Libanonista lämmöllä

Sattuma teki lähtöpäivästäni kauniin. Mohammed oli aamulla lähetetty matkatoimistosta kotiin, sillä töitä ei ollut. Hän oli jo puolivälissä kotimatkaa, kun hänet hälytettiin takaisin.

Teksti ja Kuvat: Eeva Suhonen. Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka työskenteli Libanonissa viestintätehtävissä.

Kuva Eevan tekstiin

Istumme maaseuturavintolan varjoisassa lehvästössä ja odotamme nälkäisinä myöhäistä lounasta. Kuuma elokuun päivä on kääntynyt hiostavan läkähdyttäväksi iltapäiväksi, kun hieman yli 60-vuotias seuralaiseni nojautuu eteenpäin ja kertoo tärkeimmän salaisuutensa.

Vielä aikaisin aamulla herätessäni en aavistanut, että viimeisestä päivästäni Libanonissa tulisi millään lailla erityinen. Olin saanut tehtäväni päätökseen, ja kaikki oli valmiina. Seuraavana aamuna heräisin aikaisin ja lähtisin lentokentälle.

Continue reading

Advertisements

Tuhannen ja yhden yön naisista

 

Teksti: Annmarie Kiiskinen
Kuvat: Anna-Theresa Bachmann ja Annmarie Kiiskinen
Kirjoittaja opiskelee Lundin yliopistossa ja tekee kenttätutkimusta Siinain beduiinien parissa.

Kuva: Anna-Theresa Bachmann

Lähi-idän kulttuureita on jo vuosisatojen ajan määrittänyt patriarkaalinen yhteiskunta-ajattelu, jossa naisille on tarjottu kainoa ja puhdasta roolia ja alistuvaa käytösmallia. Sosiaalinen todellisuus on kuitenkin ihanteita monimutkaisempi. Lähi-idän yhteiskunnat ovat monimuotoisia niin kulttuurin, uskonnon, asenteiden, arvojen, perheen, kuin yksilöidenkin tasolla ja vaihtelua ilmenee kaikkien maiden, etnisten ryhmien, yhteiskuntaluokkien ja jopa perheiden sisällä.

Sukupuolirooleja määrittävät yhteiskunnalliset ja yksilölliset prosessit. Suomen tiedotusvälineissä on tuoreen YK:n tasa-arvotutkimuksen jälkimainingeissa käyty viime aikoina kiivasta keskustelua naisten asemasta, rooleista ja tasa-arvosta Lähi-idässä. Alla avaan hieman ajatuksiani Lähi-idän naisten asemasta ja rooleista erityisesti Egyptin osalta ja kerron, miltä asiat näyttävät täältä katsoen.

Olen Kairossa asuva Lundin yliopiston maisteriopiskelija. Kuluneet pari kuukautta olen viettänyt antropologisen kenttätyön parissa tutkien beduiininaisia ja identiteetin muutosta Etelä-Siinailla. Tutkimuksen luonteeseen kuuluu syvällinen perehtyminen tutkittavien elämäntapoihin ja maailmankuvaan asumalla beduiiniperheessä naisten keskuudessa . Samaisesta syystä aiheeseen liittyvän kirjallisuuden lukeminen on ollut päivittäinen velvollisuuteni syksyn ajan. Koska beduiininaisista ja identiteetistä on kirjoitettu suhteellisen vähän, olen perehtynyt naisia, identiteettiä ja sukupuolentutkimusta laajemmin Lähi-idässä ja myös globaalisti käsittelevään kirjallisuuteen.

Sukupuolentutkimus ja erityisesti naistutkimus ovat tieteenaloja, joiden kehittyminen Euroopassa niiden syntymisen jälkeen 1960-luvulla on ollut epätasaista ja riippuvaista tieteenalojen senhetkisestä viitekehyksestä, sekä maantieteellisestä sijainnista (Deniz, 1995). Feministinen antropologia (naiseuden ja naisen roolien tutkiminen kulttuuri-ilmiöinä) on ollut nouseva tieteenala 1970-luvulta lähtien, jonka jälkeen naiset ja naisasiat ovat olleet kasvavassa määrin tutkimuksen kohteena. Täten naisten rooli on tullut näkyväksi niin historiallisessa, sosiaalisessa, taloudellisessa, kuin poliittisessakin yhteydessä.

Sukupuolentutkimus on alun perin kehittynyt länsimaissa, ja myös Lähi-idässä kehittynyt naisasiantutkimus on myötäillyt globaalia feminististä ajattelua. Erona kuitenkin on, että Lähi-idässä feminismi on kehittynyt erittäin poliittisesti ja emotionaalisesti varautunutta sosiopoliittista taustaa vasten, mikä luonnollisesti vaikuttaa siihen, kuinka naisia, naiseutta ja näitä koskevaa tutkimusta tarkastellaan (Deniz, 1995; 8).

