Ramadan-sarjat viihdyttävät, vihastuttavat – ja ottavat kantaa

Teksti: Päivi Miettunen
Kirjoittaja työskentelee FIMEn tutkijakoordinaattorina Libanonissa.

Paastokuukausi Ramadan kokoaa perheet ja suvut iltaisin yhteen paitsi ruokapöydän, myös tv:n ääreen. TV-kanavien kannalta Ramadan on sesonkiaikaa, jolloin katsojille tarjotaan uusimmat sarjat seurattavaksi – vanhoja suosikkejakaan unohtamatta. Sarjat ovat usein 30 jakson mittaisia: yksi jakso jokaiselle illalle. Tällainen standardimitta vaikuttaa tietysti myös juoneen ja kerronnan tyyliin.

Komediaa, toimintaa, jännitystä, romantiikkaa – valinnanvaraa riittää. Ehkä tunnetuimpia – ja usein myös suurimmalla budjetilla valmistettuja – ovat historialliset sarjat. 2000-luvun alkupuolella Syyria oli näiden arabien ja islamin historian tunnettuja hahmoja kuvaavien sarjojen kruunaamaton kuningas. Oman sarjansa saivat niin esi-islamilainen runoilija Imru al-Qays, ayyubididynastian perustaja ja Jerusalemin valloittaja Salah al-Din (Saladin), kuin Cordoban kalifaatin emiiri Abd al-Rahman I.

Sarjoja tutkinut Dick (2005) [i] on todennut, että nämä sarjat eivät suinkaan olleet aihevalinnoissaan täysin sattumanvaraisia. Mm. Saladinista kertova sarja ilmestyi al-Aqsa -intifadan aikana. Loppuhuipennuksessa Saladin katselee valloittamaansa Jerusalemia samalla, kun kaupunkiin palaavat pakolaiset rukoilevat kaupungin porteilla. Kuva sulautuu toiseen, ja näkökulma siirtyy 1900-luvulle. Palestiinalaisten itsenäisyystaistelu vertautuu peittelemättä keskiajan taisteluihin. Muluk al-Tawa’if -sarjassa Dick havainnoi, miten Andalusian korruptoituneet hallitsijat keskittyvät juhlimiseen, hovijuonitteluun ja vaurauksien keräämiseen, ajaen vähitellen valtakunnan tuhoon. Piikin kohdetta ei tarvinne kauaa miettiä.

Syyrian sota romahdutti maan sarjatuotannon. Tänä päivänä tuotantoa on siirtynyt paljon mm. Persianlahden valtioihin. Jordania on myös aktiivinen sarjojen tuottaja, ja sen erikoisaloihin kuuluvat nostalgiset beduiinidraamat. Tämän vuoden ramadan-sarjoista yksi puhutuimmista on ollut “Orkidea”, joka kunnianhimoisesti nimettiin “Arabimaiden Valtaistuinpeliksi”. Sarjan takaa paljastuu ohjaajakonkari, syyrialainen Hatem Ali. Sosiaalisessa mediassa levisivät kuvat, joissa Orkidean hahmoja verrattiin Game of Thrones -sarjan henkilöihin[ii]. Loppujen lopuksi yhteys jää melko etäiseksi. Rinnastus kuitenkin osoittaa, että sarjojen tuottajat ovat hyvin tietoisia länsimaisten sarjojen (kuten Valtaistuinpeli ja Viikingit) suuresta suosiosta arabimaissa, ja haluavat houkutella nuoret katsojat arabisarjojen pariin.

Kuvakaappaus Taistelu hiekalla -sarjasta

Toisin kuin turkkilaisten saippuaoopperoiden tekijät[iii], arabiankielisten ramadan-sarjojen tuottajat eivät ole tähän mennessä osoittaneet suurempaa kiinnostusta tavoitella kansainvälistä katsojakuntaa. Kohdeyleisö on vahvasti arabimaailmassa. Muutamia poikkeuksiakin toki on. Suurella budjetilla ja nimekkäällä näyttelijäkunnalla tuotettu, 1700-luvun beduiiniheimojen välisiä taisteluita kuvannut “Sera’ ‘ala al-remal” (‘Taistelu hiekalla’) sai paljon huomiota, ja siitä povattiin jopa kansainvälistä menestystä. Olihan sarjaa ollut visioimassa myös Dubain emiiri Mohammed bin Rashid al-Maktoum, jonka runoja sarjassa esitettiin. Menestys jäi kuitenkin melko vähäiseksi.

