Matka Tahririn jälkeiseen Egyptiin

Severi Raja-aho
Kirjoittaja opiskelee Tampereen yliopiston Peace, Mediation and Conflict Research-maisteriohjelmassa.

Tahririn aukiota vartioivat poliisit tarkkailevat heidän ympärillään huristelevia autoja ja ihmisiä. Korkealle nostettu Egyptin lippu aukion keskellä kertoo paikan kansallisesta merkityksestä, sivukaduilta löytyvät graffitit muistuttavat vuoden 2011 keväällä tapahtuneesta kansannoususta. Yhdelle parvekkeelle on ripustettu lippu, jossa komeilee 1950- ja 1960-luvuilla Egyptiä hallinnut presidentti Gamal Abdel Nasser, toisaalla kaupanomistaja on ripustanut liikkeensä ikkunaan kuvan nykyisestä presidentistä Abdel Fattah el-Sisistä.

Suomen Lähi-idän instituutti järjesti yhdessä Helsingin yliopiston Lähi-idän opiskelijat ry:n kanssa kurssin, jossa tutustuttiin modernin Egyptin yhteiskuntaan. Matkustimme Kairoon, jossa perehdyimme aiheeseen luentojen, vierailujen ja keskustelujen kautta. Teemoina olivat erityisesti lähihistoria, ulkopolitiikka, media ja kulttuuri sekä uskonto.

Kuva: Iida Markkanen

Armeija valtiossa vai valtio armeijassa?

Egyptin modernin historian kantavana punaisena lankana on ollut armeijan, valtion ja kansan välinen suhde sekä kysymys siitä, kuka omistaa Egyptin valtion. Armeijalla on ollut keskeinen rooli Egyptin modernissa historiassa. Kansallismielisessä narratiivissa armeija on ollut uudistaja, vapauttaja ja suojelija. Armeija toimi modernisaation perustana 1800-luvulla, ja sen uudistusmielisestä siivestä nousseet nuoret upseerit kaappasivat vallan kuningas Farukilta vuonna 1952 ja perustivat Egyptin tasavallan seuraavana vuonna. Egyptin tasavallan kuudesta presidentistä viisi on ollut entisiä kenraaleja.

Gamal Abdel Nasser herättää nostalgiaa monissa egyptiläisissä. Kuva: Severi Raja-aho

Hosni Mubarakin presidenttikautena armeijan valta-asema muuttui, kun julkista omistusta alettiin yksityistää kaksin käsin. Upseerit alkoivat toimia yhteistyössä uusrikkaan liikemiesluokan kanssa. Valtaeliitin, liike-elämän ja julkisen hallinnon ympärille perustetusta Kansallisesta Demokraattisesta Puolueesta muodostui korruption symboli, minkä vuoksi sen puoluetalo poltettiin kahdeksantoista kansannousun päivän aikana vuonna 2011. Vallankumouksen jälkeen armeija julisti poikkeustilan aina vuoden 2012 vaaleihin saakka, jolloin valtaan astui Muslimiveljeskunta sekä presidentti Mohammed Morsi, Egyptin tasavallan ensimmäinen siviilitaustainen presidentti. Korruptiosyytösten myötä ihmiset kuitenkin suuntasivat kaduille jälleen kesällä 2013, ja tällöin myös armeija tuki kansannousua . Vuoden 2013 kansannousu oli skaalassaan valtava, kymmenet miljoonat egyptiläiset saapuivat Kairon kaduille osoittamaan mieltään Mohammend Morsia ja Muslimiveljeskuntaa vastaan. Aiemmin tuntematon kenraali Abdel Fattah el-Sisi julisti, ettei Mohammed Morsi ole enää Egyptin presidentti ja että hänen valmistelemansa perustuslaki tultaisiin kumoamaan. Armeija oli astunut jälleen paikalle, jonka se katsoo itselleen kuuluvan.

