Lähde nojatuolimatkalle Iraniin, Vanhan testamentin jäljille

Profeetta Danielin hautamonumentti Shushissa, joka on yksi maailman vanhimpia kaupunkeja.

Teksti ja kuvat: Harri Kämäräinen
Kirjoittaja on Suomen Iranin suurlähettiläs Teheranissa.

Teksti on julkaistu aiemmin Kirkko ja kaupunki -lehdessä.

Ennen muuttoani Iraniin päätin lukea Koraanin. Ajattelin, että islamilaisessa yhteiskunnassa on syytä tuntea islaminuskon pyhä kirja. Sen kautta on varmasti helpompi ymmärtää monia nykypäivän ilmiöitä. Tuolloin en vielä osannut aavistaa, miten moni muu teos toimisi minulle avaimena Iranin ymmärtämiseen. Tutustuessani maan historiallisiin kohteisiin ovat oppaani usein viitanneet kirjaan, johon en ollut odottanut törmääväni Iranissa – Raamatun Vanhaan testamenttiin.

Tunnustan kuuluvani niihin, joille Vanha testamentti jäi kouluaikana etäiseksi. Uskonnon tunneilta mieleen jäivät lähinnä oudot, vaikeaselkoiset nimet ja paikkakunnat, jotka olisivat pikemminkin voineet olla tieteiselokuvasta tai fantasia-kirjallisuudesta kuin todellisesta elämästä: Ahasveros, Nebukadnessar, Belsassar, Pahat-Mooab.

Vasta Iranissa Vanhan testamentin kirjat alkoivat avautua.

Apadana-hallintopalatsin raunioita Persepoliissa.

Persepoliin raunioilla

Seison vuoren kupeella ja katselen edessäni aukeavan Apadana-hallintopalatsin raunioita. Vuorten takaa nousevat aamuauringon säteet valaisevat vaaleat pylväsrivistöt. Oppaani, shirazilainen arkeologian opiskelija, kertoo, että 2500 vuotta sitten täältä hallittiin puolta maailmaa. Kuningas Kyyros II Suuri (576–529 e.Kr.) johti historian ensimmäistä maailmanvaltaa, joka ulottui Välimereltä Indus-virralle. Persepolis (Pasargadae) oli valtakunnan sydän.

Raamatussa mainitaan Persian kuningas Kyyros yli kolmessakymmenessä kohdassa, ja hänet nostetaan messiaaniseen asemaan. Tuon ajan israelilaisille Kyyros oli vapauttaja (messias), sillä hän vapautti juutalaiset Babylonian pakkosiirtolaisuudesta, jonne Israelin kansa oli karkotettu Jerusalemin valtauksen (597 e.Kr.) jälkeen.

Oppaani siteeraa Esran kirjan ensimmäistä lukua:

“Näin sanoo Kyyros, Persian kuningas: Herra, taivaan Jumala, on antanut minulle kaikki maan valtakunnat. Hän on nyt käskenyt minun rakentaa itselleen temppelin Juudan Jerusalemiin. Kaikkien teidän, jotka kuulutte hänen kansaansa, tulee lähteä Juudan Jerusalemiin rakentamaan Herran, Israelin Jumalan, temppeliä. Olkoon teidän Jumalanne teidän kanssanne! Herra on Jumala, jonka asuinsija on Jerusalem. Kaikkialla, missä tämän kansan jäseniä yhä elää muukalaisina, tulee paikkakunnan asukkaiden antaa heille mukaan hopeaa ja kultaa ja tavaraa ja karjaa sekä muita lahjoja Jerusalemiin rakennettavaa Herran temppeliä varten.”

Tarinaa kuunnellessa iranilaisten yhä suuresti kunnioittama kuningas Kyyros muuttuu yllättäen eläväksi. Rauniot heräävät henkiin. Alan ymmärtää, mihin hänen suuruutensa perustuu.

