata odottaa, mutta hotelleista löytyy toki baareja ja joitakin yökerhojakin. Omanin rial on sidottu dollarin arvoon, joten ainakin tällä haavaa euromaista tulevalle hinnat ovat melko korkeat.  Jos Omaniin lähtee opiskelemaan, vapaapäivinä kannattaa kyllä satsata retkeilyyn luonnossa ja lähteä aikaisin liikkeelle. Koulu järjestää erilaisia retkiä, mutta Omanissa on helppoa liikkua myös omin päin vuokra-autolla tai vaikka paikallisbussilla. Oman on upea maa, luonto on kaunista ja omanilaiset ovat vieraanvaraista ja ystävällistä väkeä. Pääkaupungin ulkopuolella tarjoutuu myös enemmän mahdollisuuksia treenata arabiaa!

CIL ei todellakaan ole halpa koulu. Nettisivulta näkyvät hinnat, mutta niistä kannattaa kysyä vielä alennusta.  En ole ihan varma, suosittelisinko juuri tätä koulua suomalaisille opiskelijoille jo yksinkertaisesti sen hintatason takia. Mielestäni opetuksen taso ei vastannut ihan sitä, mitä siitä joutui maksamaan. Vai olinko vain liian laiska, kun en käyttänyt oppimaani siellä paikan päällä käytännössä? ; )

Aishi Zidan, Libanon

“Olin opiskelemassa Beirutissa Saifi instituutissa. Olin itse edistyneemmällä kurssilla, jossa keskusteltiin yhteiskunnallisista aiheista ja luettiin artikkeleita. Kurssi oli todella hyödyllinen kielen käyttämisen ja sanavaraston kartuttamisen kannalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Saifi-instituutti. Kuva: Jaakko Pylvänäinen

Beirut on ihana kaupunki, jossa on aina tekemistä ja mukavia ihmisiä. Beirutista löytyy kaikkea mahdollista kulttuurista yöelämään. Libanonissa on mukavaa asua, vaikka toki on asennoiduttava niin, etteivät asiat toimi aina. Arabian opiskelun kannalta se ei kuitenkaan ole välttämättä paras maa. Libanonilaiset ovat kielitaitoisia ja puhuvat usein sitkeästi englantia takaisin. Beirut vaatii päättäväisyyttä, että muistaa puhua arabiaa. Libanon on myös pieni maa, joten sen sisällä reissaaminen on edullista ja suhteellisen helppoa. Toki tietyillä alueilla ei kannata liikkua tai kannattaa vähintään seurata turvallisuustilannetta. Libanon on kiinnostava Lähi-idästä laajemminkin kiinnostuneen kannalta, sillä niin monet alueen poliittiset kysymykset heijastuvat Libanoniin.

Emmiina Vesalainen, Tunisia

“Lähdin muutama vuosi sitten Espanjaan viettämään välivuotta. Sierra Nevadan vuoriston kupeessa Granadassa, aikanaan 800 vuotta arabivallan alla kukoistaneessa kaupungissa, kiinnostuin arabian kielestä ja kulttuurista. Päätin aloittaa arabialaisen filologian opinnot, joihin kuuluu kielen ja kulttuurin lisäksi kirjallisuuden, historian ja islamin opintoja. Kaksi ja puoli vuotta sitten lähdin opiskelijavaihtoon Tunisiaan. Vaikka opin intensiivikurssilla paljon, päänsärkyä aiheutti jokaiselle arabian opiskelijalle tuttu diglossia, joka tarkoittaa kirjakielen ja puhekielen suurta eroa. Arabimaat jakavat yhteisen kirjakielen, mutta joka valtiolla on oma murteensa, joka eroaa kirjakielestä paljon. Kirjakielen opiskeleminen on välttämätöntä lukemisen kannalta, ja se on myös avain murteiden oppimiseen. Puhekielen oppiminen taas on välttämätöntä, jotta voisi keskustella luontevasti paikallisten kanssa heidän omalla kielellään. Kirjakieltä puhutaan lähinnä vain kansainvälisissä tapaamisissa ja konferensseissa. Opin puhekieltä lähinnä paikallisten ystävieni kanssa, sillä ei ole olemassa Tunisian arabian oppikirjaa tai sanakirjaa, koska sillä ei ole (vielä) kielen statusta.