Parhaiten maailmalla lienee menestynyt “Omar ibn al-Khattab”. Sarja herätti paljon huomiota ja närkästystäkin kuvatessaan merkittävää islamin historian hahmoa – toista kalifia. Vaikka näkökulma on Omarin, sarja keskittyy kuvaaman islamin alkuvaiheita ja seurailee juonen puolesta mm. Ibn Hishamin Profeetan elämänkertaa. Perinteen mukaisesti Profeetta Muhammedia ei sarjassa näytetä, vaikka hän on vahvasti läsnä. Toisinaan tapahtumia kuvataan suoraan hänen näkökulmastaan, kuin hänen silmiensä kautta nähtynä. Omar on tekstitetty mm. englanniksi, espanjaksi ja indonesiaksi, ja se selvästi pyrkii tavoittamaan muslimiyleisöä myös arabimaiden ulkopuolella.[iv]

Tämänvuotisista sarjoista länsimaihin suuntaa kenties kohutuin ja paljon keskustelua herättänyt MBC:n tuottama “Gharabib su’ud” (“Mustat varikset”). Englanniksi tekstitetty versio kustakin jaksosta ilmestyy nähtäväksi verkkoon yhtä aikaa alkuperäisen kanssa. Voi olla, että sarja yrittää tavoitella länsimaisia katsojiakin, mutta todennäköisemmin yleisöksi houkutellaan ensisijaisesti Euroopan ja Yhdysvaltojen muslimeja, jotka eivät osaa sujuvasti (tai juuri lainkaan) arabiaa. Tekijät ovat valinneet kuvattavaksi harvinaisen rankan ja ajankohtaisen aiheen – ISIS -järjestön. Pääosassa ja tarinan kuljettajina ovat järjestön parissa toimivat naiset. Vaikka tarina on fiktiivinen, ovat taustalla todelliset kokemukset ja silminnäkijöiden kertomukset järjestön toiminnasta. Sarja ei kaihda raakojakaan teemoja, vaan jaksoissa käsitellään niin joukkoteloituksia, jesidiorjien asemaa, lasten seksuaalista hyväksikäyttöä kuin itsemurhaiskujakin.

Kohuttu Mustat varikset -sarja käsittelee Isis-järjestön parissa toimivia naisia. Kuva: MBC

Näkökulma on vahvasti kriittinen ja ISIS-vastainen. Ryhmässä tärkeissä rooleissa olevat henkilöt kuvataan vallanhimoisiksi, ahneiksi ja moraalittomiksi. Järjestöön sarjan alussa liittyvät saavat tarinan edetessä yksi toisensa jälkeen huomata, että Islamilainen valtio ei ollutkaan paratiisi maan päällä. Into, aatteen palo ja taistelutahto hiipuvat valheiden, kaksinaismoraalin ja julmuuksien paljastuessa. Silti kirjoittajilta löytyy myös halua ymmärtää järjestöön liittyviä: jokaisella on henkilökohtaiset motiivinsa ja syynsä, ja näitä taustoja myös avataan sarjan aikana.

“Mustat varikset” on lähtenyt taisteluun ISISiä vastaan yhdessä sen aktiivisimmista toimintaympäristöistä – mediassa. Myös sarjassa “sähköinen jihad” näytetään jatkuvasti keskeisenä osana järjestön toimintaa. Tämä taistelu ei ole mitenkään riskitöntä: sarjan tekijät ja näyttelijät ovat kertoneet saaneensa tappouhkauksia.[v]

Historiallisissa sarjoissa puhutaan usein selkeää ja huoliteltua standardiarabiaa, kun taas lähihistoriaan ja nykypäivään sijoittuvat sarjat käyttävät murteita. Mustissa variksissa kuullaan lukuisia eri murteita, mikä heijastelee ISIS-järjestön kansainvälisyyttä. Arabian opiskelijalle sarjat tarjoavat siis kätevän keinon kehittää kielen ymmärtämistä. Vanhempia sarjoja löytyy kattavasti Youtubesta ja uusimmatkin sarjat ovat usein katsottavissa tv-kanavien kotisivuilla. Länsimaisiin sarjoihin tottuneelle arabialainen tv-draama voi joskus tuntua hitaammin etenevältä ja venytetyltä. Dramaattiset hidastukset ja tunteelliset kohtaukset ovat toistuvia tehokeinoja. Näihin piirteisiin tottuu kuitenkin ajan mittaan, ja parhaimmillaan sarjat voivat olla varsin koukuttavia.