Pidot gobeliinissa

Teheranissa sijaitsevan Iranin viimeisen shaahin Reza Pahlavin palatsin, Niavaranin, sisääntuloaulassa vierailijat vastaanottaa seinänkokoinen ranskalaisgobeliini. Gobeliinin aiheena on Esterin pidot. Aihe ei ole sattumaa, pidettiinhän nuo antiikin kuuluisat juhlat juuri muinaisessa Persiassa, kuningas Kserkseen hovissa.

Opaskirjani ohella turvaudun tällä kertaa itse Vanhaan testamenttiin, jonka Esterin kirjan ensimmäinen luku vie minut vuosituhanten taa:

“Tämä tapahtui kuningas Kserkseen aikana, sen Kserkseen, joka hallitsi sataakahtakymmentäseitsemää maakuntaa Intiasta Nubiaan saakka. Kserkses piti siihen aikaan hoviaan Susan kaupungissa, ja kolmantena hallitusvuotenaan hän järjesti pidot ruhtinailleen ja ylimmille virkamiehilleen. Kaikki Persian ja Meedian sotapäälliköt, ylimykset ja maaherrat olivat saapuvilla, ja päivästä toiseen, kaikkiaan kuuden kuukauden ajan, hän esitteli heille valtakuntansa loistoa ja mahtia, sen aarteita ja rikkauksia.”

Kuningas Kserkseen maineikkaat kekkerit ajoittuvat vuosille 485–465 e.Kr. Jos muinaiset persialaiset olivat kuuluisia juhlistaan jo tuolloin, on perinne säilynyt meidän päiviimme asti. Olipa kyse häistä tai hautajaisista, merkkipäivien vietosta tai persialaisesta uudesta vuodesta, nowroozista, iranilaiset osaavat juhlia. Juuri perhe- ja sukujuhlissa iranilaisten ilonpito ja seurallisuus nousevat pinnalle. Yli kolmetuhatta vuotta vanhaa perinnettä, persialaista uutta vuotta, juhlitaan Iranissa yhä peräti kolmentoista vuorokauden ajan.

Kaunis Ester, kuin tähti

Paitsi juhlistaan, Kserkseen valtakausi on jäänyt historiaan juutalaisten vapautumisesta. Siihen kytkeytyy kauniin Esterin tarina.

Persiassa, Susan linnassa vaikutti juutalainen mies nimeltä Mordokai. Hänet oli karkotettu Jerusalemista muiden juutalaisten mukana. Mordokai oli orvon serkkutyttärensä Esterin kasvatti-isä. Siten Ester päätyi kuningas Kserkseen hoviin, ja suloisesta nuoresta naisesta tuli pian Persian kuninkaan suosikki. Kuningas kruunasi Esterin kuningattareksi ja järjesti jälleen suuret pidot – tällä kertaa Esterin kunniaksi. Kuningas myönsi maakunnille veronkevennyksiä ja jakelutti lahjoja, kuninkaalliseen tapaansa (ks. lisää: Esterin kirja 2:5).

Tapahtumat Persian hovissa 400-luvulla e.Kr. ovat sittemmin innoittaneet lukuisia taiteilijoita, muun muassa Rembrandtia, Sebastiano Riccia ja mitä ilmeisimmin myös keskieurooppalaisia gobeliininkutojia.

Tuonkin ajan poliitikoilla oli oppositionsa – niin myös kuninkaalla.  Kuninkaan hovin pääministeri, korkea-arvoinen ruhtinas Haaman, halusi tuhota juutalaiset, nuo vieraan uskonnon harjoittajat. Mutta Ester, joka kasvatti-isänsä tapaan tunnusti Mooseksen uskoa, järjesti kuninkaalle pidot.