“Leipää, vapautta ja sosiaalista oikeutta” olivat asioita, joiden vuoksi ihmiset astuivat kaduille keväällä 2011. Kuva: Severi Raja-aho

Epävarmuus

Kairon keskustassa kulkiessa huomaa ja aistii turvallisuuteen liittyvän epävarmuuden. Lähetystöjen ja julkisten virastojen liepeillä vartioi raskaasti varustettuja poliiseja ja meidänkin kurssilaisryhmämme parhaaksi katsottiin, että puvuntakkiin pukeutunut turistipoliisi kulki mukanamme, minne ikinä menimmekään. Tiukka suhtautuminen erityisesti ulkomaalaisten turvallisuuteen perinteisessä matkailun kohdemaassa on ymmärrettävää. Vuodesta 2011 asti jatkunut poliittinen epävakaus, terrori-iskussa tuhoutunut venäläinen matkustajakone sekä Siinailla tapahtuneet terrori-iskut ovat kaikki vaikuttaneet maahan tulevien turistien määrään, mutta myös egyptiläisten turvallisuuteen. Mielikuvaa vahvasta armeijasta pidetään yllä osittain poliittisista, osittain turvallisuuteen liittyvistä syistä.

Tyttöjä osallistumassa ADEW:in (Association for the Development and Enhancement of Women) järjestämälle oppitunnille. Oppitunneilla tytöille järjestetään opetusta kansalaistaidoista ja kannustetaan opiskeluun. Julkisen koulutuksen laadun puute, köyhyys ja sukupuolten välinen epätasa-arvo ovat suuria ongelmia Egyptissä. Kuva: Nädia Radi

Vieraillessamme paikallisissa julkisomisteisissa mediataloissa päätoimittajat julistivat tehtäväkseen isänmaansa puolustamisen. Median puolueellisuus tuli esille myös Aleksandriassa paikalliselle televisiokanavalle antamassani haastattelussa. Toimittajan kysymysten johdattelemana vakuuttelin, etten ole tuntenut oloani turvattomaksi ja Egyptin olevan turvallinen paikka matkustaa. Toisaalta kokemukseni turvallisuudesta oli myös aito: vastoin kovien varotoimien synnyttämää kuvaa, en tuntenut oloani turvattomaksi missään vaiheessa matkaa. Kaduilla kävellessä egyptiläiset olivat hyvin ystävällisiä ja auttavaisia. Herätimme erityistä mielenkiintoa lasten ja varhaisteinien parissa, jotka tulivat innokkaasti ottamaan yhteiskuvia meidän kanssamme.

AUC kissa

Ihmisten lisäksi monet katukissatkin halusivat tehdä tuttavuutta kanssamme. Kuva: Iida Markkanen

Epävarmuus ja turvattomuus liittyvät myös Egyptin talouden ongelmiin. Tavatessamme opiskelijoita Egyptin tunnetuimmassa (ja kalleimmassa) oppilaitoksessa, Kairon amerikkalaisessa yliopistossa, opiskelijat kertoivat olevansa huolissaan tulevaisuudestaan kotimaassaan, sillä lukukausimaksut ovat valtavat eikä edes korkeatasoinen koulutus takaa välttämättä työpaikkaa. Julkinen koulutus on Egyptissä perusopetuksesta aina yliopistoon ilmaista, mutta sen taso verrattuna yksityiseen koulutussektoriin, kuten Kairon amerikkalaiseen yliopistoon, on yleisesti paljon heikompi. Tämän vuoksi rikkaat perheet maksavat lapsilleen yksityisen koulutuksen, jolloin työpaikan saanti on varmempaa. Maailmanpankin arvion mukaan nuorisotyöttömyys on Egyptissä noin 40 prosenttia.