Douiret,17.3.2014

Douiret Tunisiassa

Nykyään olen Tunisissa jälleen. Sain suureksi ilokseni töitä Suomen Tunisin suurlähetystöstä kesällä 2015. Viihdyn maassa mainiosti ja minulla on mahdollisuus parantaa kielitaitoani. Valmistun kesällä filosofian kandidaatiksi. Tällä hetkellä en opiskele arabian kirjakieltä aktiivisesti, vaan työn ohella keskityn Tunisian arabian murteeseen. Se hyödyttää minua työssäni, jokapäiväisessä elämässäni sekä tavoitteessani ymmärtää paikallisia ja heidän kulttuuriaan. Opin edelleen kieltä ystävieni kanssa, mutta käyn myös Tunisian arabian tunneilla, jotta ymmärtäisin paremmin puhekielen rakennetta. Oppiminen on tehokasta, koska meillä on yksityisopettaja minulle ja työkaverilleni. Arabian kirjakielen oppiminen yliopistolla ja vaihtovuoden aikana oli “koulumaisempaa”, koska opetettavana oli koko ryhmä.

Aion tehdä myös maisterin tutkintoni arabian kirjakielestä. Tavoitteeni on tulevaisuudessa puhua sujuvasi yhtä läntisen Pohjois-Afrikan murretta, kuten Tunisian arabiaa, yhtä Lähi-Idän murretta ja kirjakieltä. Haluan myös pystyä lukemaan ongelmitta vaikeitakin arabiankielisiä tekstejä. Unelmoin diplomaatin urasta ja kansainvälisistä tehtävistä, ja alalla kaivataankin arabian kielen osaajia. Silti suurimmat syyni kielen opiskelulle ovat henkilökohtaisia: arabian ja sen kautta kulttuurin oppimisen avulla on helpompi ymmärtää nykypäivän konflikteja ja tarkastella niiden uutisointia mediakriittisesti. Lisäksi voin nauttia elokuvista, musiikista ja kirjallisuudesta, joiden olemassaolosta harva tietää.

Ella Kaplas, Jordania

“Opiskelin arabiaa Ammanissa yhdessä neljän muun suomalaisen kanssa FIMEn järjestämällä arabian intensiivikurssilla. Opiskelimme hyvämaineisessa Qasid-insitituutissa, jonka opetus oli periaatteessa hyvin laadukasta, mutta itseäni häiritsi tunnelman jäykkyys ja tiukat pukeutumisohjeet. Qasid-kurssista oli kuitenkin minulle paljon hyötyä, sillä oppilaat laitettiin puhumaan arabiaa jatkuvasti.

Kurssi oli hyvin intensiivinen, ja meillä oli standardiarabiaa kymmenen oppituntia ja puhekieltä viisi tuntia viikossa. Kurssilla huomasinkin, että kieltä ei voi päntätä loputtoman monta tuntia päivässä. Opin itse eniten, kun liikuimme itsenäisesti kaupungilla ja jouduimme käyttämään arabiaa arkipäiväisissä tilanteissa. Ammanissa tosiaankin pääsee puhumaan arabiaa, sillä paikalliset puhuvat englantia harvoin. Ammanilaiset kuitenkin ovat hyvin ystävällisiä ja tulevat mielellään juttelemaan, mikä on mielestäni kaupungin suurin vahvuus.

Amman on hyvä vaihtoehto kielen opiskeluun, jos etsii turvallista ja kohtuuhintaista kaupunkia. Esimerkiksi Beirutiin verrattuna siellä ei kuitenkaan ole paljon kulttuurielämää, puistoja tai länsimaalaistyylisiä ravintoloita ja kauppoja. Vähän ajan kuluttua kaupunki saattaakin alkaa tuntua tylsältä. Vapaa-ajalla voi kuitenkin tehdä retkiä kaupungin ulkopuolelle esimerkiksi Kuolleellemerelle tai luontokohteisiin, joita on paljon. Erityisesti mieleeni jäi retki Wadi Rumiin, jossa yövyimme beduiinileirissä. Vaikka leiri olikin rakennettu turisteja varten, oli autiomaassa yöpyminen silti aivan uskomaton kokemus.