Tunnelma pidoissa oli korkealla, ja kuninkaalla oli ilmeisen lystiä, sillä Kserkses lupasi täyttää Esterin toiveen, mitä tahansa hän pyytäisikään. Niinpä Ester pyysi juutalaisille samat oikeudet kuin muille. Persian kuningas Kserkses piti lupauksensa. Esterin kasvatti-isälle Mordokaille Kserkses antoi ylennyksen ja ”juutalaisille oli tullut onni, ilo, riemu ja kunnia”.

Juutalaiset ympäri maailmaa viettävät yhä Esterin pelastamien juutalaisten muistoksi Purim-juhlaa, jonka nimi juontaa juurensa muinaisen persian kielen sanaan pur, arpa.

Jos Kserkseen linnassa olisi tanssittu tähtien kanssa, olisi Ester varmasti ollut yksi heistä. Germaanisten kielten sanathan star, Sterne, stjärna polveutuvat muinaispersian tähteä tarkoittavasta sanasta setar, Ester.

Paitsi juutalaisten historiasta, tapahtumat Persiassa 2500 vuotta sitten antavat meille viitteitä myös Persian kuninkaiden suhtautumisesta vähemmistöihin, uskontoihin ja kulttuureihin. Persian kuninkaita on pidetty suvaitsevaisina ja edistyksellisinä, koostuihan Persian valtakunta useista eri kansallisuuksista. Etnisten persialaisten osuus oli 25-miljoonaisesta väestöstä vain kymmenen prosenttia. Valtakunnan monimuotoisuutta on pidetty rikkautena ja yhtenä syynä siihen, että se kukoisti peräti parinsadan vuoden ajan.

Esterin ja Mordokain hauta Hamedanin kaupungissa.

Esterin haudalla

Tarina Esteristä ja Mordokaista innoitti minut matkustamaan 360 kilometriä Teheranista lounaaseen, Hamedanin kaupunkiin, jonne lähdin etsimään Esterin ja Mordokain hautaa. Kauaa ei tarvinnut kaupungin katuja harhailla, sillä kaikki kaupunkilaiset näyttivät tuntevan tien hautapaikalle.

Rauhallisten sivukatujen takaa löytyi mausoleumi ja sen vierestä pikkuruinen synagoga. Synagogaan tuoduista muistoesineistä päätellen hautapaikka on juutalaisille yhä tärkeä pyhiinvaelluskohde.

Hamedanin kaupunki on ollut keskeinen paikka Iranin historiassa. Antiikin aikana Ecbatana-nimellä tunnettu kaupunki oli muinaisen Persian valtakunnan ensimmäinen pääkaupunki. Koska ilmasto korkealla Zagros-vuorilla sijaitsevassa Ecbatanassa oli talvisin kylmä, päätti kuningas Dareios I perustaa talvipääkaupungin Shushiin, noin 400 kilometriä Hamedanista etelään.

Niin myös Esterin elämä keskittyi näiden kahden kaupungin ympärille. Siispä jatkan matkaani Hamedanista eteläiseen Khuzestanin maakuntaan ja Shushin kaupunkiin.

Sisällä Esterin ja Mordokain synagogassa.

Shush – Danielin kaupunki

Shush, joka Raamatussa tunnetaan nimellä Susa, on yksi maailman vanhimpia kaupunkeja. Vanhassa testamentissa Susa mainitaan peräti 22 kertaa. Susassa Ester emännöi myös kuuluisat pitonsa Persian kuninkaalle.

Kuten kaikkialla Iranissa, Shushissakin jatketaan arkeologisia kaivauksia. Hiekkakumpujen ja rakennusten alta löytyy aina vain uusia muistoja menneisyydestä, ja arkeologit pääsevät jatkamaan palapeliään.

