Teksti: Annmarie Kiiskinen
Kuvat: Anna-Theresa Bachmann ja Annmarie Kiiskinen
Kirjoittaja opiskelee Lundin yliopistossa ja tekee kenttätutkimusta Siinain beduiinien parissa.
Kuva: Anna-Theresa Bachmann
Lähi-idän kulttuureita on jo vuosisatojen ajan määrittänyt patriarkaalinen yhteiskunta-ajattelu, jossa naisille on tarjottu kainoa ja puhdasta roolia ja alistuvaa käytösmallia. Sosiaalinen todellisuus on kuitenkin ihanteita monimutkaisempi. Lähi-idän yhteiskunnat ovat monimuotoisia niin kulttuurin, uskonnon, asenteiden, arvojen, perheen, kuin yksilöidenkin tasolla ja vaihtelua ilmenee kaikkien maiden, etnisten ryhmien, yhteiskuntaluokkien ja jopa perheiden sisällä.
Sukupuolirooleja määrittävät yhteiskunnalliset ja yksilölliset prosessit. Suomen tiedotusvälineissä on tuoreen YK:n tasa-arvotutkimuksen jälkimainingeissa käyty viime aikoina kiivasta keskustelua naisten asemasta, rooleista ja tasa-arvosta Lähi-idässä. Alla avaan hieman ajatuksiani Lähi-idän naisten asemasta ja rooleista erityisesti Egyptin osalta ja kerron, miltä asiat näyttävät täältä katsoen.
Olen Kairossa asuva Lundin yliopiston maisteriopiskelija. Kuluneet pari kuukautta olen viettänyt antropologisen kenttätyön parissa tutkien beduiininaisia ja identiteetin muutosta Etelä-Siinailla. Tutkimuksen luonteeseen kuuluu syvällinen perehtyminen tutkittavien elämäntapoihin ja maailmankuvaan asumalla beduiiniperheessä naisten keskuudessa . Samaisesta syystä aiheeseen liittyvän kirjallisuuden lukeminen on ollut päivittäinen velvollisuuteni syksyn ajan. Koska beduiininaisista ja identiteetistä on kirjoitettu suhteellisen vähän, olen perehtynyt naisia, identiteettiä ja sukupuolentutkimusta laajemmin Lähi-idässä ja myös globaalisti käsittelevään kirjallisuuteen.
Sukupuolentutkimus ja erityisesti naistutkimus ovat tieteenaloja, joiden kehittyminen Euroopassa niiden syntymisen jälkeen 1960-luvulla on ollut epätasaista ja riippuvaista tieteenalojen senhetkisestä viitekehyksestä, sekä maantieteellisestä sijainnista (Deniz, 1995). Feministinen antropologia (naiseuden ja naisen roolien tutkiminen kulttuuri-ilmiöinä) on ollut nouseva tieteenala 1970-luvulta lähtien, jonka jälkeen naiset ja naisasiat ovat olleet kasvavassa määrin tutkimuksen kohteena. Täten naisten rooli on tullut näkyväksi niin historiallisessa, sosiaalisessa, taloudellisessa, kuin poliittisessakin yhteydessä.
Sukupuolentutkimus on alun perin kehittynyt länsimaissa, ja myös Lähi-idässä kehittynyt naisasiantutkimus on myötäillyt globaalia feminististä ajattelua. Erona kuitenkin on, että Lähi-idässä feminismi on kehittynyt erittäin poliittisesti ja emotionaalisesti varautunutta sosiopoliittista taustaa vasten, mikä luonnollisesti vaikuttaa siihen, kuinka naisia, naiseutta ja näitä koskevaa tutkimusta tarkastellaan (Deniz, 1995; 8).
Tarkastellaanpa hetki Egyptiä. Niin kuin monet muutkin Lähi-idän valtiot, Egypti on murrosvaiheessa. On hyvä pitää mielessä, että vielä 1960-luvulla ennen islamistista herätysliikettä (engl. Islamic Revival) harva nainen Kairossa peitti hiuksensa, kun taas 1990-luvun loppuun mennessä valtaosa egyptiläisnaisista käytti hijabia. Poliittinen ja taloudellinen myllerrys on johtanut kansan identiteettikriisiin, joka puolestaan on aiheuttanut patriarkaalisten roolien vahvistumisen 1970-luvulta lähtien. Kaiken muuttuessa ympärillä ihmiset takertuvat siihen, mikä on ollut aiemmin tuttua ja turvallista.
Nyky-yhteiskuntaa muokkaavat uudet sukupolvet, median vaikutus, sekä globalisaatio. UN Womenin aluejohtaja Mohammad Naciri kommentoi YK:n tuoretta tasa-arvotutkimusta toteamalla: “Me olemme nähneet edistystä”. Harmillisesti tätä näkökulmaa ei korosteta uutisoinnissa oikeastaan ollenkaan.