Vierailimme Suomen suurlähetystössä, jossa keskustelimme suurlähettiläs Laura Kansikas-Debraisen ja ulkoasiainsihteeri Jukka Välimaan kanssa Suomen tekemästä kehitystyöstä Egyptissä. Kuva: Iida Markkanen

Monimuotoisuus ja suvaitsevaisuus

Egypti on yksi ihmisten pisimpään asuttamista alueista. Se sijaitsee keskeisellä paikalla maailman suurimman joen alajuoksulla, Välimeren ja Punaisenmeren rannalla sekä Afrikan ja Lähi-idän välissä. Egypti onkin monikulttuurinen maa, joka kokemistaan vaikeista ajoista huolimatta pyrkii ylläpitämään suvaitsevaisuuden ja rauhan uskonnollisten ja etnisten ryhmien välillä. Viimeaikaisiin hyökkäyksiin koptikristittyjä vastaan Tantassa, Aleksandriassa, Siinailla ja Kairossa on suhtauduttu tyrmäävästi valtion taholta. Valtion virallisessa retoriikassa ne nähdään hyökkäyksenä koko Egyptin kansaa kohtaan. Nykyinen presidentti nauttiikin laajaa koptikristittyjen suosiota.

Egyptiläinen zar-musiikki on kiehtova yhdistelmä suufilaista hengellisyyttä, nubialaisia rytmejä ja arabialaista musiikkiperinnettä ja se kuvastaa hyvin miten rikas, kiehtova ja monimuotoinen egyptiläinen kulttuuri on. Kuva: Nädia Radi

Egyptissä uskonnollisten ryhmien rauhanomaisesta yhteiseloa edistetään monin tavoin. Al-Azhar, yksi maailman merkittävimmistä ja vanhimmista sunnalaisista yliopistoista, pyrkii opetusohjelmansa sekä erilaisten instituuttien ja konferenssien avulla lisäämään yhteisymmärrystä uskontojen välillä ja ennaltaehkäisemään radikalisoitumista. Vatikaanin ja al-Azharin välinen tapaaminen maaliskuussa on merkki suunnan muutoksesta, sillä edellisestä tapaamisesta on kulunut seitsemän vuotta. Instituutioiden suhteet jäätyivät vuonna 2008 paavi Benedict XVI:n viitattua islamin ja väkivallan väliseen yhteyteen ja paavin vaadittua suurempia toimia Egyptin kristittyjen suojelemiseksi vuonna 2011.

Al-Azharissa tapaamassa perusopetuksesta vastaavaa sheikiä. Kuva: Iida Markkanen

Vierailimme Aleksandrian ruotsalaisessa instituutissa, jonka johtaja Peter Weiderud kertoi meille instituutin tekemästä työstä. Instituutti pyrkii edistämään dialogia eri uskontojen välillä sekä lisäämään kansalaistaitoja Egyptissä ja muissa Välimeren maissa. Kuva: Iida Markkanen

Vakaus vai uusi kansannousu?

Monet asiat Egyptissä näyttävät palanneen samaan tilaan, jossa ne olivat ennen Tahririlta alkanutta kansannousua. Myös monet juurisyyt kansan tyytymättömyydelle ovat yhä olemassa. Maassa vallitsee yhtäältä odottava kärsivällisyys, toisaalta pettymyksen tunne. Pettymys kohdistuu ennen kaikkea siihen, ettei vallankumous helpottanutkaan rivikansalaisen kokemaa ahdinkoa, vaan vanha järjestelmä pysyi paikallaan horjahduksista huolimatta. Nykyisessä tilanteessa yhteiskunnan turvallisuus ja vakaus asettuvat kuitenkin vallankumouksen edelle ja Abdel Fattah el-Sisin vahvaan johtajuuteen ja taloudellisiin reformeihin suhtaudutaan toiveikkaasti. Kuten vallankumouksen jälkeisissä vaaleissa selvisi, vaihtoehto vallitsevalle systeemille ei välttämättä ole sen parempi, vaan jopa huonompi kuin status quon säilyminen.