Vuonna 1884 ryhtyivät ranskalaiset arkeologit kaivamaan 35 metriä korkeaa kumpua, jonka alta paljastuivat 5000 vuotta vanhan kaupungin rauniot. Vuosituhansien ajan kaupunki on ollut tärkeä kauppapaikka ja solmukohta. Täällä kävivät läntiset sumerit kauppaa Indus-virralta saapuneiden kauppiaiden kanssa. Muun muassa Hammurabin (1728–1686 e.Kr.) lakia säilytettiin jonkin aikaa Shushin kaupungissa. Hammurabin lain kopioon voi nykyisin tutustua Iranin kansallismuseossa Teheranissa.

Profeetta Danielin hautamonumentti Shushissa.

Yksi kaupungin kukoistuskausista ajoittuu kuningas Dareios I:n kaudelle. Dareios päätti tehdä kaupungista valtakunnan hallinnollisen keskuksen vuonna 521 e.Kr. Mongolit tuhosivat kaupungin 1700 vuotta myöhemmin, jolloin myös antiikin Susa vaipui 600 vuoden uneen.

Esterin ohella Susan linnassa vaikutti yksi Vanhan testamentin viidestä profeetasta, Daniel. Daniel hoiti Persian kuninkaan hovissa korkeaa virkaa, ja perimätiedon mukaan hänet on myös haudattu Shushiin. Danielin nykyinen hautamonumentti pystytettiin 1100-luvulla, ja se muistuttaa jättiläismäistä sokeritoppaa.

Koska profeetta Daniel on tärkeä henkilö myös islaminuskoisille, on hautamonumentin ympärille rakennettu taidokkaasti koristeltu moskeija. Siten Danielin haudasta on muodostunut jälleen yksi paikka, jossa vanhat uskonnot kohtaavat. Hautamonumentti on suosittu pyhiinvaelluspaikka sekä islaminuskoisille että juutalaisille.

Kyyroksen ja Dareioksen mahtavista palatseista ei ole kovin paljoa jäljellä. Raunioita tutkiessa mielikuvitus pääsee liikkeelle – apuna Esterin kirjan tarkat havainnot. Antiikin “blogissaan” Ester kuvailee yksityiskohtaisesti linnaa:

“Pellava-, puuvilla- ja punasiniverhoja oli kiinnitetty valkoisilla pellavanauhaliinoilla ja purppuranpunaisilla nauhoilla hopeatankoihin ja valkomarmoripylväisiin. Kultaisia ja hopeisia lepovuoteita oli pihalla, joka oli laskettu vihreällä ja valkoisella marmorilla, helmiäisellä ja kirjavalla marmorilla. Juotavaa tarjottiin kulta-astioista, ja astiat olivat erimuotoiset, ja kuninkaan viiniä oli viljalti, kuninkaalliseen tapaan.” (Esterin kirja 1:6).

Passin historiaa Persiasta

Vuonna 2016 Eurooppaan saapui ennätysmäärä turvapaikanhakijoita Lähi-idästä. Lähi-itä tuli konkreettisesti meitä lähelle. Ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta historiassa, kun Lähi-idän kansat lähtevät liikkeelle. Matkustamiseen liittyvät esteet ovat puhuttaneet kansalaisia vuosituhansien ajan. Siitä esimerkkinä vaikkapa Nehemian keskustelu Persian kuninkaan Artakserkseen kanssa neljänneltä vuosisadalta e.Kr.:

”Kuningas ei ollut koskaan ennen nähnyt minua masentuneena, ja kun ojensin hänelle viinimaljan, hän kysyi: ’Miksi näytät noin surulliselta? Et kai sinä ole sairas? Varmaan jokin huoli painaa mieltäsi.’ Minä pelästyin kovin, mutta sanoin sitten kuninkaalle: ’Saakoon kuningas elää ikuisesti! Kuinka minä en näyttäisi surulliselta, kun kaupunki, jossa esi-isieni haudat ovat, on tuhottu ja sen portit poltettu?’