Lue myös: Sonja Mitroshin kirjoittaa kurssista Fimen uutiskirjeessä 3/2014 http://www.fime.fi/uutiskirje-3-2014/#4

 Kuvat kirjoittajien jos ei toisin mainita. Jutun on koonnut FIMEn harjoittelija Ella Kaplas.

 

Miten IS näkyy ja kuuluu Jordanian pääkaupungissa?

Samuli Lähteenaho

Istun ystävieni kanssa erästä torstaista alkuiltaa länsiammanilaisen kapakan terassilla nauttimassa happy-hour -tarjouksista. Ravintolan asiakaskunta on hyvin kansainvälinen, suurin osa väestä näyttää taustaltaan eurooppalaisilta tai pohjoisamerikkalaisilta. Viereisessä pöydässä istuu suuri seurue, jonka päättelemme olevan töissä YK:lla, todennäköisesti YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:ssä. Näky on melko tavallinen monissa Ammanin anniskeluravintoloissa, sillä kaupungissa asuu suuret määrät länsimaalaisia työskentelemässä ja opiskelemassa, vaikka varsinaisia turisteja ei näin loppukesästä juurikaan näy. Seurueessamme istuva ammanilainen ystävämme heittää vitsin: “Tiedättekö miksi tätä sanotaan? Tämä on ISIS-piknik.”

Vitsin taustalla kummittelevat viimeaikaiset mediakuohunnat Islamilaisen valtion etenkin Syyriassa suorittamista länsimaalaisten journalistien ja avustustyöntekijöiden kidnappauksista ja teloituksista. Syyriassa ja Irakissa laajoja aluevaltauksia tehnyt Islamilainen valtio, arabiankieliseltä akronyymiltään Daesh, puhuttaa paljon Jordaniassa. Ystäväni ei suinkaan ole ainoa joka on tehnyt saman huomion: Jos Syyriassa Islamilaisen valtion militanttien on suhteellisen vaikeaa löytää länsimaalaisia kidnapattavakseen, niin vain muutaman tunnin automatkan päässä Hashemiittien kuningaskunnan pääkaupungissa Ammanissa heitä odottaisi todellinen buffet-tarjoilu amerikkalaisia ja muita länsimaalaisia. Niinpä kun Yhdysvallat julisti kokoavansa koalition sotaan IS:ää vastaan ja Jordania ilmoitti liittyvänsä koalitioon, julkaisi Yhdysvallat kaikille Jordaniassa oleskeleville kansalaisilleen tiedotteen jossa kehotetaan erityiseen varovaisuuteen. Myös Jordanian armeijan, poliisin ja tiedustelupalvelun kohonneet turvatoimet näkyvät mediassa ja kaduilla.

Pari viikkoa myöhemmin vierailen Eid Al-Adhan (yhden islamin suurimmista juhlapyhistä) ensimmäisenä päivänä suomalaisen tuttavani isäntäperheen luona. Kun taksini kurvaa Umm-Udheinan yläluokkaisessa naapurustossa sijaitsevan talon pihaan, huomaan ystäväni seisovan kadulla juttelemassa siviiliautossa istuvien miesten kanssa. Kun hän näkee taksini, kiinnittää hän huomionsa autosta minuun, astuu tervehtimään ja johdattamaan minut sisään. En tietenkään kiinnitä siviiliautoon mitään huomiota. Myöhemmin, perinteisen Mansef-aterian (Jordanian kansallisruoka)  jälkeen, istumme perheen olohuoneessa siemailemassa teetä ja ystäväni ottaa tapauksen esille. “Kun olin kadulla odottamassa sinua, pysähtyi viereeni auto. Autossa istuneet miehet kysyivät arabiaksi jotain poliisista, ja vastasin ettei minulla ole poliisin numeroa enkä tiedä mistä nyt poliisin saisi käsiinsä. Ymmärsin selvästi väärin, sillä he tempaisivat esiin poliisin tunnusmerkkinsä ja kysyivät henkilöllisyystodistustani. Ryhdyin selittämään että passini on sisällä talossa, mutta siinä vaiheessa taksisi kurvasi pihaan, ja he päästivät minut liikkeelle.” Isäntäperheen isä naurahtaa ja selittää että turvallisuusviranomaiset ovat viimeaikoina partioineet tavallista ahkerammin erityisesti yläluokkaisemmissa naapurustoissa. “He etsivät daeshia. Jos olet tarkkaavainen niin huomaat että joka korttelissa on autollinen siviilipoliiseja”, hän toteaa.