[i] Marlin Dick (2005): Arab Television Drama and Comedy and the Politics of the Satellite Era. https://web.archive.org/web/20121231090255/http://www.tbsjournal.com:80/Archives/Fall05/Dick.html

[ii] http://stepfeed.com/there-s-a-new-arabic-series-copying-game-of-thrones-4203

[iii] https://mosaiikki.wordpress.com/2016/11/29/rakkautta-dramatiikkaa-ja-soft-poweria-turkkilaiset-saippuaoopperat-valloittavat-maailmaa/

[iv] https://www.scribd.com/doc/231024116/Omar-Ibn-Khattab-MBC-TV-Series-Study-Guide

[v] https://www.ansamed.info/ansamed/en/news/nations/lebanon/2017/05/31/isis-threatens-producers-cast-of-black-crows-tv-show_5dbc97bc-9a68-483a-8fc5-d4c0c500ff17.html

 

Advertisements

Miten IS näkyy ja kuuluu Jordanian pääkaupungissa?

Samuli Lähteenaho

Istun ystävieni kanssa erästä torstaista alkuiltaa länsiammanilaisen kapakan terassilla nauttimassa happy-hour -tarjouksista. Ravintolan asiakaskunta on hyvin kansainvälinen, suurin osa väestä näyttää taustaltaan eurooppalaisilta tai pohjoisamerikkalaisilta. Viereisessä pöydässä istuu suuri seurue, jonka päättelemme olevan töissä YK:lla, todennäköisesti YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:ssä. Näky on melko tavallinen monissa Ammanin anniskeluravintoloissa, sillä kaupungissa asuu suuret määrät länsimaalaisia työskentelemässä ja opiskelemassa, vaikka varsinaisia turisteja ei näin loppukesästä juurikaan näy. Seurueessamme istuva ammanilainen ystävämme heittää vitsin: “Tiedättekö miksi tätä sanotaan? Tämä on ISIS-piknik.”

Vitsin taustalla kummittelevat viimeaikaiset mediakuohunnat Islamilaisen valtion etenkin Syyriassa suorittamista länsimaalaisten journalistien ja avustustyöntekijöiden kidnappauksista ja teloituksista. Syyriassa ja Irakissa laajoja aluevaltauksia tehnyt Islamilainen valtio, arabiankieliseltä akronyymiltään Daesh, puhuttaa paljon Jordaniassa. Ystäväni ei suinkaan ole ainoa joka on tehnyt saman huomion: Jos Syyriassa Islamilaisen valtion militanttien on suhteellisen vaikeaa löytää länsimaalaisia kidnapattavakseen, niin vain muutaman tunnin automatkan päässä Hashemiittien kuningaskunnan pääkaupungissa Ammanissa heitä odottaisi todellinen buffet-tarjoilu amerikkalaisia ja muita länsimaalaisia. Niinpä kun Yhdysvallat julisti kokoavansa koalition sotaan IS:ää vastaan ja Jordania ilmoitti liittyvänsä koalitioon, julkaisi Yhdysvallat kaikille Jordaniassa oleskeleville kansalaisilleen tiedotteen jossa kehotetaan erityiseen varovaisuuteen. Myös Jordanian armeijan, poliisin ja tiedustelupalvelun kohonneet turvatoimet näkyvät mediassa ja kaduilla.

Pari viikkoa myöhemmin vierailen Eid Al-Adhan (yhden islamin suurimmista juhlapyhistä) ensimmäisenä päivänä suomalaisen tuttavani isäntäperheen luona. Kun taksini kurvaa Umm-Udheinan yläluokkaisessa naapurustossa sijaitsevan talon pihaan, huomaan ystäväni seisovan kadulla juttelemassa siviiliautossa istuvien miesten kanssa. Kun hän näkee taksini, kiinnittää hän huomionsa autosta minuun, astuu tervehtimään ja johdattamaan minut sisään. En tietenkään kiinnitä siviiliautoon mitään huomiota. Myöhemmin, perinteisen Mansef-aterian (Jordanian kansallisruoka)  jälkeen, istumme perheen olohuoneessa siemailemassa teetä ja ystäväni ottaa tapauksen esille. “Kun olin kadulla odottamassa sinua, pysähtyi viereeni auto. Autossa istuneet miehet kysyivät arabiaksi jotain poliisista, ja vastasin ettei minulla ole poliisin numeroa enkä tiedä mistä nyt poliisin saisi käsiinsä. Ymmärsin selvästi väärin, sillä he tempaisivat esiin poliisin tunnusmerkkinsä ja kysyivät henkilöllisyystodistustani. Ryhdyin selittämään että passini on sisällä talossa, mutta siinä vaiheessa taksisi kurvasi pihaan, ja he päästivät minut liikkeelle.” Isäntäperheen isä naurahtaa ja selittää että turvallisuusviranomaiset ovat viimeaikoina partioineet tavallista ahkerammin erityisesti yläluokkaisemmissa naapurustoissa. “He etsivät daeshia. Jos olet tarkkaavainen niin huomaat että joka korttelissa on autollinen siviilipoliiseja”, hän toteaa.