Tarkastellaanpa hetki Egyptiä. Niin kuin monet muutkin Lähi-idän valtiot, Egypti on murrosvaiheessa. On hyvä pitää mielessä, että vielä 1960-luvulla ennen islamistista herätysliikettä (engl. Islamic Revival) harva nainen Kairossa peitti hiuksensa, kun taas 1990-luvun loppuun mennessä valtaosa egyptiläisnaisista käytti hijabia. Poliittinen ja taloudellinen myllerrys on johtanut kansan identiteettikriisiin, joka puolestaan on aiheuttanut patriarkaalisten roolien vahvistumisen 1970-luvulta lähtien. Kaiken muuttuessa ympärillä ihmiset takertuvat siihen, mikä on ollut aiemmin tuttua ja turvallista.

Nyky-yhteiskuntaa muokkaavat uudet sukupolvet, median vaikutus, sekä globalisaatio. UN Womenin aluejohtaja Mohammad Naciri kommentoi YK:n tuoretta tasa-arvotutkimusta toteamalla: “Me olemme nähneet edistystä”. Harmillisesti tätä näkökulmaa ei korosteta uutisoinnissa oikeastaan ollenkaan.

Sosiokulttuurinen kehitys ei ole lineaarista ja Egyptin uskomattoman pitkään ja rikkaaseen historiaan kuuluu monenlaisia tulkintoja sukupuolten välisistä rooleista ja asetelmista. Egyptiläisen ystäväni avomielisen perheen äiti käyttää hijabia, eikä juo alkoholia, mutta hänelle uskonnosta juontavilla perinteillä, joita hän on itse päättänyt sisällyttää elämäänsä, on etupäässä kulttuuriarvoa. Moni ystäväni on yhtä mieltä siitä, että vaikka isä on perheen pää, äiti on se, joka sitä päätä kääntää. Erään beduiiniperheen isoveljet johtavat talon taloutta ja päätöksentekoa, mutta viimeinen sana on kuitenkin aina talon äidillä. Äiti istuu aamuisin kotinsa arishassa (palmunlehvistä rakennettu teltta) tupakkaa poltellen, kun miehet ja naiset ympäri tienoon saapuvat kysymään häneltä neuvoa, tai kuulemaan tarinoita aamuteen äärellä.

Todistettuani kyseistä retriittiä kuukauden ajan minulle alkoi valjeta, että kyse on yhteisöllisyydestä ja tiiviin heimoelämän kulttuurista, jossa yksilön roolia mitataan monesti muilla mittapuilla, kuin sukupuolella. Tämä poikkeaa esimerkiksi Egyptin perhekulttuurista, jossa sukupuoli tuntuu määrittelevän perheenjäsenten hierarkiaa tai yhteiskuntarooleja hieman eri tavalla.

Kulttuuriantropologi Saba Mahmood on tutkinut länsimaista liberaalia ajattelua ja sen keskeisimpiä käsitteitä (mm. yksilön vapautta, autonomiaa, yksilön luonnollista tarvetta tavoitella vapautta) käyttäen aineistonaan islamistista herätysliikettä, 1970-luvulla käynnistynyttä vastareaktiota siirtomaavaltojen hallintoa vastaan, ja erityisesti sen alaista ”naisten moskeijaliikettä”. Hän haastaa liberaalit länsimaiset käsitteet tuomalla esiin sen, kuinka ne ovat muokanneet naistutkimusta, naiseutta ja naisten roolia sosiaalisissa liikkeissä ja tapahtumissa Lähi-idässä (Mahmood, 2005; 5).

Mahmood analysoi havaintojaan uskonnollisista perinteistä ja kuvailee sitä, kuinka näiden perinteiden seuraaminen ja muovaaminen sopivat yhteen naisten omien intressien ja tavoitteiden kanssa. Tämä aktiivinen perinteiden muokkaamisen prosessi luo pohjan naisen omalle ”toimijuudelle” (eng. agency), eli yksilön kyvylle toimia haluamallaan tavalla ympäristöstä riippumatta.

Mahmoodin kaltaisten feministitutkijoiden myötä keskustelu sukupuolesta ja naiseudesta länsimaiden ulkopuolisissa yhteiskunnissa on onneksi laajentunut huomioimaan naisten kykeneväisyyden ja toimijuuden. Tämä suuntaus on ohjannut keskustelua poispäin siitä valheellisesta kuvauksesta, jossa arabi- tai musliminainen on passiivinen ja alistuva miesauktoriteetin uhri, ja valaissut Lähi-idän naisten rikasta ja äärettömän monimutkaista elämää, sekä asemaa aktiivisina toimijoina yhteiskuntien kehityksessä.