Vuoden 2011 vallankumouksen kahdeksantoista päivää ovat saaneet Egyptissä monia merkityksiä.  Tapahtumaa kutsutaan vallankumoukseksi, kansannousuksi ja mielenosoitukseksi. Osallistujia oli kaikista yhteiskuntaluokista ja kaikista uskonnollisista ryhmistä. Tapahtuma muistetaankin ennen kaikkea kaikkia egyptiläisiä yhdistäneenä asiana. Tulevien vuosien näytettäväksi jää, kylvikö kansannousu yhteiskuntaan demokratian siemenet ja käytetäänkö vastaavaa keinoa jatkossakin hallituksen painostamiseen, mikäli kansan tyytymättömyys yhteiskunnan tilanteeseen kasvaa.

Niili ja Kairo eivät nuku milloinkaan, vaan jatkavat virtaansa ajasta toiseen. Kuva: Iida Markkanen

Parasta Egyptissä

Tia Kangapunta
Kirjoittaja on Anna Lindh Säätiön harjoittelija Aleksandriassa.

Egypti on viime vuodet saanut uutisissa paljon negatiivista huomiota, mikä on ihan ymmärrettävää: maa painii monien ongelmien kanssa, joihin ei juuri ole löydetty ratkaisuja. Kaikkien ison kuvan ongelmien lisäksi yksittäisen ihmisen arki – varsinkin ulkomaalaisen, lähes kielitaidottoman naisen – on varsin haastavaa. Tässä kirjoituksessa päätin kuitenkin keskittyä johonkin positiiviseen, sillä sitäkin täältä löytyy. Tässä ei-niin-kattava listaus sitä, mikä Egyptissä on hienoa ja parasta.

tia_kangaspunta_aleksandria.jpg

Corniche-rantabulevardi Aleksandrian ruotsalaisen instituutin katolta

1. Egyptiläinen huumori

Egyptiläisten huumoriin kestää hetki päästä sisälle, osittain siksi että niin iso osa siitä jaetaan nettimeemeinä Facebookissa. Ilmeisesti monille ulkomaalaisille egyptiläinen huumori on outoa ja vaikeaa ymmärtää, mutta suomalaiselle lakonisen sarkastinen huumori uppoaa hyvin.

Vaikeuksien ja katastrofien edessä egyptiläinen ei lannistu, vaan vitsiä väännetään urakalla. Tämä tekee huumorista toisinaan hieman rankkaa, mutta itselleni se sopii. Egyptiläiset kääntävät mielellään pilkan myös itseään kohti. Itseironinen huumori elää ja voi hyvin.

 

2. Liikenne

Paikallisten ja ulkomaalaisten yleisintä valituksenaihetta voi tarkastella myös positiivisessa valossa – jos ei muuta, niin se ainakin kasvattaa kärsivällisyyttä ja paineensietokykyä. Egyptiläisessä liikennekulttuurissa on monia hienoja piirteitä. Esimerkiksi liikennesääntöjä ei juuri ole – tai no, ehkä ne jollain tasolla ovat olemassa, mutta niitä noudatetaan lähinnä silloin kuin viitsitään.

Kadut ovat pitkälti yhdensuuntaisia eivätkä mitenkään loogisesti järjestyneitä. Liikennesuunnittelu laajemminkin vaikuttaa olevan enemmän mielivaltaista ja mielikuvituksellista kuin realistista ja käytännöllistä.

Vilkut ovat lähinnä sitä varten, että ne päräytetään kaikki kerralla päälle tilanteissa, joiden yhteistä nimittäjää en ole vielä onnistunut paikantamaan. Kääntyessäkin niitä saatetaan vilauttaa, mutta myös vanha kunnon käsivilkku on käytössä.

Äänimerkkiä käytetään enemmän eksistentiaalisessa kuin käytännöllisessä mielessä; onhan se hyvä ruuhkassa seisoessa muistuttaa muille autoilijoille, ja miksei itselleenkin, että täällä minä vielä olen. Tööttäily kuuluu autoiluun kuin rusinat pullaan, tai nirsoille pulla rusinaan.