Sosiokulttuurinen kehitys ei ole lineaarista ja Egyptin uskomattoman pitkään ja rikkaaseen historiaan kuuluu monenlaisia tulkintoja sukupuolten välisistä rooleista ja asetelmista. Egyptiläisen ystäväni avomielisen perheen äiti käyttää hijabia, eikä juo alkoholia, mutta hänelle uskonnosta juontavilla perinteillä, joita hän on itse päättänyt sisällyttää elämäänsä, on etupäässä kulttuuriarvoa. Moni ystäväni on yhtä mieltä siitä, että vaikka isä on perheen pää, äiti on se, joka sitä päätä kääntää. Erään beduiiniperheen isoveljet johtavat talon taloutta ja päätöksentekoa, mutta viimeinen sana on kuitenkin aina talon äidillä. Äiti istuu aamuisin kotinsa arishassa (palmunlehvistä rakennettu teltta) tupakkaa poltellen, kun miehet ja naiset ympäri tienoon saapuvat kysymään häneltä neuvoa, tai kuulemaan tarinoita aamuteen äärellä.
Todistettuani kyseistä retriittiä kuukauden ajan minulle alkoi valjeta, että kyse on yhteisöllisyydestä ja tiiviin heimoelämän kulttuurista, jossa yksilön roolia mitataan monesti muilla mittapuilla, kuin sukupuolella. Tämä poikkeaa esimerkiksi Egyptin perhekulttuurista, jossa sukupuoli tuntuu määrittelevän perheenjäsenten hierarkiaa tai yhteiskuntarooleja hieman eri tavalla.
Kulttuuriantropologi Saba Mahmood on tutkinut länsimaista liberaalia ajattelua ja sen keskeisimpiä käsitteitä (mm. yksilön vapautta, autonomiaa, yksilön luonnollista tarvetta tavoitella vapautta) käyttäen aineistonaan islamistista herätysliikettä, 1970-luvulla käynnistynyttä vastareaktiota siirtomaavaltojen hallintoa vastaan, ja erityisesti sen alaista ”naisten moskeijaliikettä”. Hän haastaa liberaalit länsimaiset käsitteet tuomalla esiin sen, kuinka ne ovat muokanneet naistutkimusta, naiseutta ja naisten roolia sosiaalisissa liikkeissä ja tapahtumissa Lähi-idässä (Mahmood, 2005; 5).
Mahmood analysoi havaintojaan uskonnollisista perinteistä ja kuvailee sitä, kuinka näiden perinteiden seuraaminen ja muovaaminen sopivat yhteen naisten omien intressien ja tavoitteiden kanssa. Tämä aktiivinen perinteiden muokkaamisen prosessi luo pohjan naisen omalle ”toimijuudelle” (eng. agency), eli yksilön kyvylle toimia haluamallaan tavalla ympäristöstä riippumatta.
Mahmoodin kaltaisten feministitutkijoiden myötä keskustelu sukupuolesta ja naiseudesta länsimaiden ulkopuolisissa yhteiskunnissa on onneksi laajentunut huomioimaan naisten kykeneväisyyden ja toimijuuden. Tämä suuntaus on ohjannut keskustelua poispäin siitä valheellisesta kuvauksesta, jossa arabi- tai musliminainen on passiivinen ja alistuva miesauktoriteetin uhri, ja valaissut Lähi-idän naisten rikasta ja äärettömän monimutkaista elämää, sekä asemaa aktiivisina toimijoina yhteiskuntien kehityksessä.
Akateemisen keskustelun edistysaskeleista huolimatta länsimainen media toistuvasti kuvaa musliminaisia patriarkaalisten ja uskonnollisten struktuurien alistamina uhreina. Tällainen kuvaus romuttaa täysin naisten poliittisen ja moraalisen itsemääräämisoikeuden (toimijuuden) ja vaikuttaa siihen, kuinka heitä yleisesti kohdellaan. Liberaalin ajatusmaailman käsitteet, kuten ”yksilön vapaus ja autonomia” ja näiden tavoittelu mielletään universaaleiksi normeiksi. Tämä oletus herättää vaikean kysymyksen: voimmeko olettaa, että vapaus on sosiaalinen ideaali, vaikka monet poliittiset ja yhteiskunnalliset järjestelmät eivät ole pohjimmiltaan liberaaleja? Onko vapaus normatiivinen käsite feminismille samalla lailla kuin se on liberalismille?