Akateemisen keskustelun edistysaskeleista huolimatta länsimainen media toistuvasti kuvaa musliminaisia patriarkaalisten ja uskonnollisten struktuurien alistamina uhreina. Tällainen kuvaus romuttaa täysin naisten poliittisen ja moraalisen itsemääräämisoikeuden (toimijuuden) ja vaikuttaa siihen, kuinka heitä yleisesti kohdellaan. Liberaalin ajatusmaailman käsitteet, kuten ”yksilön vapaus ja autonomia” ja näiden tavoittelu mielletään universaaleiksi normeiksi. Tämä oletus herättää vaikean kysymyksen: voimmeko olettaa, että vapaus on sosiaalinen ideaali, vaikka monet poliittiset ja yhteiskunnalliset järjestelmät eivät ole pohjimmiltaan liberaaleja? Onko vapaus normatiivinen käsite feminismille samalla lailla kuin se on liberalismille?

Mahmood argumentoi, että vaikka asia on näin, meidän on muistettava, että vapaudella me tarkoitamme kykyä autonomisesti valita, mitä me haluamme, riippumatta siitä kuinka anti-liberaaleja kyseiset halut saattavat olla. Tässä valossa muslimi- ja arabinaisten (liberaalista näkökulmasta katsottuna) ”passiivisuus” voikin todellisuudessa olla aktiivinen valinta ja naisen toimijuuden muoto, jonka voimme ymmärtää vain siinä kontekstissa ja niiden sosiopoliittisten rakenteiden keskellä, jossa kyseiset naiset elävät. Täten naisten toimijuus ei tarkoita pelkästään normien vastustamista, vaan myös sitä tapaa jolla naiset päättävät mukautua kyseisiin normeihin (Mahmood 2005; 15).

Asioita tulee katsoa omassa kontekstissaan ja meidän tulee siirtyä pois yleiseltä tasolta ja uskaltaa tarkastella tilannetta eri analyyttisillä tasoilla – yksilöllisesti, kollektiivisesti, ryhmien sisällä, ryhmien välisesti, jne. Eräänä esimerkkinä Lähi-idän todellisuuksista toimii beduiiniyhteisö. Yleisesti konservatiiviseksi kuvailtu yhteisö heijastelee useita eri värejä jo pelkästään yhden heimon sisällä; pintaa syvemmälle pääsee, kun kuuntelee vaikkapa beduiininaisten keskusteluja rakkauselämään liittyen. Yhteisön parista löytyy järjestettyjä avioliittoja, salattuja seurustelusuhteita beduiiniteinien välillä, jopa tapauksia, joissa nuori beduiininainen torjui sinnikkään kosijan, vaikka perhe olisi vaatinut toisin.

Viime vuosina yhä useampi beduiininainen on lähtenyt opiskelemaan yliopistoon joko Pohjois-Siinaihin, tai jopa Kairoon asti. Muutos on huomattava, sillä aiemmin oli ennenkuulumatonta, että perheen nainen sai kulkea yksin kotikylän kaduilla, saati poistua heimon keskuudesta kauas opiskelemaan. Kyseessä ei ole edelleenkään massailmiö, mutta yksittäiset tapaukset viittaavat alkavaan muutokseen.

Tarkoituksenani ei ole ottaa kantaa sosiaalisten normien puolesta tai vastaan, vaan tuoda esiin sitä näkökantaa, jota länsimaalaisessa julkisessa keskustelussa ei korosteta. Media muokkaa ajatusmaailmaa ja ymmärrystä sosiaalisesta todellisuudesta maissa, joiden todellisuutta emme täysin ymmärrä henkilökohtaisen kosketuspinnan puutteen vuoksi. Siksi median tuottamia esityksiä näistä maista tulisi katsoa erittäin kriittisesti, erityisesti kun kyse on globaalisti tärkeistä arvoista, kuten naisten asemasta ja vapaudesta.

Journalismiin liittyy paljon vastuuta ja asioiden yksipuolinen ilmaiseminen tai pelkistäminen on vaarallista, sillä se vaikuttaa yleisön aktiiviseen ja alitajuiseen ajatusprosessiin. Suomessa tiedotus Lähi-idästä ei usein vastaa alueen todellisuutta. Vaikka epäkohdista täytyy keskustella, on asioista tuotava esiin useampia ulottuvuuksia. Muistettava on, että media on bisnes, joka heijastelee yhteiskunnan tarpeita: se mille on kysyntää, siitä kirjoitetaan.