Kuningas kysyi: ’Mitä siis toivot minulta?’ Minä rukoilin taivaan Jumalaa ja vastasin: ’Jos sinä, kuningas, näet hyväksi, jos tahdot osoittaa suopeutta palvelijallesi, niin salli minun lähteä Juudaan rakentamaan uudelleen kaupunkia, jossa esi-isieni haudat ovat.’ Kuningas, jonka vieressä istui kuningatar, kysyi minulta: ’Kuinka kauan matkasi kestäisi? Milloin tulisit takaisin?’ Kun esitin suunnitelmani, kuningas hyväksyi sen ja antoi minulle luvan lähteä, ja minä lupasin palata sovittuun aikaan mennessä.

Sanoin kuninkaalle vielä: ’Jos sinä, kuningas, näet hyväksi, anna mukaani Eufratin länsipuolisen maakunnan maaherroille osoitetut käskykirjeet, jotta he sallisivat minun kulkea alueidensa läpi Juudaan. Samoin pyydän kirjettä kuninkaan metsien vartijalle Asafille, että hän toimittaisi minulle puuta temppelin portteja ja kaupungin muureja varten ja sitä taloa varten, johon asetun asumaan.’ Kuningas antoi minulle tällaiset kirjeet, sillä Jumalan suojaava käsi oli ylläni.” (Nehemian kirjan 2. luku)

Nehemian kirjassa selostettu tapaus on tiettävästi vanhin historiallinen dokumentti matkustusasiakirjan eli passin myöntämisestä.

Lännen ja idän kulttuurit kohtaavat

Muinaisen Persian historia ja Raamatun kertomukset osoittavat, että Persian ja Välimeren kulttuurit ja uskonnot olivat sidoksissa toisiinsa monin eri tavoin. Vuorovaikutus kautta vuosisatojen on ollut molemminpuolista.

Jos Vanhan testamentin kertomukset kuvailevat Persian historiaa tuon ajan silminnäkijöiden tallentamina, kertoo Uusi testamentti puolestaan siitä, millä tavoin Persian vanhat uskonnot ovat jättäneet jälkensä kristinuskoon. Esimerkkeinä vaikkapa Jeesuksen vuorisaarna tai kolme itämaan tietäjää, zarathustralaispappia, jotka vaelsivat lahjoineen Betlehemiin muinaisesta Persiasta. Zarathustralaistietäjistä, mageista, on myös suomen kieleen pesiytynyt sana ’magia’.

Vanha testamentti on ollut tärkeä tietolähde Iranin historiasta kiinnostuneille, sillä muinaisen Persian historiasta on säilynyt hyvin vähän kirjallista lähdeaineistoa. Tärkeimpinä lähteinä voidaan pitää ”historian isän”, kreikkalaisen Herodotoksen muistiinpanoja. Hänen jälkeensä tapahtumia ovat tallentaneet Thukydides ja Ksenofon.

On kuitenkin muistettava, että edellä mainitut edustavat persialaisten vastustajia sodissa, minkä vuoksi he historian kuvauksissaan tuskin ovat pyrkineet objektiivisuuteen. Siksi Vanhan testamentin kertomukset tarjoavat mielenkiintoisen lisän Iranin historiaan, vaikka edustavatkin vain yhden vähemmistön näkökulmaa.

Uskallan kuitenkin suositella kaikille, jotka suunnittelevat matkaa Iranin historiallisiin kohteisiin, oheislukemistona Vanhan testamentin tarinoita.

Teatterielämää Teheranissa

Joonas Maristo
Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa persialaisesta ja arabialaisesta historiankirjoituksesta ja sai vuonna 2016 FIMEn tutkijavieraluapurahaa tutkimukseensa Iranissa.

Iran on kunnostautunut monella kulttuurin alueella. Elokuvan saralla Abbas Kiarostami, Asghar Farhadi ja Jafar Panahi ovat kansainvälisesti tunnettuja. Samoin maailmalla tunnetaan rikas klassinen persialainen kirjallisuus; Hafez, Omar Khaiyyam, Maulana Rumi ja Ferdousi. Varsin harva kuitenkin tietää, millaisessa teatterin hurmassa nyky-Iranissa eletään.