Mahmood argumentoi, että vaikka asia on näin, meidän on muistettava, että vapaudella me tarkoitamme kykyä autonomisesti valita, mitä me haluamme, riippumatta siitä kuinka anti-liberaaleja kyseiset halut saattavat olla. Tässä valossa muslimi- ja arabinaisten (liberaalista näkökulmasta katsottuna) ”passiivisuus” voikin todellisuudessa olla aktiivinen valinta ja naisen toimijuuden muoto, jonka voimme ymmärtää vain siinä kontekstissa ja niiden sosiopoliittisten rakenteiden keskellä, jossa kyseiset naiset elävät. Täten naisten toimijuus ei tarkoita pelkästään normien vastustamista, vaan myös sitä tapaa jolla naiset päättävät mukautua kyseisiin normeihin (Mahmood 2005; 15).
Asioita tulee katsoa omassa kontekstissaan ja meidän tulee siirtyä pois yleiseltä tasolta ja uskaltaa tarkastella tilannetta eri analyyttisillä tasoilla – yksilöllisesti, kollektiivisesti, ryhmien sisällä, ryhmien välisesti, jne. Eräänä esimerkkinä Lähi-idän todellisuuksista toimii beduiiniyhteisö. Yleisesti konservatiiviseksi kuvailtu yhteisö heijastelee useita eri värejä jo pelkästään yhden heimon sisällä; pintaa syvemmälle pääsee, kun kuuntelee vaikkapa beduiininaisten keskusteluja rakkauselämään liittyen. Yhteisön parista löytyy järjestettyjä avioliittoja, salattuja seurustelusuhteita beduiiniteinien välillä, jopa tapauksia, joissa nuori beduiininainen torjui sinnikkään kosijan, vaikka perhe olisi vaatinut toisin.
Viime vuosina yhä useampi beduiininainen on lähtenyt opiskelemaan yliopistoon joko Pohjois-Siinaihin, tai jopa Kairoon asti. Muutos on huomattava, sillä aiemmin oli ennenkuulumatonta, että perheen nainen sai kulkea yksin kotikylän kaduilla, saati poistua heimon keskuudesta kauas opiskelemaan. Kyseessä ei ole edelleenkään massailmiö, mutta yksittäiset tapaukset viittaavat alkavaan muutokseen.
Tarkoituksenani ei ole ottaa kantaa sosiaalisten normien puolesta tai vastaan, vaan tuoda esiin sitä näkökantaa, jota länsimaalaisessa julkisessa keskustelussa ei korosteta. Media muokkaa ajatusmaailmaa ja ymmärrystä sosiaalisesta todellisuudesta maissa, joiden todellisuutta emme täysin ymmärrä henkilökohtaisen kosketuspinnan puutteen vuoksi. Siksi median tuottamia esityksiä näistä maista tulisi katsoa erittäin kriittisesti, erityisesti kun kyse on globaalisti tärkeistä arvoista, kuten naisten asemasta ja vapaudesta.
Journalismiin liittyy paljon vastuuta ja asioiden yksipuolinen ilmaiseminen tai pelkistäminen on vaarallista, sillä se vaikuttaa yleisön aktiiviseen ja alitajuiseen ajatusprosessiin. Suomessa tiedotus Lähi-idästä ei usein vastaa alueen todellisuutta. Vaikka epäkohdista täytyy keskustella, on asioista tuotava esiin useampia ulottuvuuksia. Muistettava on, että media on bisnes, joka heijastelee yhteiskunnan tarpeita: se mille on kysyntää, siitä kirjoitetaan.
Lähestykäämme Lähi-itää avoimin ja kriittisin mielin. Elämä Egyptissä on samanaikaisesti sekä rauhaisaa, että railakasta – ja kaikkea siltä väliltä. Eräs beduiiniystävättäreni kietoutuu pitkään mustaan galabeyaan ja kasvot peittävään huiviin poistuessaan kotoaan, toinen puolestaan matkustaa yksin Kairoon ja pukeutuu haluamallaan tavalla. Toiselle vapaa pukeutuminen ja liikkumisen vapaus ovat tärkeitä arvoja, toinen taas haluaa kunnioittaa perheensä perinteisiä rooleja. Molemmat päätökset ovat heidän omiaan, oli kyseessä sitten arvojen haastaminen, tai niiden hyväksyntä.
Viitteet:
Deniz, K (1995). “Gendering the Middle East: Emerging Perspectives”. I.B. Tauris; London, New York.
Mahmood, S (2005). “Politics of Piety; The Islamic Revival and the Feminist Subject”. Princeton University Press.
UN Women (2017). “The International Men and Equality Survey: Middle East and North Africa”. Promundo. Retrieved from: http://www.unwomen.org/-/media/headquarters/attachments/sections/library/publications/2017/images-mena-multi-country-report-en.pdf?la=en&vs=3602
mosaiikki 