Omanlaistaan taidetta ja kulttuuria ovat autojen, ja varsinkin minibussien, laseihin kirjoitetut nimet ja lauseet: usein niistä löytyy kuljettajan nimi, ja vielä useammin lyhyt rukous. Voisi kuvitella, että lasiin kissan kokoisilla kirjaimilla piirretty insha’allah olisi enemmän haitaksi kuin hyödyksi, mutta Egyptissä liikenneonnettomuudet ovat niin yleisiä että ei kai se tässä konkurssissa enää paljoa paina.

 

3. Kulttuuri

Monille lukijoille ei varmasti ole uutta se, että Egyptissä ja Lähi-idässä yleensäkin ollaan valtavan vieraanvaraisia. Tästäkin voi tehdä itselleen ongelman yrittämällä esimerkiksi maksaa oman kahvinsa (varsinkin vanhemman ihmisen seurassa), sillä se on turhaa ja aiheuttaa paikallisissa voimakasta käsienheiluttelua ja suun mutristelua. Nykyään yritän ihan tavan vuoksi työntää toverille pikkurahaa, mutta se tapahtuu ilman intohimoa tai kunnollista yritystä ja johtaa aina epäonnistumiseen.

Viihdettä Egyptissä tuotetaan ja kulutetaan valtavasti, ja varsinkin ramadan-kuukausi on television juhlaa. Itse olen katsellut näitä ohjelmia ilmaiseksi YouTubesta (suosittelen), sillä minulla ei – kauhistuttavaa kyllä – ole televisiota. Työkavereiden mielestä minun pitäisi vaatia sellaista vuokraemännältäni, sillä eihän ole mitenkään inhimillistä elää ilman televisiota.

Paikallinen musiikki pauhaa autoista niin, että se kuuluu viidennen kerroksen kattoasuntoonikin. Olen kuullut, että jokainen nainen Egyptissä osaa vatsatanssia, mutta tätä en ole vielä toistaiseksi päässyt itse todistamaan.

 

4. Monimuotoisuus

Vaikka en töistä johtuen ole pahemmin päässyt maassa matkustamaan, on Egyptin monimuotoisuus yllättänyt positiivisesti – jo pelkästään Kairossa riittää nähtävää useammaksi viikoksi, enkä ole esimerkiksi vieläkään nähnyt pyramideja.

Egyptistä kertoo jotain yhden työkaverini huvittuneisuus, kun kerroin innoissani haluavani nähdä pyramidit. Reaktio oli suurin piirtein sama kuin suomalaisen, joka kuulee että joku ei ole nähnyt elämässään lunta. Egyptissä muinaiset ihmeet ovat arkisia kuin suomalaiselle luonto: ”Täällä sitä riittää! Ai ei teillä ole? Kuule ota vaikka mukaan!” Täällä on arkeologisia nähtävyyksiä kuin Suomessa järviä, eikä niitä kaikkia ehditä tai pystytä kaivamaan.

Egyptissä on muutakin kuin aavikkoa (vaikka sitäkin riittää), ja olen kuullut ihmeellisiä tarinoita esimerkiksi Siwan keitaasta, Punaisen meren rennosta Dahabista, hiekkasurffailusta, hiekkaan hautaamisesta (kyllä; tämä tehdään kesällä kuumimpaan aikaan ja sen jälkeen kuulemma on koko ajan kylmä)… Toistaiseksi olen päässyt katselemaan pohjoisrannikon valkoisia hiekkarantoja ja turkoosia merta – näillä rannoillahan ei tällä ihotyypillä loikoilla, mutta maisemista voi nauttia varjoistakin.

 

5. Elämä ja eläimet

Itse asun Aleksandriassa, joka on monella mittapuulla suurkaupunki. Täällä, kuten Kairossa, elämä ei koskaan pysähdy – paitsi tietysti ramadanin aikana paastonrikkomisillallisella, jonka aikaan kadut autioituvat täysin.