Lähestykäämme Lähi-itää avoimin ja kriittisin mielin. Elämä Egyptissä on samanaikaisesti sekä rauhaisaa, että railakasta – ja kaikkea siltä väliltä. Eräs beduiiniystävättäreni kietoutuu pitkään mustaan galabeyaan ja kasvot peittävään huiviin poistuessaan kotoaan, toinen puolestaan matkustaa yksin Kairoon ja pukeutuu haluamallaan tavalla. Toiselle vapaa pukeutuminen ja liikkumisen vapaus ovat tärkeitä arvoja, toinen taas haluaa kunnioittaa perheensä perinteisiä rooleja. Molemmat päätökset ovat heidän omiaan, oli kyseessä sitten arvojen haastaminen, tai niiden hyväksyntä.

Viitteet:

Deniz, K (1995). “Gendering the Middle East: Emerging Perspectives”. I.B. Tauris; London, New York.

Mahmood, S (2005). “Politics of Piety; The Islamic Revival and the Feminist Subject”. Princeton University Press.

UN Women (2017). “The International Men and Equality Survey: Middle East and North Africa”. Promundo. Retrieved from: http://www.unwomen.org/-/media/headquarters/attachments/sections/library/publications/2017/images-mena-multi-country-report-en.pdf?la=en&vs=3602

Salah al-Din leiritulien loimussa

Teksti: Henri Muroke
Kirjoittaja on FIMEn harjoittelijana syksyllä 2017.

 

Kerakin linnake Jordaniassa

Kerakin linnoitus Jordaniassa


 

Kun saavuin Beirutiin heinäkuun lopussa, graduni oli seisonut pitkän aikaa pöydällä. Kirjoitan opinnäytettä ayyubidisulttaani Salah al-Dinista (Saladin läntisessä historiankirjoituksessa), joka eli vuosina 1137/1138-1193. Alkuperäinen dispositio koski sulttaania läntisessä historiankirjoituksessa ja – kuten opiskelijalla usein – aineistoa on paljon ja työn punainen lanka hetkittäin kadoksissa.

Oltuani Beirutissa reilun kuukauden dispositioni menikin täysin uusiksi. Kirjoitin kandidaatin tutkielmani siitä, kuinka Salah al-Din perusti Egyptissä isänsä nimeä kantavan ayyubidien dynastian vuosien 1169–1174 aikana. Uuden disposition myötä laajennan kyseisen tutkielman graduksi. Itse lähteeni eivät uuden disposition myötä muutu ollenkaan, mutta työ tulee koskemaan pikemminkin sulttaanin mainetta muiden muslimiprinssien ja heimojen silmissä.

Continue reading

Omanilaisen neuvotteluperinteen jäljillä

Teksti ja kuvat: Katariina Simonen

OMAN YLEINEN

Oman.

Kiinnostukseni Omaniin ja omanilaiseen neuvotteluperinteeseen johtaa juurensa työhöni kansainvälisen tiedemies- ja politiikkavaikuttajien verkostossa nimeltään Pugwash-tiedekonferenssit (www.pugwash.org). Kyseisen verkoston perustivat  merkittävät tiedemiehet Albert Einstein, Joseph Rotblat ja Bertrand Russell ydinaseiden eliminoimiseksi, näiden aseiden leviämisen ehkäisemiseksi sekä konfliktien rauhanomaiseksi ratkaisemiseksi. Pugwashille myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1995 sen työstä kemiallisten aseiden kieltosopimuksen aikaansaamiseksi.

Continue reading

Elämää kairolaisessa kuplassa

Teksti ja kuvat: Senni Jyrkiäinen
Kirjoittaja on sosiaaliantropologi, joka tekee apurahatutkijana Helsingin yliopistossa väitöskirjaa egyptiläisnuorten teknologiavälitteisistä suhteista. Lokakuussa 2017 hän piti keynote luennon väitöskirjaansa liittyen Kairon amerikkalaisessa yliopistossa. Jyrkiäisen tutkimuksellisia kiinnostuksen kohteita ovat nuoret ja pitkittynyt nuoruus, islam, gender-kysymykset, uudet teknologiat ja some sekä urbaani antropologia.