Jordanian turvallisuuspalvelut todellakin ovat kiristäneet toimiaan epäiltyjä Islamilaisen valtion kannattajia kohtaan, ja uusista pidätyksistä uutisoidaan mediassa lähes viikoittain. Toisaalta myös liikettä vankiloista ulospäin on tapahtunut. Kun syyskuussa jordanialainen tuomioistuin vapautti kuuluisan salafistisaarnaajan Abu Qatadan terrorismisyytteistä,  liikkui kaduilla ja medioissa huhu jonka mukaan vapautuksen takana olisi ollut se, että Al-Qaeda verkostoon identifioituva Abu Qatada on julkisuudessa kritisoinut esimerkiksi Islamilaisen valtion militanttien suorittamia teloituksia islaminuskon vastaisina. Huhu kertoo siis, että Abu Qatadan vapautuksen tarkoituksena olisi voimistaa konservatiivisten salafimuslimien keskuudessa Islamilaiseen valtioon kriittisesti suhtautuvia äänenpainoja, ja siten heikentää IS:n kannatusta Jordaniassa.

Istun erään toisen ammanilaisen ystäväni kanssa jälleen erästä toista torstai-iltaa Ammanin vanhassa keskustassa sijaitsevassa araq-kuppilassa. Keskustelumme kaartelee politiikan ja uskonnon teemoissa, ja väistämättä ennen pitkää päätyy Islamilaiseen valtioon. Ystäväni kysyy minulta “No, mitä ajattelet Daeshista?”. Vastaan että tietysti Islamilaisen valtion takfiri-salafistit ovat minulle poliittinen vihollinen ja kauhistus, mutta mielestäni väkivaltainen uskonnollinen fanatismi ei ole mikään Lähi-idälle tai islamille erityinen ilmiö. Äärioikeistolaista uskonnollista fanatismia näkyy tänä päivänä niin Burman buddhalaisten muslimivainoissa, Intian hindunationalismissa kuin Amerikan ja Euroopan kristillisessä äärioikeistossa, ja sen globaali nousu on minusta todella vaarallinen ilmiö. Ystäväni nyökkää ja sanoo, “Joo, näitkö uutisista sen muslimioppineiden esseen, jossa he romuttavat Daeshin?”.  Olin lukenut tästä syyskuussa julkaistusta kirjeestä, jossa arvostetut islamin oppineet ympäri maailman hyökkäävät teologisin argumentein Islamilaista valtiotavastaan. Myöhemmin olen törmännyt siihen monissa IS:ää käsitelleissä keskusteluissa. Monet keskustelukumppanini tuntuvat vieneet uskonoppineiden johtopäätökset pidemmälle, kuten eräs totesi minulle: “Daeshin jäsenet eivät ole muslimeita.”

Vaikka Islamilaisen valtion menestys Syyriassa ja Irakissa ei näy suoraan Ammanin katukuvassa, on sen läheisyys tunnistettavissa monista merkeistä. Liikkeellä on oma kannattajakuntansa myös Jordaniassa vaikutusvaltaisten salafisti-islamistien keskuudessa, ja kenties Ammanin kaduilla ja kapakoissa järjestöstä heitettävän huumorin takana näkyy tietty hermostuneisuus. Ja vaikka vauraassa pääkaupungissa Ammanissa liikkeellä ei liene juurikaan kannatusta, taloudellisesta kehityksestä sivuun jääneissä maakuntakaupungeissa osa maan hallintoa vastaan kohdistuvasta kritiikistä saattaa ohjautua radikaalimpien islamistien suuntaan. Toistaiseksi, ja todennäköisesti tulevaisuudessakin, Ammanin kahviloissa ja kapakoissa kuitenkin vain seurataan silmä tarkkana naapurimaista kantautuvia uutisia, luetaan ajoittaisista turvallisuuspalvelun suorittamista pidätyksistä, keksitään uusia IS-vitsejä ja naureskellaan niille hermostuneesti.

Samuli Lähteenaho on Lähi-itään erikoistuva sosiaali- ja kulttuuriantropologian opiskelija Helsingin yliopistosta. Hän viettää tämän syksyn Jordanian  pääkaupungissa Ammanissa opiskelemalla arabiaa FIME:n apurahalla.