Eläimiä kaupungissa on paljon, ja niiden läsnäolo kaduilla on opettanut paljon niin eläimistä kuin ihmisistäkin. Tiesin toki, että koirat ovat luonnostaan laumaeläimiä, mutta on ollut hauska seurata lähikatuni koirajengin elämää ja edesottamuksia. Kissoja on vielä enemmän kuin koiria, hevosia näkee jatkuvasti ja aasejakin toisinaan.

Vaikka en usein saa ketään rysän päältä kiinni, joku selvästi ruokkii monia eläimiä naapurustossaan: työpaikkani läheisen oikeustalon aidan luona makoilee aina kaksi kissanpentua, joille on laitettu muovikippoon vettä, ja asuinrakennukseni ovimiehetkin vaikuttavat adoptoineen kissaemon ja sen pienen poikasen autotalliin. Eläimet kokevat Egyptissä paljon huonoakin kohtelua, mutta kaikki tapaamani ihmiset ovat eläinrakkaita ja omistavat yleensä useamman kissan.

Vähän aikaa sitten olin ostoksilla pienellä torilla, kun kuulin jonkun vislaavan huomiota herättävästi. Katselin närkästyneenä ympärilleni ja etsin syyllistä, kunnes paikansin äänen papukaijaan häkissä pääni yllä.

 

6. Kotiinkuljetus

Kaikkea voi isommissa kaupungeissa tilata kotiin, aina alkoholista ravintolaruokaan asti. Tapasin ensimmäisinä viikkoinani naisen, joka kertoi tilaavansa vedenkin suoraan kotiin kannettuna. Lounastaminen on täällä helppoa ja mukavaa.

Välillä haaveilen tällaisesta menettelystä Suomessakin, mutta päätäni alkaa särkeä kun vain ajattelenkin Alkon kotiinkuljetuspalvelun byrokraattista mahdottomuutta. Onhan meilläkin jotain näitä uusia ruokaan liittyviä palveluita, ehkä niistä vielä tulee jotain.

 

7. Ihmiset

Minulta kysytään usein mistä pidän Egyptissä, ja mietin tätäkin kirjoitusta varten, mikä Egyptissä on kaikkein parasta. Vastaus on yksinkertainen mutta vaikeasti selitettävissä. Tässä maassa on kiistämättä vaikea olla edes olemassa naisena, ja kadulla käveleminen on tuskallista ja turhauttavaa. Vaikeuksista huolimatta tulen hyvin toimeen melkein kaikkien egyptiläisten kanssa. Ihmiset kohtelevat minua ja muita ihmisiä järjestään ystävällisesti ja auttavaisesti. Egyptiläinen huumori on ehkä synkkää, mutta keskustelut ovat usein mukavia ja mielenkiintoisia ja jättävät hyvän mielen. Vaikka toisinaan ärsyynnyn, pidän egyptiläisistä valtavasti.

 

Ja siinä oli lupaamani lyhyt listaus Egyptin hyvistä puolista! Monta hyvää jäi varmasti vielä puuttumaan, ja jos Egypti on tuttu, voit ehdottaa omaa lempiaspektiasi vaikka alhaalla kommenteissa.

 

 

Viikko Kairossa egyptiläisen journalismin parissa

                                                                                                                        teksti: Johannes Jauhiainen    kuvat: Tiina Järvi

Sivilisaation alku, uskontojen pyhättö, räjähdyskattila ja vallankumousten pesäke. Egypti on kaikkea tätä: sosiologisesti, journalistisesti, arkeologisesti ja poliittisesti kiinnostava maa. Tästä huolimatta uutisten välittämä kuva on yksipuolinen; sitä hallitsevat sota, uskonnollinen fundamentalismi, naisten alistaminen ja konfliktit. Lopputulos on se, että uutisten kuluttajan on miltei mahdotonta muodostaa kuvaa siitä minkälaista arkielämä on vaikkapa Kairossa tai Alexandriassa. Sama ongelma leimaa kaikkea lähi-idän uutisointia.