 


It’s my life

It’s now or never
I ain’t gonna live forever
I just want to live while I’m alive

Bon Jovin hittibiisi pauhaa karaokelaitteista ja porukka laulaa täysillä mukana: ”It’s my life!” Käynnissä ovat pienet illanistujaiset torstai-illan eli egyptiläisen viikonlopun alun kunniaksi. Paikalla on joukko moitteettomasti silitettyihin kauluspaitoihin ja rentoihin farkkuihin pukeutuneita kolmikymppisiä miehiä ja muutama huolettoman tyylikäs nuori nainen. Kiinalaisvalmisteinen karaokelaitteisto suoltaa biisin toisensa perään. Välillä lauletaan Fairouzia, Umm Kulthumia ja muita iki-ihania arabimusiikin klassikoita, sitten vaihdetaan Barbie Girliin ja muuhun länsipoppiin. Pöydällä on valikoima alkoholijuomia ja ravintolasta tilattua ruokaa. Ilmassa on tupakansavua, naurua ja kepeää flirttiä.

Continue reading

Vaihtoehtoja kansainväliselle kehitysajattelulle? Kenttämuistiinpanoja Irbidin pakolaisleiriltä

Teksti: Salla-Maria Korhonen
Kuvat: Hussein Amri ja Salla-Maria Korhonen
Kirjoittaja on sosiaali- ja kulttuuriantropologian tohtorikoulutettava Helsingin yliopistolla. Tällä hetkellä hän on suorittamassa FIMEn, HY:n ja SYLFF:in rahoittamaa kenttätyötä Jordaniassa.

Pakolaisleirejä leimaa köyhyys, mutta paikalliset kehittävät myös ratkaisuja ongelmiinsa Kuva Hussein Amri

Pakolaisleirejä leimaa köyhyys, mutta paikalliset kehittävät myös ratkaisuja ongelmiinsa. Kuva: Hussein Amri.

Saavuin Jordaniaan kesäkuussa 2017 aloittaakseni yhteensä 12 kuukautta kestävän kenttätyön ystäväni Obaidan kautta löytämäni Al-Farouq-järjestön vapaaehtoisten ja työntekijöiden parissa. Tutkimalla etnografisin metodein paikallista avustustyötä Irbidin palestiinalaisella pakolaisleirillä koetan kartoittaa, kuinka avustustyö ”prosessina, tekona ja tilana” (Smirl 2015) muokkaa tiettyä yhteisöä ja yhteiskuntaa. Sisällytän tutkimukseeni myös kansainvälisissä avustusjärjestöissä työskentelevien paikallisten näkemyksiä ja kokemuksia. Irbidissä karttuvan etnografisen materiaalin avulla toivon saavuttavani syvällisemmän ymmärryksen kansainvälisen kehityksen ja avun haasteista. Tarkoituksenani on tuottaa sellainen avustustyön poliittinen etnografia, joka tarkastelee kriittisesti kansainvälisen kehityksen ja avustustyön diskursseja ja käytänteitä sekä paikallisten ihmisten kyvykkyyttä järjestää yhteisölliset asiansa itsenäisesti.

Continue reading

Välähdyksiä avustustyöstä ja ”hyvinvointiaktivismista” Irbidin pakolaisleiriltä

Teksti: Salla-Maria Korhonen
Kuvat: Hussein Amri ja Salla-Maria Korhonen
Kirjoittaja on sosiaali- ja kulttuuriantropologian tohtorikoulutettava Helsingin yliopistolla. Tällä hetkellä hän on suorittamassa FIMEn, HY:n ja SYLFF:in rahoittamaa kenttätyötä Jordaniassa.

 

Näkymä Irbidin pakolaisleirille toimiston ikkunasta Kuva Hussein Amri

Näkymä Irbidin pakolaisleirille toimiston ikkunasta. Kuva Hussein Amri.

Kahvin tuoksu, puhelimen tauoton pirinä, paperiarkkien rahina, tietokoneen näppäimistön äänekäs nakutus, ilmastoinnin humina ja ihmisten puheensorina. Näin voisi kuvata tyypillisen toimiston ilmapiiriä aamu yhdeksältä missä päin maailmaa hyvänsä, vaikkapa Suomessa. Puolenpäivän jälkeen toimistotilan omalaatuisuus tulee kuitenkin vääjämättä esille: kahvissa tuoksuu kardemumma, lounassämpylöiden sijaan työntekijät nauttivat falafel-leipiä tai shawarma-annoksia ja toimistoon kaikuu minareetin kutsu viereisestä moskeijasta. Ilmastoinnin tehottomuus käy ilmiselväksi ulkolämpötilan lähennellessä 40 astetta, ja sisätilaa viilentääkin nyt paremmin avoimista ikkunoista toisinaan puhaltava tuulenvire. Toimistotila on täynnä hunnutettuja, koko vartalon ja usein kasvot peittäviin asuihin pukeutuneita naisia lapsineen. Keskustelua käydään arabiaksi.

Continue reading