Perinteistä iranilaista teatteria edustaa täzʿiye-perinne, joka tosin liittyy vain uskonnollisen muharram-kuun juhlallisuuksiin ja Huseinin (k. 680) marttyyrikuolemaan. Täzʿiye-näytöksissä käydään useiden näyttelijöiden voimin läpi Huseinin kuolemaan johtaneet tapahtumat, jotka määrittävät shiialaista uskonnollista kokemusta ja maailmankuvaa. Tähän perinteeseen kuuluu myös laulelmallisuutta, ja useat kohtaukset lauletaan.  Täzʿiye-perinteellä on siis toistaisesi hyvin rajattu käyttöyhteys, eikä siitä juuri ole ammennettu ideoita moderniin tai kokeilevaan teatteriin.

Toisaalta Iranissa ja erityisesti Teheranissa on kehittynyt rikas uuden ja kokeilevan teatterin kenttä. Satoja näytelmiä on käännetty persiaksi englannista mutta myös muista eurooppalaisista kielistä kuten ranskasta, venäjästä, saksasta ja italiasta, ja näytelmäkirjallisuuden klassikot tunnetaankin Iranissa hyvin. Esimerkiksi Ibsenin Peer Gynt on käännetty suoraan norjasta. Joistakin teatteriklassikoista kuten Anton Tšehovin Kirsikkapuistosta on useita käännöksiä, Shakespearen Hamletista tusinan verran. Myös Bertol Brechtiä, Samuel Beckettiä ja August Strindbergiä on käännetty.

Klassikoista tehdään myös omaperäisiä sovituksia. Esimerkiksi pari vuotta sitten Teheranissa pyörinyt Shakespearen Macbeth edusti uutta kokeilevaa teatteria; näytelmän teksti oli kokonaisuudessaan kirjoitettu uudestaan alkuperäisen pohjalta.  Syksyllä 2016 yksityisessä Vapaassa Teatterissa (te’ātr-e āzād) pyöri sovitus John Websterin (1580–1634) näytelmästä Malfin herttuatar. Lähes nelituntinen maratonesitys oli todella suosittu ja veti yli kolmekymmentä kertaa salin täyteen. Tyylinmukaisesti vanhasta englannista klassiselle persialle käännetty näytelmä oli rytmiltään ja näyttelijäsuorituksiltaan todellinen taidonnäyte. Puvustukseen oli panostettu, asuja oli paljon ja ne olivat kuin oopperan näyttämöltä.

Hamletin esityksestä Teheranissa /

Hamletin sovitus Teheranissa / Flickr CC 2016 Amir Safar

Ohjaaja Muhammad Rezai Rad oli hionut yksityiskohdat kohdilleen: Näyttelijöitä piinasi aina vähän väliä näkymätön kärpänen, joka laskeutui heidän kasvoilleen tai häiritsi vastanäyttelijän suoritusta. Kohtausten välissä lavan etupuolta raahusti ilveilijäkaksikko, humoristinen lisäys, joka käsikynkkää kävellen ja hihittäen parodioi edellisen kohtauksen näyttelijöitä, heidän ilmeitään, eleitään ja äänenpainojaan. Kaksi tai kolme kertaa näytelmän aikana vuorosanoja oli häivytetty pois. Näyttelijä aloittaa lauseen, vastanäyttelijä vastaa, mutta kesken lauseen ääni katoaa, vain huulet liikkuvat. Oikein ajoitettuna efekti saa katsojan höristämään korviaan: onko näyttelijältä mennyt ääni, pilaileeko ohjaaja katsojien kustannuksella vai onko kyse sensuurista? Kyse ei ollut sensuurista vaan ohjaajan tarkasti harkitusta sovituksellisesta yksityiskohdasta. Efekti toimi mainiosti; joskus hiljaisuus voi herättää, saada höristämään korvia.