Entä kun matkustaa paikanpäälle Kairoon? Salaliittoteoriat kukoistavat, puska radio pauhaa kovemmin kuin megafoni mielenosoituksessa ja huhujen sisältö voi tuntua varsin mielikuvitukselliselta. Kuka tahansa voidaan leimata vastapuolen vakoojaksi ja virallisille tarinoille löytyy aina kääntöpuoli, jossa joku muu toimiikin harmaana eminenssinä kaiken takana. Kairossa jouduin väkisinkin miettimään kuinka hyvin suomalaiset joukkoviestimet ovat perillä lähi-idän politiikan kiemuroista. Voiko niiden ulkomaanuutisiin luottaa? Ehkä, ehkä ei.

IMG_0406Kävi myös ilmi, että egyptiläisiä toimittajaopiskelijoita odottaa tutkinnon jälkeen varsin kovat haasteet. Palkka on alhainen ja esimiehet ohjailevat toimittajien työtä tarkasti. Toimittajien uhkailu ja painostus on tavallista. Journalistisesti riippumattomia medioita on hyvin vähän.

Medioiden journalistisiin valintoihin vaikuttavat poliittiset, taloudelliset ja uskonnolliset intressit. Voisiko sitten Egyptin nuori sukupolvi toimia journalismin uudistajana? Toivottavasti. Mutta, tapaamani toimittajaopiskelijat kertoivat, että vaikka yliopisto opettaisi kaiken mitä kuuluu hyvään journalistiseen toimintatapaan niin ensimmäisessä työpaikassa sanotaan tylysti “unohda kaikki minkä olet oppinut”.

Journalistin työtä vaikeuttaa myös pohjoismaisen läpinäkyvyyden puuttuminen. Toisin sanoen, tietoa on miltei mahdotonta saada ilman luotettavia lähteitä.

Mediaan suhtaudutaan Egyptissä eri tavalla kuin Suomessa – ihmisillä on emotionaalinen suhde joukkoviestimiin. Vuoden 2011 vallankumouksen aikana Al Jazeerasta tuli monen egyptiläisen suosikkikanava. Eikä ihme, kun kansa kokoontui Tahririn aukiolle näyttivät valtionkanavat dokumentia afrikkalaisista norsuista, eikä kyseessä ollut edes David Attenboroughn tuotantoa. Al Jazeeran suosiosta kertoo se, että Kairossa muodostui ilmiöksi spraymaalata yhtiön radiokanavan taajuus seinille. Vuonna 2013 kanava taas kohtasi vihaa kun se käänsi selkänsä vallankumouksellisille ja puolusti vallassa olevaa muslimiveljeskuntaa. Monet toimittajat irtisanoutuivat ja muille työnteko kentällä vaikeutui koska heitä pidettiin pettureina.

_MG_0175

Egyptin tulevaisuutta on mahdoton ennustaa. Vierailumme aikana jotkut puhuivat kolmannesta vallankumouksesta, toiset pitkäaikaisesta sotilashallinnosta. Jotkut ennustivat jopa sisällissotaa. Sosiaalista mediaa pidetään valopilkkuna egyptiläisen journalismin muuten varsin pimeällä taivaalla. Ja ei ihan syyttä, Facebook ja blogit mahdollistavat sellaisen tutkivan journalismin joka ei koskaan päätyisi lehtien palstoille tai television ajankohtaisohjelmiin. Verkossa on vähemmän sensuuria. Verkkoaktivistit some-päivityksineen eivät itsessään tule kitkemään korruptiota tai tuomaan demokratiaa maahan jossa 40–50 prosenttia väestöstä ovat lukutaidottomia.

Tosin Tunisiassa politiikka on vuoden 2011 kansanousun jälkeen uudistunut ja tulevaisuus vaikuttaa lupaavalta. Ehkä Tunisia inspiroi Egyptiä tulevaisuudessakin.

Kirjoittaja osallistui Suomen Lähi-idän instituutin järjestämälle kurssille nimeltä Media Role in Revolution, Counter-Revolution and Democratization in Arab Spring Countries.