Jordanian turvallisuuspalvelut todellakin ovat kiristäneet toimiaan epäiltyjä Islamilaisen valtion kannattajia kohtaan, ja uusista pidätyksistä uutisoidaan mediassa lähes viikoittain. Toisaalta myös liikettä vankiloista ulospäin on tapahtunut. Kun syyskuussa jordanialainen tuomioistuin vapautti kuuluisan salafistisaarnaajan Abu Qatadan terrorismisyytteistä,  liikkui kaduilla ja medioissa huhu jonka mukaan vapautuksen takana olisi ollut se, että Al-Qaeda verkostoon identifioituva Abu Qatada on julkisuudessa kritisoinut esimerkiksi Islamilaisen valtion militanttien suorittamia teloituksia islaminuskon vastaisina. Huhu kertoo siis, että Abu Qatadan vapautuksen tarkoituksena olisi voimistaa konservatiivisten salafimuslimien keskuudessa Islamilaiseen valtioon kriittisesti suhtautuvia äänenpainoja, ja siten heikentää IS:n kannatusta Jordaniassa.

Istun erään toisen ammanilaisen ystäväni kanssa jälleen erästä toista torstai-iltaa Ammanin vanhassa keskustassa sijaitsevassa araq-kuppilassa. Keskustelumme kaartelee politiikan ja uskonnon teemoissa, ja väistämättä ennen pitkää päätyy Islamilaiseen valtioon. Ystäväni kysyy minulta “No, mitä ajattelet Daeshista?”. Vastaan että tietysti Islamilaisen valtion takfiri-salafistit ovat minulle poliittinen vihollinen ja kauhistus, mutta mielestäni väkivaltainen uskonnollinen fanatismi ei ole mikään Lähi-idälle tai islamille erityinen ilmiö. Äärioikeistolaista uskonnollista fanatismia näkyy tänä päivänä niin Burman buddhalaisten muslimivainoissa, Intian hindunationalismissa kuin Amerikan ja Euroopan kristillisessä äärioikeistossa, ja sen globaali nousu on minusta todella vaarallinen ilmiö. Ystäväni nyökkää ja sanoo, “Joo, näitkö uutisista sen muslimioppineiden esseen, jossa he romuttavat Daeshin?”.  Olin lukenut tästä syyskuussa julkaistusta kirjeestä, jossa arvostetut islamin oppineet ympäri maailman hyökkäävät teologisin argumentein Islamilaista valtiotavastaan. Myöhemmin olen törmännyt siihen monissa IS:ää käsitelleissä keskusteluissa. Monet keskustelukumppanini tuntuvat vieneet uskonoppineiden johtopäätökset pidemmälle, kuten eräs totesi minulle: “Daeshin jäsenet eivät ole muslimeita.”

Vaikka Islamilaisen valtion menestys Syyriassa ja Irakissa ei näy suoraan Ammanin katukuvassa, on sen läheisyys tunnistettavissa monista merkeistä. Liikkeellä on oma kannattajakuntansa myös Jordaniassa vaikutusvaltaisten salafisti-islamistien keskuudessa, ja kenties Ammanin kaduilla ja kapakoissa järjestöstä heitettävän huumorin takana näkyy tietty hermostuneisuus. Ja vaikka vauraassa pääkaupungissa Ammanissa liikkeellä ei liene juurikaan kannatusta, taloudellisesta kehityksestä sivuun jääneissä maakuntakaupungeissa osa maan hallintoa vastaan kohdistuvasta kritiikistä saattaa ohjautua radikaalimpien islamistien suuntaan. Toistaiseksi, ja todennäköisesti tulevaisuudessakin, Ammanin kahviloissa ja kapakoissa kuitenkin vain seurataan silmä tarkkana naapurimaista kantautuvia uutisia, luetaan ajoittaisista turvallisuuspalvelun suorittamista pidätyksistä, keksitään uusia IS-vitsejä ja naureskellaan niille hermostuneesti.

Samuli Lähteenaho on Lähi-itään erikoistuva sosiaali- ja kulttuuriantropologian opiskelija Helsingin yliopistosta. Hän viettää tämän syksyn Jordanian  pääkaupungissa Ammanissa opiskelemalla arabiaa FIME:n apurahalla.