Teheranin teatterielämää voi luonnehtia kokeilevaksi ja se elää nousukauttaan, vaikka valtiollisia tukijärjestelmiä vapaalle teatterille ei olekaan. Helmi-maaliskuussa 2016 Teheranissa pyöri 32 näytelmää, ja kaupungissa on pari- kolmekymmentä teatteria. Suurin osa on yksityisiä, lipputulojen varassa toimivia teattereita, sillä valtion tukijärjestelmää ei ole. Pienemmillä teattereilla ei välttämättä ole edes vakiintunutta osoitetta, vaan näytelmät toteutetaan projekti kerrallaan eri tiloissa, jotka vuokrataan harjoittelun ja esitysten ajaksi. On myös mahdollista, että jotkut pienet produktiot kiertävät joka esityskerta paikasta toiseen esityspaikkoinaan yksityiset olohuoneet, tyhjät varastorakennukset tai kahvilat. Aivan kuten Euroopassakin näyttelijöitä, ohjaajia ja käsikirjoittajia koulutetaan teatterikouluissa, jonne on kova tunku. Sisään otetaan vain murto-osa.

Ibsenin Rosmersholmin esityksestä Teheranissa / Flickr / CC 2010 hapal

Ibsenin Rosmersholmin esitys Teheranissa / Flickr CC 2010 hapal

Tapaan Teheranissa Teatr-e Šahrin eli kaupunginteatterin liepeillä sijaitsevassa kahvilassa Mohsen Abolhasanin. Hän on näyttelijä, kääntäjä, teatteriopettaja ja kulttuurintuottaja, joka valmistelee näytelmäsovitusta Sofi Oksasen kirjasta Kun kyyhkyset katosivat, jonka on tarkoitus tulla näyttämölle vuoden 2016 loppupuolella. Mohsen on myös kääntänyt suurta suosiota saaneen Alan Bennettin näytelmän The History Boys persiaksi. Näytelmä tulee teattereihin kesällä, ja mies itse näyttelee yhtä pääosaa ja vastaa koreografiasta.

Myös paikallisia näytelmäkirjailijoita on monia. Joulukuussa 2016 ensi-iltansa sai Narges Farshin kirjoittama monologi +963, joka kertoi Syyrian sodasta. Näytelmän keskipisteenä on Aleppon kaupunki ja nainen, joka odottaa miestään kotiin. Mies matkustaa Aleppoon muualta Syyriasta ja vaimo yrittää neuvoa tietä puhelimitse. Tien neuvominen osoittautuu kuitenkin vaikeaksi, sillä kaupunki on suurelta osin tuhoutunut. Kadunkulmassa sijainnut kauppa on pommitettu, keskusaukion kohdalla on vain syvä kuoppa eikä katujen nimiä enää lue missään. Näytelmä kertoo muistojen kaupungista, joka ei enää vastaa todellisuutta vaan on olemassa vain ihmisten mielessä. Mikä on todellinen kaupunki? Onko se kaupunki, jota ei enää ole, mutta jonka olemattomien maanmerkkien avulla nainen saattaa neuvoa aviomiehensä luokseen? Vai onko se hajalle pommitettu kaupunki, jonka kuoppia ja epämuodostumia nainen ei tunne, koska ei ole voinut poistua asunnostaan viikkokausiin? Koska maamerkit ovat vaihtuneet, mies eksyy eikä löydä perille.

Jos matkaa Iraniin, Teheranin teatterielämään kannattaa ehdottomasti tutustua. Kaikista Lähi-idän maista juuri Iranissa teatteri kukoistaa elinvoimaisimpana.

Teheranin kaupunginteatteri / Wikimedia Commons CC 2015 Rye-96

Teheranin kaupunginteatteri / Wikimedia Commons CC 2015 Rye-96